Mäkelä tuohtui keihäsvalinnoista – ”Järjetöntä”
Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä ei sulattanut Olympiakomitean päätöstä tehdä miesten keihäsvalinnat sunnuntaina. Mäkelä olisi halunnut antaa heittäjille aikaa 22. heinäkuuhun asti.
Olympiakomitea antaa muun muassa Olli-Pekka Karjalaiselle ja Jukka Keskisalolle aikaa 22. heinäkuuta asti osoittaa olympiakuntonsa. Pidennettyä aikaa perustellaan heidän loukkaantumisillaan.
Keihäsmiesten valinnat sen sijaan lyödään lukkoon jo tulevana sunnuntaina, vaikka keihään karsinta on Lontoon kisoissa vasta 8. elokuuta.
- Jokainen tietää, että alkukauden tulosten perusteella meillä olisi mahdollista saada kolme menestysmahdollisuutta Lontooseen. Tämä valinta uhanalaistaa ja vaarantaa tämän tavoitteen, Mäkelä jyrähti Olympiakomitean tiedotustilaisuudessa.
- Meidän kaksi kärkiheittäjäämme (Antti Ruuskanen ja Teemu Wirkkala) ovat toipilaita, ja he molemmat tulevat Lapinlahdelle (Eliittikisoihin). Pidän tätä valintaa erikoisena, rohkenen sanoa järjettömänä, että kortti (22.7. asti valinnan katsominen) jätetään käyttämättä.
Olympiakomitea valitsi tänään Lontoon olympiakisoihin Helsingin EM-kisoissa pronssia heittäneen Ari Mannion. Mäkelän mukaan Urheiluliitto oli ehdottanut, että Lapinlahden Eliittikisojen jälkeen katsottaisiin toinen varma valinta Lontooseen ja 22. heinäkuuta kolmas valinta ja varamies.
- Tilanne saattaa olla toipilaiden kohdalta täysin toinen 22. heinäkuuta tai Lontoossa. Nyt valinnat perustuvat sattumaan ja riskit ovat kovat, Mäkelä totesi.

Kommentoi aihetta
(63 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Johan
Ilmoita asiattomasta kommentistaVoi Mäkelä, on myös tärkeää että urheilijat saavat keskittyä rauhassa kisoihin. Valintoja ei pidä lykätä viime tinkaan. Mielestäni olympiakomitea teki oikean ratkaisun.
plah
Ilmoita asiattomasta kommentistaOiskohan se loppujen lopuksi kutenkin niin, jotta systeemissä on liian paljon johtajia?????
Näin aina
Ilmoita asiattomasta kommentistaAikaa valmistautumiseen jäisi sille kolmannelle heittäjälle ihan reilusti vielä 22. heinäkuuta jälkeenkin (keihään karsinta Lontoossa on 8. elokuuta). Mäkelä on taas aivan oikeassa, mutta aina löytyy niitä, joille ei mikään kelpaa...
Nyt mennään taas yhden kisan perusteella, johon muutamat avainmiehet ehtivät hädin tuskin toipua. Ja sitten kun valinnat on tehty, niin taas valitetaan...
Q E
Ilmoita asiattomasta kommentistaYksi lysti kuka sen 77 metriä menee sinne nakkaamaan. Keihäänheitosta tehdään Suomessa taas niin härkästä, että. Kun valinnat tehdään ajoissa, jää urheilijoille aikaa miettiä parhaita selityksiä karsiutumisen syistä itse kisoissa. Onko keihäänheitto edes urheilua, kun se näyttää vaan lisäävän eripuraa kisasta toiseen.
UUNO
Ilmoita asiattomasta kommentistaMäkelä varmaan haluaisi siirtää Olympialasiakin, jotta keihäsmiehet saisivat kuntonsa kohdalleen. Ei ole tullut Jarmolla mieleen, että kisoja pitäisi siirtää usealla vuodella. Aikarajojen pitää koskea kaikkia tasapuolisesti riippumatta terveystilanteesta. Aikaa on ollut tehdä tuloksia kuukausi tolkulla.
Kisoihin urheilijat ketkä ylittävät vaaditut tulosrajat vaaditussa aikataulussa. Puhumalla ei pitäisi tuloksia saada aikaan kuin politiikassa.
Jorma Koo
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi kyse ole uuno siitä, ettei rajoja olisi rikottu, vaan siitä, että niitä on rikkonut melkein kymmenen keihäänheittäjää ja haluttaisiin varmistaa, että ne kisoihin valittavat ovat kunnossa ja terveenä. Kaksi viikkoa lisäaikaa antaisi tilaisuuden tehdä valinnat järjellä eikä arvaamalla.
jollekulle
Ilmoita asiattomasta kommentistajoo uuno ei taira tietää mistä se oikein puhuu.....
huima
Ilmoita asiattomasta kommentistaUuno on kyllä harvinaisen oikeassa, aikaa on ollu ja olympiakomitea teki nyt täysin oikean päätöksen. Hyvä Nikkola. Mäkelän asiantuntemus tuli hyvin esille em-kisoissakin kun ruuskanen sairastui, tilalle valittiin vielä sairaampi mies kun täysin tervemies jäi vielä varamieheksi rannalle ruikuttamaan. Toivottavasti o-komitea valitsee lapinlahden kaksi parasta, jos on tällä kaudella A-raja rikottuna ja piste.
futari
Ilmoita asiattomasta kommentistaSamaa mieltä Uunon kanssa. Aina pitää median ja päättäjien järjestää farssi näistä valinnoista, että kaikki olisi kaikille oikeudenmukaista. Siirtämällä rajaa saatais ehkä kolme 80 metriä heittävää, mutta se että annetaan nyt onnistumisesta mahdollisuus kuukauden paineettomaan valmistautumiseen voi tarkoittaa mitalejakin..
urheilija
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlette idiootit, sinä ja uuno. Urheilussa kun ei voi olla sataprosenttisessa kunnossa joka päivä, vaan välillä on harjoiteltavakin, herkistely ja maksimit kisoihin.
Se joka on tänään huippukunnossaan, ei voi olla sitä yhtäjaksoisesti syksyyn saakka.
Ihmisen fysiologia on sellainen.
Te, jotka ette koskaan ole urheilleet, älkää kommentoiko näihin, teette itsestänne nolla-idiootteja, kun ette tiedä MITÄÄN asioista.
Äijä maalta
Ilmoita asiattomasta kommentistaTämähän menee jo kuin jääkiekkokeskusteluksi: Älkää kommentoitko mitään, kun ette tiedä MITÄÄN mistään. Mutta kuules Urhelija, niin kauan kun teidän harrastuksiinne laitetaan yhteisiä verovaroja ja kuluttajien tuotteiden hinnoissa maksamia sponsorirahoja, niin meillä tavallisillakin tolloilla on oikeus kommentoida. Sitten kun harrastatte ihan itse ja omilla rahoillanne ja pidätte kisanne suljetuilla stadioneilla, niin lupaan olla hiljaa. Sitten voitte valita kisoihinne ihan ketäs lystäätte.
Sohvaperuna
Ilmoita asiattomasta kommentista"urheilija" nimimerkki tiivistää hyvin tyypillisen suomalaisen urheilupiirien asenteen: " me ollaan oikeassa, turha keskustella mistään koska muut on idiootteja". Näinhän se varmaan menee, mennään vaan eteenpäin lassevireenejä muistellen ja keskustelu tappaen. Mitä sitä yhtään miettimään voisiko asioita eri tavalla tekemällä saada tulosta ja voisiko asioihin olla muitakin näkökulmia.
futari
Ilmoita asiattomasta kommentistaRohkenen väittää, että tiedän kyllä enemmän kilpaurheilusta, kuin tämä urheilija. Ilmeisesti et ymmärrä sen merkitystä valmistautumiseen, että lippu on jo taskussa. Valinnat ei voi kovin pieleen ja sama tiuka valinta olisi edessä joka tapauksessa sillä erolla, että myöhäisellä karsintapäivällä hävitään ehkä pari m henkisessä kantissa.
Micke
Ilmoita asiattomasta kommentistaEikös Niemi-Nikkolan kanta ollut sama kuin Mäkelän eli valitaan 22.7. Mutta Talermon johtama hallitus alkoi sooloilla ja muutti Niemi-Nikkolan + Mäkelän tekemää esitystä.
hölkkäilijä
Ilmoita asiattomasta kommentistaKerropas urheilija sitten, että miten jenkkien touhu toimii? Nimet ratkotaan jo toista kuukautta ennen arvokisoja ja siitä huolimatta tulee mitaleja niin maan pirusti. Tuntuu kavereilla vaan kunto ja pää kestävän. Toisekseen, eiköhän Wirkkala antanut jo näyttönsä em-kisojen karsinnassa.
pupi
Ilmoita asiattomasta kommentistaainoa ketä pitäisi valita miehistä ja naisista kisoihin on ari mannio siinä on ainut mitalitoivo koko yleisurheilusta ei ketään muu tule yllättämään niin alhainen on suomen yu tila tällä hetkellä
moupo moo
Ilmoita asiattomasta kommentistaJoo, mitä sitä suotta valitsemaan kisoihin muuta kuin mitalisteja. Ei tarvitse sitten kotisohvalla itkeä.
Oldie
Ilmoita asiattomasta kommentistaMilloin johtoportaassa on ollut muita kuin pyrkyreitä? Ujot ja viisaat jäävät paitsioon.
juupa juu
Ilmoita asiattomasta kommentistaIhan oikein. Kaikki mehut menee kun taistellaan keskenään kisapaikoista viimetippaan.
urheilumies
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllähän tässä on keihäänheittäjillä ollut aikaa tehdä tulosta ja antaa näyttöjä jo aikaisemminkin.Wirkkala ja Ruuskanen Mäkelän tekosyy.Pitkämäkeähän siellä joukkueeseen tuleva Urheiluliiton tj odottaa.
Miksi Mäkelä haluaa vetkuttaa?
Ilmoita asiattomasta kommentistaMäkelän malli tarkoittaisi sitä, että Suomessa keihäsmiehet olisivat käyneet raastavia olympiakarsintoja seuraavat 2,5 viikkoa ilman toivoakaan keskittymisestä itse kisoihin. Järjetön ajatus. Ei sillä reseptillä tule tulosta. Todennäköisesti Mäkelä vain yritti pelata lisäaikaa suosikilleen Tero Pitkämäelle toipua nöyryyttävästä EM-katastrofista. Kesän näyttöjen perusteella Ruuskasen valinnan pitäisi olla päivänselvä ja myös Wirkkalan, jollei Pitkämäki heitä Lapinlahdella reilusti yli 80 metriä.
Piimä
Ilmoita asiattomasta kommentistaWirkkalan? Älä naurata. Mies nolasi EM-kisoissa itsensä ja valitsijansa. Mannio on selvä ja Ruuskanen lienee toinen melko varma. Pitkämäki muni totaalisesti EM-kisoissa myös eli saa antaa hyvät näytöt jos aikoo koneeseen. Lassi Eteläaho on myös potentiaalinen ehdokas Pitkämäen surkeuden ja Wirkkalan toipilaana heittelyn vuoksi.
pupi
Ilmoita asiattomasta kommentistaoiskohan takana sellainen juttu etä pitkämäki kisoihin vaikka väkisin no toivottavasti tero pääsee voi olla jotta onnistuu ??
Plösö
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä, että kerrankin on selkeästi ilmoitettu karsintakisa, niin ei oikeusturvalautakunnan kautta tartte paikkoja hakea! Ne jotka ei kykene karsimaan ovat myös lontoosta myöhässä...
Joo, hyvä hyvä
Ilmoita asiattomasta kommentistaEli kävikö tässä siis nyt niin, että karsintakisa ilmoitettiin "selkeästi" kolme päivää ennen tuota kisaa vai?
Tm63
Ilmoita asiattomasta kommentistaNäyttää siltä, että Pitkämäki halutaan väkisin kisoihin. Nytten ei ihan kunnossa olevat Ruuskanen ja Wirkkala eivät pystyne laittamaan parastaan ja pahimmassa tapauksessaa repivät paikkansa rikki ja pilaavat loppukautensa.
Noh, toivotaan Terolle onnea, koska hänet sinne valitaan, käy karsintakisassa kuinka käy......