Maalipallomiehille kylmää kyytiä Lontoossa
Liettua oli täysin ylivoimainen perjantain kamppailussa. Naiset avasivat kisat tasapelillä.
Suomi taipui myös Lontoon paralympialaisten maalipalloturnauksen toisessa ottelussaan. Torstaina Brasilialle maalein 5-6 taipunut Suomi jäi tällä kertaa selvästi Liettuan jalkoihin. Avausottelussaan Ison-Britannian 11-1 voittanut Liettua oli parempi murskalukemin 10-0.
Liettua lähti omille teilleen nopeasti. Tauolla tilanne oli jo 8-0, eikä Suomi onnistunut kaventamaan missään vaiheessa. Liettuan tehokkaimmat olivat viiden maalin Genrik Pavliukianec ja kolmesta maalista vastannut Arvydas Juchna.
Suomella on jäljellä vielä kolme ottelua alkulohkossa. Lauantaina vastaan tulee Turkki, sunnuntaina Iso-Britannia ja tiistaina Ruotsi.
Suomen naisten joukkue avasi turnauksensa Iso-Britanniaa vastaan. Täyden katsomon edessä pelatussa ottelussa ei joukkueiden välille saatu eroa, vaan peli päättyi 1-1. Suomen maalista vastasi Krista Leppänen.
Seuraavaksi Suomi kohtaa lauantaina hallitsevan Euroopan mestarin Tanskan.
