Jalkapallo |

Löw jatkaa Saksan peräsimessä

Saksan jalkapallomaajoukkueen koko valmennusjohto on tehnyt kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Saksa jatkaa siis vuoden 2012 EM-kisoihin tutulla valmennusryhmällä. Karsinnat Puolassa ja Ukrainassa järjestettäviin EM-kisoihin alkavat jo syyskuun alussa.

Joachim Löw (Arkistokuva) Kuva: YLE

Löwin lisäksi valmennuksessa jatkavat Hans-Dieter Flick ja Andreas Köpke. Myös joukkueen manageri Oliver Bierhoff on lehtitietojen mukaan sopinut kaksivuotisesta jatkosopimuksesta.

Saksa saavutti Joachim Löwin valmennuksessa Etelä-Afrikassa MM-pronssia kaatamalla matkan varrella muun muassa Englannin 4-1 ja Argentiinan 4-0. 50-vuotiaan Löwin nelivuotinen sopimus päättyi virallisesti 30. kesäkuuta, mutta Löw luotsasi apureineen Saksan läpi MM-kisojen. Edelliset neuvottelut jatkosopimuksesta kariutuivat helmikuussa.

- MM-turnaus oli loistavaa aikaa joukkueen kanssa. Odotamme innokkaasti uusia haasteita. Olemme motivoituneita johtamaan ja kehittämään joukkuetta edelleen, Löw toteaa.

Päävalmentaja ei halua ottaa kantaa kapteenikysymykseen. Etelä-Afrikassa kipparina toimi puolustaja Philipp Lahm, kun keskikenttäpelaaja Michael Ballack oli sivussa loukkaantumisen takia. Molemmat ovat ilmaisseet halukkuutensa kantaa nauhaa jatkossa.

- En ole vielä päättänyt asiasta. Minulle on tärkeätä puhua pelaajien kanssa ja kertoa päätöksestäni henkilökohtaisesti, painottaa Löw.



Lähteet:
YLE Urheilu - AFP - Reuters

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä