Yleisurheilu |

Mäkelä: Koko urheilujärjestelmä remonttiin

Huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelän mielestä koko suomalainen urheilujärjestelmä kaipaa nykyistä tehokkaampaa organisointia. Muutosta kaipaavat Mäkelän mielestä niin seurat ja keskusjärjestöt kuin lajiliitot ja olympiakomiteakin. Esimerkkinä uudistuksesta hän tarjoaa yhteistä valmentajakoulutusta kaikille lajeille.

Huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä. Kuva: YLE

- Suomalaisen huippu-urheilun näivetystauti on tällä hetkellä aika voimakasta, Mäkelä sanoi vieraillessaan YLE:n Päivän kasvo -ohjelmassa.

Mäkelän mielestä toimintaa vaivaa kuppikuntaisuus, vaikka esimerkiksi seuratason ongelmat ovat lajien yhteisiä. Hän ehdottaa myös yhteisiä parannuskeinoja.

- Vapaaehtoisuus on hiipumassa. Seurojen organisoituminen - hallinto, taloushallinto, markkinointi - on koulutuskysymys. Se on asia joka kaipaa kohennusta. Valmentajien ja ohjaajien koulutus voisi aivan hyvin olla kaikissa urheilumuodoissa ja seuroissa yhteistä, koska yhteisin periaattein lapsia ja nuoria pitää fyysismotorisesti kehittää ja viedä eteenpäin.

- Tällä hetkellä vähän jokainen liitto ja jokainen laji etsivät itse sitä amerikkaansa, Mäkelä kuvailee nykytilannetta.

Mäkelän mielestä erityishuomiota vaatii nuorisovalmennus.

- Jos ei uusia urheilijoita tule, ei kananta keskittyä kapeaan kärkeen.



"Barcelonan mitalitavoite oli ilian kova"

Yleisurheilun EM-kisoista Barcelonassa Mäkelä antaa Suomen joukkueelle arvosanaksi tyydyttävän.

- Joukkuetta valmisteltiin nimenomaan sillä ajatuksella, että kun teet kauden parhaasi, olet joka tapauksessa tehtäväsi tehnyt ja onnistunut kisoissa hyviin. Sille kauden parhaan tasolle ylsi nelisenkymmentä prosenttia urheilijoista. Vastaavasti selvien epäonnistujien määrä oli iso, noin kolmasosa joukkueesta, Mäkelä näkee.

Kolmen mitalin ja neljän pistesijan tavoitetta Mäkelä arvioi jälkikäteen liian kovaksi.

- Jarkko Kinnusella, puhumattakaan Jukka Keskisalosta jonka matka ei edes toteutunut, oli ongelmia terveyden kanssa. Lisäksi Teemu Wirkkalalta ja Tommi Evilältä odotettiin sitä parasta iskua, ja näihin kisoihin sitä ei saatu. Näin ollen mitalitavoite oli selkästi liian kova. Onneksi pistesijoja saatiin nuo neljä kappaletta, Mäkelä sanoo.

Seuraavat yleisurheilun EM-kisat käydään Helsingissä 2012. Suomen menestymiseen kotikisoissa on Mäkelän mielestä vain yksi tie.

- Mahdolliset menestyjät ovat tiedossa tällä hetkellä. Ainut tie menestyä on taata mahdolismman laadukas harjoitus- ja valmennusympäristö. Se vaatii henkisiä ja aineellisia voimavaroja ja sen eteen tehdään tietysti se mikä voidaan.

Lähteet:
YLE Urheilu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä