Mäkäräinen hehkutti Suomea: Aika sisukkaita me olemme!
Vuoden urheilijaksi valittu Kaisa Mäkäräinen ei monien muiden huippu-urheilijoiden tapaan ehdi kauaa juhlia voittoaan, sillä jo tiistaiaamuna hän suuntaa kohti seuraavaa maailmancupin kisaa.
Vuoden urheilija -palkinto meni nyt jo neljättä kertaa peräkkäin naisurheilijalle.
- Varmaan pitäisi kysyä miehiltä, että kuinka pahalta tuntuu, lohkaisi Mäkäräinen.
- Tuntuu voitto tietysti hyvälle, mutta en sorra miehiä enkä ylistä naisia. Joka vuosi vuoden paras valittu, se vaan on mennyt näin.
Mäkäräinen kokee olleensa maailman huipulla jo useamman vuoden, vaikka kirkkain kruunu uralle osui vasta viime kaudelle.
- Olen kokenut olleeni maailman huipulla useamman vuoden. Kansa ja toimittajat ovat olleet ehkä eri mieltä. Tämä on herkkä laji ja suoritukset vaihtelevat, mutta minulla on jo aiemmin ollut podiumeja ja sijoituksia kymppisakkiin. Mielestäni nekin ovat maailmanluokan sijoituksia, tuumi Vuoden urheilija.
Suomalainen urheilu sai kiitosta
Ura jatkunee vielä vuoden 2014 Sotshin olympiakisoihin, jos terveys riittää ja muutenkin asiat ovat kohdillaan. Aiemmat kisat ovat kuitenkin opettaneet, ettei kaikkea kannata laskea vain olympiakisojen varaan.
- Torino ja Vancouver opettivat, ettei sen 1-2 viikon varaan kannata koko urheilijaelämää laskea.
Suomalaista urheilua ja urheilukansaa Mäkäräinen ylisti.
- On hienoa, että vaikka tämä on pieni maa, niin lajikirjoa löytyy kesä- ja talvilajeissa. Ja joka vuosi tulee maailmanmestaruuksia jossain lajissa. Aika sisukkaita me ollaan, Mäkäräinen sanoi.
Ilta jatkuu jonkinlaisen juhlinnan merkeissä, mutta kovin pitkään ei urheilija ehdi kekkeröidä.
- Varmasti ehdin jonkun aikaa nauttia tunnelmasta. Toivon että tämä tuo rennon fiiliksen viikonlopun kisoihin, sanoi Mäkäräinen, jonka lento lähtee kohti Italian Anterselvaa jo tiistaiaamuna.
Tuoreimmat aiheesta: Muu urheilu
OVO Teamillä dramaattinen alku joukkuevoimistelun MM-kilpailuissa
Suomen ykkösjoukkue OVO Team joutui voimistelemaan ohjelmansa ilman yhtä voimistelijaa. Joukkue onnitui kuitenkin puhtaasti ohjelmassaan, vaikka nostot jäivätkin tekemättä ja osa kuvioista jäi vajaiksi.
Smulterille penkkipunnerruksen MM-kultaa
Suomalaisurheilijat päättivät MM-kilpailut Plzenissä, Tshekissä kahteen arvokisamitaliin. Suomen joukkue saavutti kisoissa yhden maailmanmestaruuden, kolme hopeamitalia, neljä pronssimitalia ja kaksi junioreiden pronssia.
Rikala kahdeksas maailmancupissa
Anne Rikala oli kahdeksas 500 metrillä melonnan maailmancupissa Duisburgissa.
Kockille nuorten EM-hopeaa miekkailusta
Catharina Kock taisteli Bratislavassa alle 23-vuotaiden EM-kilpailuissa naisten kalvan EM-hopeaa.
Rikala finaaliin maailmancupissa
Anne Rikala meloi kajakkiyksiköiden 500 metrin välierän voittoon kauden toisessa melonnan maailmancupin osakilpailussa Saksan Duisburgissa. Välierän voitolla Rikala selvitti tiensä lauantaiseen finaaliin.
Romar ja Pellinen kuittasivat huippuyksilötuet Olympiakomitealta
Olympiakomitea julkisti talvilajien Sotshi 2014 -valmennustukensa perjantaina. Lähes miljoonan tukipotti jaettiin yhdeksän lajin kesken.
Tuuha niukasti ulos EM-finaalista
Tomi Tuuha ei selviytynyt hyppyjen finaaliin telinevoimistelun EM-kilpailuissa Ranskan Montpellierissä.
Kun tanssista tuli elämä - "Olemme löytäneet uusia ulottuvuuksia"
Taina Savikurki ja Jaak Vainomaa tanssivat kohti syksyn MM-kisoja. Huhtikuun EM-pronssi on tuonut lisäpontta nuoren parin harjoitteluun.
Tuuha: Finaali on realistinen tavoite
Suomen telinevoimistelijamiehet keskittyvät tällä hetkellä loppuviikosta käytäviin EM-kisoihi Ranskassa. Parhaat menestysmahdollisuudet ovat kahden vuoden takaisella hypyn Euroopan mestarilla Tomi Tuuhalla.
Jousiammunnan EM-kisoissa hyviä suomalaisesityksiä
Amsterdamissa käynnissä olevissa tauluammunnan EM-kisoissa oli tänään suomalaisittain hyviä hetkiä. Kahdeksasta tänään otteluita ampuneesta suomalaisampujasta puolet selviytyi jatkoon.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.