Veikkausliiga |

Malinen pettyi - Jeremenko tyytyväisempi

Veikkausliigan tyvipään tärkeässä mittelössä Haka ja Jaro päätyivät maalittomaan tasapeliin. Kotijoukkueen päävalmentaja Juha Malinen kiitteli alaisiaan taistelusta mutta oli pettynyt lopputulokseen.

Juha Malinen
Kuva: Lehtikuva

Lähtökohdat

Haka ja Jaro taistelevat putoamista vastaan. Edeliisissä kohtaamisessa tällä kaudella molemmat olivat voittaneet ottelut kotistadioneillaan.

Tähän otteluun Haka sai kentälle liki parhaan mahdollisen kokoonpanon, sillä pois olivat vain Juha Pirinen ja Shane McFaul. Jaron avaukseen paluun teki kaksi ottelua sivussa ollut Jari Sara. Markus Kronholm aloitti vieraista vaihtomiehenä.

Ratkaisut

Tehtaankentän märkä ja liukas nurmi saneli joukkueiden taktiikan otteluun. Hienouksia ei nähty. Maalipaikat jäivät vähiin, tosin kotijoukkue Hakalla niitä oli muutama vieraita enemmän.

Ensimmäinen maalipaikka tuli Jonne Hjelmille jo ottelun toisella peliminuutilla. Hjelimin laukauksen keskeltä torjui Artur Kotenko.

Toisella puoliajalla Antti Ojanperä laukoi vaarallisesti vasemmallaan kohti Jaron maalia. Kotenko torjui potkun tolpan kautta kulmaksi.

Jaron parhaat paikat olivat Frank Jonkella ja Sherif Ashrafilla. Jaro pyrki ratkaisuihin oikeastaan vain keskeltä.

Haka pelasi viimeiset 20 peliminuuttia miesylivoimalla, kun Jaron Maksim Vasiljev oli poistettu kentältä kahden varoituksen vuoksi.

0-0 -tasapeli ja pistejako siirsivät taistelua putoamista vastaan kohti päätöskierroksia.

Kommentit

Juha Malinen, Haka

- Olen pettynyt, ettemme pystyneet kääntämään ottelua voitoksi. Joukkue puolusti erittäin hyvin. Loimme painetta ja voitimme palloja, emme vaan olleet tarpeeksi vaarallisia, Malinen summasi.

Aleksei Jeremenko, Jaro:

- Oli kova taistelu, olosuhteet eivät olleet helpot. Lähdimme välttämään virheitä. Olen tyytyväinen siihen, ettemme päästäneet yhtään maalia. Sherif tulee hyvin tilanteisiin ja tekee itsensä hyvin pelattavaksi. Hän ei ole kuitenkaan aivan valmis pelinopeudeltaan. Nyt kahden pelatun pelin jälkeen hän on meille varmasti Honkaa vastaan tärkeä mies, Eremenko pohti jo tulevaa.

Muuta

Ottelua sateisella Tehtaankentällä seurasi 1301 katsojaa. Hakan voitottomien otteluiden sarja venähti kymmenen ottelun pituiseksi.

Olli Ikäheimo, Valkeakoski

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Veikkausliiga

Urheilun pääuutiset

Formula 1

Miksi Rosbergin MM-johto suli? – "Sortui jopa alokasmaiseen virheeseen"

Video: Nico Rosberg.
Video

F1-kauden 2014 lopullinen pistetilanne

1. Lewis HamiltonMercedes384
2. Nico RosbergMercedes317
3. Daniel RicciardoRed Bull238
4. Valtteri BottasWilliams186
5. Sebastian VettelRed Bull167
6. Fernando AlonsoFerrari161
7. Felipe MassaWilliams134
8. Jenson ButtonMcLaren126
9. Nico HülkenbergForce India96
10. Sergio PerezForce India59
11. Kevin MagnussenMcLaren55
12. Kimi RäikkönenFerrari55
KHL

Venäläislehti: Kontiolan ura jatkuu Lokomotivissa

Petri Kontiola

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä