Maailmanmestari ei saanut vaimoaan vierailulle - ei aio juosta Lontoossa
100 metrin maailmanmestari vuodelta 2003, Kim Collins, ei juokse Lontoossa. Syynä ei ole loukkaantuminen, vaan se, että mies suuttui maansa lajiliitolle ja hän ilmoitti pakkaavansa tavaransa ennen alkueriä.
St Kitts ja Nevisin olympiakomitea sai Collinsin sen verran vihaiseksi, että juoksijaa ei nähty lauantain alkuerissä 100 metrillä. Maansa lippua avajaisissa kantanut 36-vuotias Collins kertoi päätöksestään twitterissä.
- Fanini, en aio valehdella. En juokse tänään.
Lisäksi hän jatkoi, että kisoja ei myöskään enää koskaan tule.
- Te jotka näitte minun juoksevan Meksikossa. Se oli viimeinen kerta, kun näitte minun edustavan maatani, ilmoitti Collins, joka nappasi Daegun MM-kisoissa viime vuonna 100 metrin pronssia.
Paikallisen median mukaan syynä tähän katkeraan päätökseen on ilmeisesti se, ettei liitto sallinut Collinsin vaimon vierailevan Lontoossa.
- Jopa vankilassa miesten vaimot pääsevät vierailulle, twiittasi Collins.
St Kitts ja Nevisin olympiakomitea ilmoitti ettei ole saanut yhteyttä Collinsiin kolmeen päivään.
Collins ei myöskään ollut ensimmäinen juoksija, jonka kisat loppuivat lyhyeen. Sprintteri Tameka Williams lähetettiin kotiin doping-epäilyn vuoksi.
