Lentopallo |

LP Viestin voittoputki oli katketa

Pieksämäki Volley piinasi huimassa voittoputkessa olevaa LP Viestiä lauantaina pitkään. Lopulta salolaiset varmistivat lentopallon naisten Mestaruusliigan runkosarjan voiton ja 107. perättäisvoiton kotimaan kentillä erin 3-2 (25-20, 25-16, 13-25, 20-25, 15-7).

LP Viesti (Arkistokuva) Kuva: YLE

LP Viesti varmisti runkosarjan voiton jo neljä kierrosta ennen sen päättymistä. Ottelun hahmoihin lukeutuivat Viestin passari Vappu Ritala ja ensimmäisen kokonaisen liigapelinsä pelannut libero Johanna Aaltonen.

Pieksämäki Volleylle viiden erän tappio oli jo hämmästyttävä kahdeksas perättäinen. Kauden avanneen HPK:sta otetun 3-2-voiton jälkeen se on hävinnyt kaikki viisieräiset, joita se on pelannut peräti yhdeksän kahdestakymmenestä ottelustaan.

Kahden voitetun erän jälkeen kotijoukkue syttyi taisteluun ja voitti kolmannen erän murskaavasti 25-13 ja perään vielä neljännenkin 25-20. Viidennessä salolaiset ottivat homman heti hallintaan kuitaten sen 15-7.

Erätappiot olivat LP Viestille vasta kauden kuudes ja seitsemäs liigassa. Viesti jäi kolmannessa erässä 13 pisteeseen. Yhtä vähälle se on jäänyt viimeksi helmikuussa 2008 Oriveden Ponnistusta vastaan lähes 150 ottelua sitten.

Voittoputkensa aikana salolaiset ovat joutuneet kahdeksan kertaa viiteen erään. Näistä viisi on tullut liigassa ja kaksi cupissa. Edellisen kerran liigassa viiteen erään LP Viesti joutui pudotuspeleissä viime vuoden toisessa finaalissa ja runkosarjassa reilut kaksi vuotta sitten 12.12.2009 Pieksämäki Volleyn kanssa, tuolloin Salohallissa.

Viesti lähti otteluun ilman tukirankaansa passari Riikka Armista ja libero Hillaelina Hämäläistä. Ulkolaispelaajista poissa oli kanadalainen Liz Cordonier. Dubravka Stojanovic oli salolaisten tehokkain (20/+17).

Pieksämäki esitteli uusimman ulkolaispelaajansa, Kanadan maajoukkuelibero Julie Youngin. Pieksämäellä Young pelaa yleispelaajana ja teki avauspeliinsä 15/+5 45% hyökkäystehoilla. Quincy Verdin teki 20/+4.

Viesti vei torjunnat 19-5 Kaisa Jokisen otettua peräti yhdeksän. Hyökkäysprosenteissa kotijoukkue oli jopa hieman parempi (39-35). Yleisöä ottelussa oli 384 silmäparin verran.

OrPolle vahvempi ote kolmospaikasta

Oriveden Ponnistus kasvatti voitollaan LiigaEurasta lauantaina eron kolmantena ja neljäntenä olevien joukkueiden välillä nyt seitsemään pisteeseen. OrPon voittonumerot olivat 3-1 (25-19, 25-22, 23-25, 25-20).

OrPosta Erika Mattos teki 24/+15 ja Eeva Puukka oli jälleen vahva keskellä (15/+13). Sen sijaan Brankica Nikic oli vaisu (7/-7).

Elli-Noora Hiltunen teki uuden liigaennätyksensä 21 pistettä (+12) hoitaen hyökkäykset 52 prosenttisest, syöttäen viisi ässää ja napsien neljä torjuntaakin. Hän olikin joukkueensa paras pistenainen ennen Anna Borichevaa (19/+15).

Salla Karhu debytoi liigassa LiigaEuran paidassa hoitaen vastaanottopeliä jokaisessa erässä hyvin (vo% 78).



Lähteet:
Lähde: Lentopalloliiton tiedotus YLE Urheilu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lentopallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä