Tennis |

Maaginen Federer häikäisi Wimbledonissa

Roger Federer voitti uransa seitsemännen Wimbledonin kaksinpelimestaruutensa sunnuntaina. Kotiyleisön suursuosikki Andy Murray ei voinut paremmalleen mitään.

Roger Federer ja Andy Murray palkinnot käsissään
Roger Federer ja Andy Murray Kuva: EPA

Federer nujersi Murrayn odotetussa finaalissa luvuin 4-6, 7-5, 6-3, 6-4. Samalla sveitsiläinen nousee takaisin lajin maailmanlistan ykköseksi. Lajin emämaa Iso-Britannia ei saanut päätöstä 76 vuoden odotukselleen miespuolisesta Grand Slam -voittajasta. Fred Perry voitti edellisenä brittinä vuonna 1936.

30-vuotias Federer nousi tasoihin Pete Samprasin (ja 1800-luvun Willie Renshaw'n) kanssa Wimbledon-mestaruuksien määrässä. Hän on ollut uransa aikana vain yhden viikon Samprasia vähemmän ATP-listaykkösenä, mutta mestaruus nostaa hänet amerikkalaislegendan ennätyksen (286 vk) rinnalle maanantaina julkaistavan uuden maailmanlistan myötä. 

- Tämä on huikeaa. Pääsin oman sankarini Pete Samprasin kanssa tasoihin voitoissa. Tänä vuonna Wimbledonissa päätin pelata aggressiivisemmin ja laittaa painetta enemmän ja aikaisemmin vastustajalle. Wimbledonissa täytyy pelata niin. Täytyy yrittää paljon voittolyöntejä ja uskoa niiden painuvan kenttään, totesi Federer ottelun jälkeen.

Murray sai otteluun loistavan alun. Hän mursi heti ensimmäisessä pelissä hermostuneen oloisen Federerin syötön. Sveitsiläinen teki helppoja virheitä lyöden palloa mailan kehyksellä muutamaan kertaan ja skotti siirtyi 2-0-johtoon. Federer kuitenkin nosti pelitasoaan ja karsi virheet seuraavissa peleissä. 30-vuotias sveitsiläinen rankaisi armotta murtaen takaisin. Molemmat pelasivat huipputennistä ja erä eteni tasaisesti.

Federer alkoi hidastaa pelin tempoa alakierteisellä rystyllään. Hän hankki kaksi murtopalloa Murrayn syöttövuorossa tilanteessa 4-3, mutta Murray selvisi. Seuraavassa pelissä Murray onnistui syötönmurrossa ja syötti tärkeän avauserän itselleen 6-4. Kyseessä oli ensimmäinen Murray Grand Slam –finaalissa voittama erä neljännessä finaalissaan.

Toisen erän tilanteessa 2-2 Murray sai kaksi peräkkäistä murtopalloa. Ensimmäisessä hänellä oli paikka ohittaa verkolle noussut Federer, mutta ohitusyritys jäi kesyksi ja Federer selvitti syöttövuoronsa. Murraylla oli tilanteessa 4-4 kaksi murtopalloa lisää, mutta Federer selvitti nekin.

Tilanteessa 5-6 Murray tuli syöttövuoroon. Pelissä nähtiin upeita pisteitä, joista viimeisin nähtiin Federerin eräpallossa. Hän pudotti pitkän pallon päätteeksi upean alakierteisen lentolyönnin Murrayn kenttään ja tasoitti erävoitot.

Toisen erän loppupuolella Murray alkoi pidellä alaselkäänsä. Hän liikkui hieman kömpelömmin ja kolmannen erän kolmannessa pelissä tullut sadetauko tuli hänelle hyvään paikkaan.

40 minuuttia myöhemmin ottelu jatkui. Federer lisäsi vauhtia erän kuudennessa pelissä Murrayn syöttövuorossa. Hän sijoitti peruslyöntejään tarkasti kentän kulmiin ja Murray’ta juoksutettiin. Yli 20 minuuttia kestänyt Murrayn syöttövuoro päättyi Federerin voittoon.

Andy Murrayn peliin alkoi jälleen hiipiä negatiivinen elekieli. Hän oli selvästi väsynyt juostessaan sinnikkäästi Federerin millintarkkojen lyöntien perässä. Kolmas erä kirjattiin Federerille huikean esityksen jälkeen luvuin 6-3. Sisätiloissa hänen tarkat syöttönsä alkoivat yhä paremmin löytää syöttöruudun rajoja. Myös kämmenet viuhuivat tarkasti kenttään eikä pitkäksi, kuten ennen kattoa.

