Maailmanmestari vetäytyi Ranskan ympäriajosta
Tony Martin ajoi Tourin ensimmäiseen välipäivään asti ranne murtuneena. Välipäivän jälkeen jatkaminen olisi pitänyt miehen sivussa olympialaisista.
Maantiepyöräilyn aika-ajon maailmanmestari Tony Martin on vetäytynyt pyöräilyn Ranskan ympäriajosta. Saksalaispyöräilijän Omega Pharma -talli ilmoitti asiasta kilpailun ensimmäisenä välipäivänä tiistaina.
27-vuotias Martin kaatui jo kilpailun ensimmäisellä etapilla. Saksalaisella todettiin rannemurtuma, mutta hän jatkoi silti kahdeksan seuraavaa kilpailupäivää.
- Tonyn vakuuttava esitys viime päivinä kivuista huolimatta osoittaa, millainen luonne hän on. Hänen on kuitenkin kuntouduttava Lontoon olympialaisiin, tallin lääkäri Helge Riepenhof selitti vetäytymistä.
- On vaikeaa jättää Tour ja omat tallikaverit. Tämä on kuitenkin oikea päätös. Minulla on vielä kolme viikkoa aikaa kuntoutua olympialaisiin. Tiedän, ettei se ole helppoa, mutta yritän parhaani, Martin kommentoi.
Miesten maantiepyöräilyn aika-ajo poljetaan Lontoossa keskiviikkona 1. elokuuta.
Tuoreimmat aiheesta: Pyöräily
Sari Saarelaisen urakka jatkui mäkietapilla
Sari Saarelainen ajaa Tour du Languedoc-Roussillon –kilpailun kokonaistilanteessa sijalla 26.
Alamäkipyöräily on vauhtia ja vaarallisia tilanteita – ” Parasta lajissa on mahdollisuus irtautua arjesta”
Yle Urheilu esittelee tällä viikolla vähemmän tunnettuja lajeja. Juttuja toimittavat Yle Urheilun TET-harjoittelijat.
Viscontin sooloajo toi etappivoiton
Giovanni Visconti ratkaisi pelin hyvissä ajoin pyöräilyn Italian ympäriajon 15. etapilla. Kokonaistilanteessa ei tapahtunut kärjen osalta muutoksia.
Nibali kasvatti johtoaan Girossa
Pyöräilyn Italian ympäriajon kärjessä polkeva Vincenzo Nibali kasvatti johtoaan kokonaiskilpailussa. Mauro Santambrogio voitti 14. etapin.
Cavendishin kirikyky jälleen valttia
Mark Cavendish otti toisen perättäisen etappivoittonsa pyöräilyn Italian ympäriajossa. Italian Vincenzo Nibali jatkaa Giron kokonaistilanteen kärjessä.
Valtionsyyttäjävirasto valitti Operaatio Puerton tuomiosta
Espanjan valtionsyyttäjänvirasto on valittanut Operaatio Puerton tuomiosta. Valitus koskee erityisesti tuhottavaksi määrättyjä veripusseja.
Ennakkosuosikit keskeyttivät Italian ympäriajon
Bradley Wiggins ja Ryder Hesjedal jättävät Italian ympäriajon kesken 12 etapin jälkeen.
Tuttu kiritykki iski ratkaisuhetkillä
Mark Cavendish iski loppusuoran kiritaistelussa ja juhli päivän osuusvoittoa pyöräilyn Italian ympäriajossa.
Liettualaisen isku onnistui Giro d'Italiassa
Pyöräilyn Italian ympäriajossa oli Liettuan päivä. Ramunas Navardauskas sooloili keskiviikon osuuden voittajaksi.
Girolla ensimmäinen dopingtapaus
Ranskalainen Sylvain Georgesin dopingnäytteestä on löytynyt merkkejä kielletystä aineesta. Hän ei asettunut lähtöviivalle keskiviikkona.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.