Maailmanmestari Loviisan Torin riveihin
Maailman parhaisiin salibandypuolustajiin kuuluva Juha Kivilehto palaa Salibandyliigaan ja pelaa ensi kaudella Loviisan Torin riveissä.
Viime kaudella yhdeksänneksi miesten Salibandyliigassa sijoittunut Loviisan Tor saa merkittävän vahvistuksen, kun puolustaja Juha Kivilehto liittyy joukkueeseen.
Kivilehtoa pidetään yhtenä maailman parhaista puolustajista. Hän on voittanut maailmanmestaruuden kahdesti Suomen paidassa.
Kolme viime kautta Kivilehto on pelannut Ruotsin liigan Helsingborgissa. Ruotsalainen salibandylehti Innebandymagazinet valitsi Kivilehdon maailman 10 parhaan pelaajan joukkoon 2007, 2008 ja 2009.
Helsingborgiin Kivilehto siirtyi helsinkiläisestä SSV:sta. Hän on voittanut Suomen mestaruuden viidesti.
Tuoreimmat aiheesta: Salibandy
TPS Salibandy rakentaa uutta joukkuetta tähtipelaajien jätettyä seuran
Viime vuosina useita tähtipelaajia menettänyt TPS ei pärjää pelaajamarkkinoilla suuremmille seuroille. Tuorein lähtijä on joukkueen kapteeni Miko Kailiala.
Salibandymaajoukkueella eksoottinen MM-karsintalohko
Uudistuneen sarjajärjestelmän mukaan kaikki maat kisajärjestäjää lukuun ottamatta joutuvat karsintoihin
SSV kaappasi TPS:stä tehohyökkääjän ja pakin
Miko Kailiala siirtyy Salibandyliigan kestomenestyjään. Lauri Stenfors vahvistaa SSV-puolustusta.
Suomelle MM-pronssia nuorten salibandyssä
Alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti MM-turnauksen Hampurissa voittoon. Mestaruuden vei Ruotsi.
Salibandynuoret MM-välierässä - IFF tarjoaa suoran lähetyksen
Suomen salibandynuoret taistelevat MM-finaalipaikasta Sveitsiä vastaan klo 13.30 alkaen. Kamppailua voi jännätä netissä suorana.
Ahonen jatkaa SSV:n valmentajana
Mika Ahonen on toiminut SSV:bn valmentajana jo kaudesta 2003-2004 lähtien.
SPV saunottanut ahkerasti Poikaa
Seinäjoen Peliveljien maalivahti Jarno Ihme toi ”Pojan” Seinäjoen torille Urheiluruudun 50-vuotistapahtumaan. Ihme kertoi, että poika on ollut saunassa ahkerasti viime viikkojen aikana.
Seinäjoki palkitsi SPV:n 1 500 euron stipendillä Urheiluruudun juhlakiertueella
Seinäjoen kaupunki palkitsi salibandyssa Suomen mestaruuden voittaneen Seinäjoen Peliveljet 1 500 euron stipendillä Urheiluruudun 50-vuotisjuhlakiertueella Seinäjoella lauantaina.
Salibandyn maajoukkuekapteeni siirtyy Sveitsiin
SPV:n paidassa SM-kultaa voittanut Tatu Väänänen teki suurseuran kanssa kahden vuoden sopimuksen.
Ruotsi jätti salibandymiehet kakkoseksi Tampereella
5-2-voitto nosti Ruotsin Tampereen EFT-turnauksen voittoon. Ottelun maaleista kuusi tehtiin toisessa erässä.