Neljännessä erässä Murray tarjosi kaksi murtopalloa Federerille. Sveitsiläinen käytti ensimmäisensä murhaavasti upealla rystyohituksella ja tuuletti railakkaasti ratkaisevan näköistä syötönmurtoaan. Federer syötti lähes virheettömästi läpi neljännen erän eikä hermoillut missään vaiheessa. Neljännen erän voitto, mestaruus ja  jo 17:s uran Grand Slam –titteli menivät oikeaan osoitteeseen.

Andy Murrayn tunteet nousivat pintaan ottelun jälkeen. 25-vuotias skotti itki vuolaasti yleisön osoittaessa seisaallaan suosiota tappion kokeneelle sankarilleen.

- Kaikki aina puhuvat siitä kuinka kovat paineet Wimbledonissa ovat. Siinä ei ole kyse katsojista. He tekevät pelaamisesta selvästi helpompaa. Saamani tuki tässä turnauksessa on ollut huikeaa. Kiitos siitä kaikille, sanoi Murray keskuskentän haastattelussa nieleskellen.

- Pelasin tällä kertaa paremmin kuin aikaisemmissa Grand Slam -finaaleissani. Tämä ei ole briteille helppo turnaus, mutta selvisin mielestäni turnauksen kaikesta hässäkästä aika hyvin, ainakin paremmin kuin aiemmin, jatkoi Murray, jonka yhteistyö kahdeksankertaisen Grand Slam -voittaja Ivan Lendlin kanssa ei kantanut vielä kaivattua hedelmää.

Kommentoi aihetta

(7 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

FedExpress

Ilmoita asiattomasta kommentista

On tuo Federer kyllä käsittämätön kaveri, kolmekymppisenä pelaa kuin parhaina päivinään. Murray on kyllä kehittynyt kovasti, mitä muistelen edellistä hänen GS-finaaliaan. Hyvinkin todennäköisesti tulee vielä voittamaan ainakin kerran.

Roger Federer - Out of this world




Allez!

Ilmoita asiattomasta kommentista

Federer vei voiton, kuten toivoinkin. Kuitenkin olen tyytyväinen ristiriitaisin tuntein, kun katselin palkintojen jakoa. Olisihan voitto pitänyt suoda Murraylle ja englantilaisyleisölle.... Mutta Fererer oli vain parempi ja ansaitsi voittonsa.


nojoo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Samaa mieltä, voiton olisi todellakin suonut myös Murraylle (vaihtelun tai ihan vain kotiyleisön iloksi), mutta Federer on Federer. Kyseessä on kuitenkin "tyylikäs" urheilija eikä mikään koppava diiva, joten ei voi olla pitämättä.


Yksi vuosisadan matseista!

Ilmoita asiattomasta kommentista

Yleisö oli Andyn puolella,

Viivatuomarit olivat Andyn puolella,

Sää oli Andyn puolella,

Selostaja oli Andyn puolella,

ja onnikin oli useimmin Andyn puolella,

mutta pallo totteli taikuria, kuningas Rogeria!

...

Kaikkea hyvää Andylle! On kunniallista häviä maailman kaikkien aikojen pelaajalle ja Wimbledonin mestarille hänen omassa "olohuoneessaan"!


Tenniksen Garry Kasparov

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kaikki varmaan jo luulivat, että Rogerin tähti hiipuu Nadalin ja Djokovicin myötä, kun GS-voittoja ei tullut pariin vuoteen. Sveitsiläisen hermot ja usko omaan tekemiseen harmittavien häviöiden myötä kestivät viimeiset kaksi vuotta ja lopulta työ palkittiin ehkä maailman kaikkein hienoimman turnauksen voitolla. Hienon Rogerin turnauksesta tekee myös sen, että hän voitti maailman parhaimmat pelaajat ( Djokovic, Murray. Nadalilta ei riittänyt sitkeys ollenkaan kilpailuun eli henkinen voitto Fedelle, joka kyllä olisi löylyttänyt...). Enpä muista kuka urheilija olisi tehnyt yhtä vakuuttavan, suvereenin, sykähdyttävän, uskomattoman paluun hämärän rajamailta kiistattomaksi mestariksi yhtä suositussa ja vaativassa lajissa kuin tennis. Ei olisi häpeä/pettymys, jos Roger vetäytyisi, sillä niin tekevät parhaimmat/muistettavimmat mestarit. Ken tietää vaikka hän jatkaisi vielä 5 vuotta, mutta en haluaisi nähdä hänen ottavan epäreiluja tappioita tai joutuvan kehäraakiksi nöyryytettäväksi.

Tuoreimmat aiheesta: Tennis

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä