Lukijoiden terveiset Italiaan - tässä on naisten viestijoukkue
Yle Urheilun lukijat kävivät tiukkaa hiihtoshakkia valitessaan Suomen naisten viestijoukkuetta torstain kilpailuun.
Yle Urheilu kysyi lukijoiltaan, mikä olisi paras mahdollinen viestijoukkue naisten torstaiseen kilpailuun. Vastauksia ja hyviä perusteluita tuli paljon. Laskimme lukijoiden suosikit kullekin hiihtopaikalle, tässä lukijoiden joukkue:
Niskanen kävi lukijoiden arvioissa tiukan taiston avauspaikasta Anne Kyllösen kanssa. Vain muutaman äänen ero vei Niskasen Suomen urakan avaajaksi ensimmäisellä perinteisen osuudella.
- Niskanen osoitti yhdistelmähiihdon perinteisen osuudella että pertsa kulkee ja voi tarvittaessa hyvänä päivänä ottaa jo ensimmäisellä osuudella eroa muihin, nimimerkki Jösses arvioi Yle Urheilun netissä valintaansa.
Perinteisen osuuksien hiihtäjistä lukijat olivat lähes yksimielisiä. Kyllöstä ja Niskasta heiteltiin eniten kahdelle ensimmäiselle osuudelle. Kun Niskanen vei eniten ääniä ykköspaikalle, lähtee Kyllönen lukijoiden joukkueessa ladulle kakkosena.
- Kyllönen hyvä koko kauden. Suksien kanssa ollut selvästi ongelmaa MM-laduilla. Varmasti myös kovempi kunto ns. yksin hiihtämiseen jos niin käy, nimimerkki KotiSohva kommentoi valintaa.
Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen oli lukijoiden valinta ensimmäiselle vapaan osuudelle. Riitta-Liisa Roponen kävi lukijaäänestyksessä tiukan taiston Mäkäräisen kanssa, mutta lopulta ampumahiihtäjä oli enemmistön valinta 3. osuudelle. Riikka Sarasoja-Lilja sai noin kolmasosan siitä äänimäärästä, jonka Mäkäräinen sai. Moni totesi, että kolmas osuus pitäisi antaa sille, joka parhaiten menestyy tiistain 10 kilometrin vapaan kisassa.
- Ei parhaimmillaan loppukirissä. Siksi ei ankkuriksi. Jos tässä vaiheessa vielä ryhmä, pysyy mukana. Jos ei pärjää 10 km, Roponen korvaa, nimimerkki Anttoni arvioi.
Suomen ankkuriksi lukijat arvostivat sitkeän Krista Lähteenmäen. Lähteenmäen parisprinttikumppani Riikka Sarasoja-Lilja oli toinen lukijoiden suosikki, mutta Lähteenmäki korjasi potin kohtuullisen reilulla äänierolla. Monella, jotka olivat sijoittaneet Sarasoja-Liljan ankkuriksi, oli Lähteenmäki hiihtämässä toista perinteisen osuutta.
- Tästä ei pitäisi olla epäselvyyttä, että Lähteenmäki on joukkueessa. Krista on pystynyt venymään jokaisella matkalla, jonka lisäksi on suomalaisista kaikkein paras viimeisillä kilometreillä ja erityisesti loppusuoralla kun hiihdetään vapaata. Kestävyysominaisuudet selkeästi paremmat kuin Sarasojalla, Yle Urheilun lukija Juho perusteli Facebookissa.
Yle Urheilu palkitsee jutussa mainittujen perustelujen lähettäjät. Kommenttien jättäjät voivat ottaa yhteyttä Yle Urheilun toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen yle.urheilu@yle.fi.

Kommentoi aihetta
(29 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Rixu
Ilmoita asiattomasta kommentistaToivottavasti ei ole tuo joukkue. Mäkäräinen ja Lähteenmäki pois viestistä. Mitä Kaisa tuolla edes tekee, kun ei pärjännyt omissa MM-kisoissakaan.
