Manchester City joutui lujille sarjanousijan kanssa
Mestaruutta puolustava Manchester City joutui lujille Southamptonin kanssa Valioliigan avauskierroksella. City voitti 3-2, mutta maalitykki Sergio Agüeron loukkaantuminen jätti vauhdikkaasta ottelusta ikävän sivumaun.
Englannin hallitseva jalkapallomestari Manchester City joutui lujille sarjanousija Southamptonin kanssa Valioliigan avauskierroksella. Pisteet jäivät kuitenkin Manchesteriin lukemin 3-2.
City valahti viime kauden päätöskierroksen QPR-ottelun tavoin 1-2-tappioasemaan toisella puoliajalla, mutta Edin Dzekon ja Samir Nasrin maalit käänsivät pelin.
Ottelu sai Cityn kannalta murheellisen alun, kun joukkueen viime kauden paras maalintekijä Sergio Agüero joutui jättämään kentän jo seitsemän minuutin pelin jälkeen.
Agüero loukkaantui Southamptonin Nathaniel Clynen taklattua pallon pois, ja vamma näytti olevan polven alueella. Hänet kannettiin lopulta paareilla stadionin uumeniin.
Reilun vartin kohdalla FC Interistä tuttu Jos Hooiveld kaatoi Cityn Carlos Tevezin rangaistuspotkun arvoisesti. Pallon taakse asettui Agüeron puuttuessa David Silva, jonka heppoisen kudin maalivahti Kelvin Davis torjui.
Avausmaali nähtiin 40. minuutilla Nasrin syötettyä Tevezin paitsion rajamailta läpi. Tämä ohitti Davisin etunurkasta.
Cityn toinen osuma oli lähellä jälkimmäisen puoliajan alussa, mutta Gael Clichy laukoi pallon yli maalin Yaya Touren tarjoilusta. Heti perään Silva täräytti pallon ylärimaan Nasrin syötöstä.
Southamptonin hyökkäykset olivat kortilla, mutta 59. minuutilla joukkue onnistui maalinteossa. Asialla oli vain minuutteja aiemmin kentälle vaihdettu Rickie Lambert, joka siirsi irtopallon tyylikkäästi verkkoon.
Isännät saivat lisää shokkihoitoa vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin, kun toinen vaihtomies Steven Davis löysi vastahyökkäyksen päätteeksi tilaa takanurkasta. Syötön tilanteessa tarjosi Adam Lallana.
Vierasjohto ei pitkään kestänyt, sillä Agüeron korvannut Dzeko toi kotijoukkueen 72. minuutilla tasoihin kulmapotkun jälkitilanteessa.
Sen jälkeen Cityn Mario Balotellin laukaus suuntautui sivuverkkoon ja Davis joutui venymään pysäyttäessään Touren vapaapotkun. Dzeko puolestaan puski pallon hieman ohi maalin.
Isäntien hurja yritys tuotti tulosta 80. minuutilla. Loisto-ottelun pelannut Nasri hyödynsi heikon Saints-purun ja ampui nahkakuulan sisään.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Suomen Cupin välierät siirtävät Veikkausliiga-otteluita
Kolme ottelua väistää Cupin välieriä. Siirrot koskevat elokuun loppupuolta.
Loukkaantumiset rassaavat FC Lahtea
Liigacupin keväällä voittaneen FC Lahden alkukausi Veikkausliigassa on mennyt penkin alle. Päävalmentaja Tommi Kautonen on pettynyt, mutta muistuttaa, että lahtelaisilla on pitkä lista pelaajia lasareetissa.
KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille
Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.
Myös Yle HD näyttää Mestarien liigan finaalin
Lähetys Dortmundin ja Bayern Münchenin välisestä loppuottelusta alkaa lauantaina kello 21.30.
Allsvenskanin paikallispelissä yli 35 000 katsojaa
AIK ja Djurgården päätyivät 1-1-tasatulokseen Ruotsin Allsvenskanin ottelussa jättiyleisön edessä. Kamppailua seurasi paikan päällä 35 311 katsojaa.
Adriano jatkosopimukseen Barcelonan kanssa
Monipuolisen Adriano Correian tuore jatkopesti Barcelonan kanssa ulottuu vuoteen 2017 saakka.
Litmanen: Tulossa ihan mieletön ottelu
Kaksi kertaa Mestarien liigan finaalissa esiintynyt Jari Litmanen arvioi, että Dortmundin ja Bayernin välisen ottelun asetelmia on vaikea ennakoida etukäteen.
Petroville uusi rooli Aston Villan organisaatiossa
Leukemiaa vastaan taistellut ex-kippari Stilijan Petrov on innoissaan uudesta haasteesta. Hän aloittaa työt Aston Villan organisaation junioripuolella.
Mourinholle ja Ronaldolle kahden ottelun pannat
Real Madridin väistyvä päävalmentaja Jose Mourinho ja tähtipelaaja Cristiano Ronaldo ajettiin ulos viime perjantain cup-finaalissa Atletico Madridia vastaan.
Dortmundille valtava takaisku Mestarien liigan finaalin alla
Dortmundin tähtipelaaja Mario Götze jää lauantain Bayern-ottelusta sivuun takareisivamman takia. Hän loukkaantui välieräpelissä Real Madridia vastaan.

Kommentoi aihetta
(5 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Citizen
Ilmoita asiattomasta kommentista3 pistettä tärkeintä, vielä kun tehokkuus maalipaikoissa paranisi....Toivottavasti Kun ei joudu pitkälle sairauslomalle
Osku
Ilmoita asiattomasta kommentistaCity helisee tällä pelillä ensi viikonloppuna poolia vastaan! Se on varmaa
Nojaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaPooliki otti surkealla pelillä kuokkaan WBA:lta 3-0, et eiköhän city hoitele poolin kevyesti.
Citizen
Ilmoita asiattomasta kommentistaPallonhallinta oli parhaimmillaan 80-20, ja Southampton iski maalinsa vastahyökkäyksistä, muuten pelkkää bussipuolustusta. Cityltä muuten rutiiniesitys, paikoista kun sais paremmin sisään. Pool pelas aika lail alle odotusten, joten mielenkiintonen väite sinänsä sulta.
omen
Ilmoita asiattomasta kommentistaVarsin viihdyttävä ja temmokas toinen puoliaika tässä pelissä. City oli varsin vahva hyökkäys suuntaan ja teki varsin näyttäviä syöttökuvioita joilla eteni useisiin paikkoihin, ja sortui jopa totaaliseen tuhlailuun. Mutta kun vastustaja piti palloa vaikuttivat miehet olevan vähän epävarmoja pitäisikö mennä päälle, ja usein sitten vastustajat vain juoksivat laidoilta ilman sen kummempaa estelyä kuudentoista rajoille asti. Ja muutenkin varsinkin loppua kohden näytti, että Cityn pelaajat eivät edes olisi menossa estämään vastustajan pelaajien keskityksiä maalille, joka oli mielestäni varsin outoa.
Hienoin hetki pelissä oli kuitenkin se, kun Balotellille avautui pian sisääntulonsa jälkeen täydellinen avopaikka, jossa ratkaisu oli kutakuinkin yhtä hyvä kuin Espanjaa vastaan. Tuli vain hiljalleen naureskeltua, että tässäkö niitä näyttöjä nyt annettaan, kun miehen tasoonsa nähden vaatimattoman sadankymmenentuhannen päälle pitäisi lyödä tukku lisää puntia? Jopa minä olisin siitä tehnyt.