Mäkäräinen tarkistaisi pakkasrajaa
Pakkanen on sotkenut ampumahiihdon maailmancupin kisaohjelman Kontiolahdella. Ampumahiihdossa kilpailut pyritään järjestämään vielä 20 asteen pakkasessakin. Kaisa Mäkäräisen mukaan sääntöjä kannattaisi tarkistaa, koska tällaiset olosuhteet ovat jo epäinhimilliset.
- Tässä lajissa 20 asteen pakkanen on todella kylmä keli. Maastohiihtäjillekin sellainen on kylmä sää, mutta hiihdossa kaikki ovat kuitenkin koko ajan liikkeessä. Meillä on pitkä kohdistus ammuntapaikoilla, muutenkin joudumme käsittelemään asetta. Aseen rautaosat ovat tosi kylmiä, sormien jäätymisen kanssa tulee ongelmia, Mäkäräinen kuvaili.
- Kannattaisin ampumahiihdon pakkasrajaksi vaikka 15 astetta. Tietysti säännöt ovat tällä hetkellä tällaiset ja näillä mennään. Viisaammat tekevät päätökset, meidän tehtävämme on vain urheilla, Mäkäräinen pyöritteli.
Mäkäräinen toivoo, että hiihtokunto on yhä yhtä vahvaa kuin kauden aikaisemmissa kilpailuissa. Viime aikoina ammunta on tuottanut tuskia, siinä hyvän ja huonon päivän väliset vaihtelut ovat olleet suuria.
- Toivotaan, ettei hiihtokuntoni ole romahtanut viime viikosta. Tärkeintä on, että fysiikka olisi kunnossa. Siitä tulee varmuutta tekemiseen, kun hiihtopuoli on kunnossa, Mäkäräinen mietti.
Tuoreimmat aiheesta: Ampumahiihto
Ampumahiihtoliitto julkisti uuden päävalmentajan
Jari Karinkanta aloittaa tehtävässään marraskuussa mutta osallistuu jo kesän leireille. Sopimus on mallia 2+2 vuotta. Ampumahiihtoliitto sai myös nuorisopäällikön
Ammuntaekspertti Karinkanta ampumahiihtäjien päävalmentajaksi
Liitto ryhtyi toimiin urheilijoiden toivottua järeämpää otetta ampumavalmennukseen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.