Matias
Ilmoita asiattomasta kommentistaKatotaan ny kympin vapaa ja jos Kaisa pärjää niin eiku baanalle kolmatta osuutta hiihtää. Happamia...Kaisan omilla MM-kisoilla ei tämän kanssa mitään tekemistä, että semmosta...
Tyyppi
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiks sitte Lähteenmäki pitäis ottaa pois?
Rixu
Ilmoita asiattomasta kommentistaHiihdossa kävi juuri niin kuin epäilin, Lähteenmäki huonoin suomalainen ja Mäkäräinen toiseksi huonoin. Joten vapaalle Roponen ja Sarasoja-Lilja.
näin
Ilmoita asiattomasta kommentistaMäkäräinen 3 osuus ja Roponen ankkuri. Mäkäräinen sentään SM 1 kympillä joten ei luulisi varaa jättää ulos joukkueesta.
kotikatsomo
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä joukkue! Ja sitten viestissä vain aivan kaikki peliin. "Yritän parhaani ja katson mihin se riittää" - asenne ei nyt riitä. 110% kaasu auki. Tsemmpiä ja toivottavasti saadaan mitalikahvet
Mentalist
Ilmoita asiattomasta kommentistano harva saa edes 100%
näin se menee
Ilmoita asiattomasta kommentista"Moni totesi, että kolmas osuus pitäisi antaa sille, joka parhaiten menestyy tiistain 10 kilometrin vapaan kisassa."
kaiken järjen mukaan juuri tuon pitäisi ratkaista kolmannen osuuden viestiviejän.
Toki Kaisa on kova perässä hiihtäjä.
joojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaEiköhän sielä valmentajat tiedä parhaalla mahdollisella tavalla ketä kannattaa kisaan laittaa. Tuskin tarvii neuvoja penkkiurheilijoilta.
Joee
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnkos Dalen sitten mukamus pyytänyt apua penkkiurheilijoilta?
Mietaan jälessähiihtäjät tuloo
Ilmoita asiattomasta kommentistaAnnetaan valmentajien tehdä valinnat ja hiihtojärjestykset. Kotisohvalta voi sitten antaa palautetta, oliko omasta mielestä hommat kohdallaan:) 2007 Dalen osoitti kovaa taktikon kykyään, kun laittoi Virpin aloitukseen. 2009 tuli vielä kultaa, mutta 2010 olympialaisissa Dalen töpeksi pahasti. Laittoi Murasen hiihtämään vanhoilla näytöillä. Sarasoja- Lilja ehdottomasti parempi vaihtoehto isoimman osan katsojistakin mielestä. Suomi ei tämän takia ollut kultataistossa mukana. 2011 kisossa Jauhojärven parina kun olisi ollut Heikkinen, niin kulta olisi ojennettu hopealautasella Suomelle. Tämä ei mennyt Dalenin piikkiin, koska Heikkinen ei kuulema halunnut hiihtää!
Nyt tuskin kukaan haluaisi olla Dalenin housuissa. Niin kinkkiset ovat valinnat viestiin. Toivottavasti tänään vapaan kymppi tuo jotain selvyyttä. Muuten naisissa on seitsemän ehdokasta torstaina ladulle!
Mentalist
Ilmoita asiattomasta kommentistaVarmaan moni haluaisi olla Dalenin paikalla, työ on tehtävä ja samalla valinnat niin helppoa se on
Jaska
Ilmoita asiattomasta kommentistaKoska spekulointi viihdyttää penkkiurheilijaa, voisi kysyä miksei molempia vapaan viestipaikkoja jätetä tämän kisan varaan?
Krista on ollut tasainen, muttei ihan terävimmässä kunnossa. TdS ja sairastelut ovat tehneet kauden tästä puoliskosta ailahtelevan. Myöskin näiden kisojen urakointi tulee jossain vaiheessa näkyviin, vaikka sitkeä nainen onkin.
Tulisiko joukkueella Kyllönen - Niskanen - Sarasoja-Lilja - Roponen hopeaa?
Suksi poikki
Ilmoita asiattomasta kommentistaJa missä on Sarasoja-Lilja?
Taitaa Lähteenmäki olla aika suosikki valinnoissa!
muutos!
Ilmoita asiattomasta kommentistaRoponen ehdottomasti tän päivän kympin perusteella toiselle vapaan osuudelle!
Mietaan jälessähiihtäjät tuloo
Ilmoita asiattomasta kommentistaEiköhän Lähteenmäki ole ulkona viestistä! Kyllönen- Niskanen- Sarasoja- Lilja- Roponen on viestijoukkue!
sohvavalmentaja
Ilmoita asiattomasta kommentistaMinä nakkaisin Niskanen-Saarinen- Sarasoja-Lilja ja ankkuriksi Roponen. Krista on väsynyt. En tajua, jos kerta on mistä valita niin yksi pitää hiihdättää puhki. Jos oli jo nyt väsynyt, niin en usko et piristyy viestiin. Saisi huilia sit päätösmatkalle. Saarinen taas ois freesi tonne ja Roponen hiihti tänään hyvin ja pystyy myös hiihtämään yksin joten ankkuriosuus ois varmasti parempi hälle kuin Sarasoja-Liljalle
Magnar
Ilmoita asiattomasta kommentistaSamma mieltä. Lähteenmäki lepäämään ja valmistautumaan kolmellekympille.
Niskanen- Kyllönen - Sarasoja-Lilja - Roponen.
Mäkäräinen olisi pessyt Sarasoja-Liljan, jossei tämä olisi saanut niin hyvää peesiapua lopussa. Mutta koska sama on odotettavissa viestissäkin, Norja ja Suomi näet karkaa perinteisen osuuksilla, on S-L oikea valinta.
Jovain
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllönen-Niskanen- Roponen-Sarasoja-Lilja. Riikka ankkuriksi paremman kirinsä ansiosta. Luulen kuitenkin, että ankkurina on Krista, Magnarin luottohiihtäjä. Ja Kaisallekin oli hyvä peesi tarjolla, Krista, muttei kelvannut! Mutta kuten jo viikkoja sitten kirjoitin, ampumahiihtäjistä Gössner on aivan omalla tasollaan ja tänäänhän se nähtiin!
Rixu
Ilmoita asiattomasta kommentistaLähteenmäki on Dalenin suosikki, vaikka on jo väsynyt niin varmaan laittaa viestiin. Silloin ei Suomi pärjää...
Jovain
Ilmoita asiattomasta kommentistaOikein meni, viestijoukkue on tuo ylle kirjoittamani ja Krista varalla. Ja onkin hyvä sille paikalle, voi korvata kenet vain, ompa kysymyksesä pertsa tai vapaa.
xxx
Ilmoita asiattomasta kommentistaei ei ei
Ritu 5km
Ilmoita asiattomasta kommentistaRitu ei ollut paras suomalainen vitosen kohdalla, joten ei Ritua viestiin...
Minä
Ilmoita asiattomasta kommentistaViesti on luonteeltaan täysin erilainen kilpailu kuin väliaikalähtö, joten tuo ei ole peruste ottaa tai olla ottamatta ketään viestiin.
Olisi hyvä jos Krista saisi levätä muutaman päivän ja olisi iskussa päätösmatkalla, vaikka toki luotettava viestinviejä onkin. Ritu ja Riikka ovat todennäköisesti ne jotka vapaan osuudet hiihtävät, mutta antaa Magnarin tehdä päätöksensä.
hei haloo
Ilmoita asiattomasta kommentistaei kukaa pöljä vvielä 5 km kohdalla hiihdä täysillä , kun 10 km matka.....
Jättis
Ilmoita asiattomasta kommentistaSuomen naiset ovat sijalla viisi ,siitä sijoitukset ylöspäin plussaa,
kerttu 2
Ilmoita asiattomasta kommentistasarasoja lilja on heikoin lenkki. siinä meni mitali.