Manchester United lainasi puolustajan QPR:n riveihin
Brasilialainen laitapuolustaja Fabio siirtyy kauden 2012-2013 kattavalla sopimuksella Queens Park Rangersin miehistöön.
Brasilialainen jalkapalloilija Fabio da Silva siirtyy Manchester Unitedista kauden 2012-2013 kattavalla lainasopimuksella toisen Valioliigaseuran Queens Park Rangersin riveihin. QPR kertoo asiasta verkkosivuillaan.
Laitapuolustaja Fabio on esiintynyt Unitedin edustusjoukkueessa yhteensä 53 kertaa. Hän lähtee hakemaan lainapestillä säännöllistä peliaikaa.
- Tämä on mahtava tilaisuus meille lainata hyvä, nuori pelaaja, jolla on kohtalaisesti kokemusta Manchester Unitedin kaltaisessa huippuseurassa pelaamisesta, QPR-luotsi Mark Hughes iloitsee.
Fabion kaksoisveli Rafael solmi maanantaina Unitedin kanssa jatkosopimuksen, joka pitää hänet Old Traffordilla kauden 2015-2016 loppuun asti.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Dortmund-leiri synkkänä: "Olemme ylpeitä mutta myös pettyneitä"
Dortmund-toppari Mats Hummels arvioi, että keltamustat alkoivat väsyä Mestarien liigan finaalin loppuminuuteilla. Bayern München käytti sen hyväkseen.
Ratkaisija Robben: Moni sanoi minun tekevän maalin
Bayern Münchenin 2-1-voittomaalin Mestarien liigan finaalissa laukonut laituri Arjen Robben oli kokenut monta katkeraa tappiota edelliskausien aikana.
Kommentti: Kohti historiallista triplamestaruutta
Bayern München pyrkii kruunaamaan täydellisen kautensa 1. kesäkuuta Berliinissä pelattavassa Saksan cupin loppuottelussa Stuttgartia vastaan.
Kuvagalleria: Bayern juhli Wembleyn illassa
Jalkapallon Mestarien liigan kausi 2012-2013 päättyi Bayern Münchenin voitonjuhliin. Dortmund kaatui loppuottelussa Wembleyllä loppulukemin 2-1.
Mestarien liigan ja Euroopan cupin voittajat 1956-2013
Cristiano Ronaldo vei Mestarien liigan maalikuninkuuden
Real Madridin Cristiano Ronaldo osui euro-otteluissa tolppien väliin 12 kertaa. Barcelonan Lionel Messi oli voittanut maalikuninkuuden neljänä edelliskautena.
Bayern München valloitti Mestarien liigan!
Jalkapallon Mestarien liigan finaalin avausjaksolla useamman maalintekopaikan hukannut Arjen Robben upotti Dortmundin 2-1-voittomaalillaan 89. minuutilla.
Kuvagalleria: Lontoo täynnä saksalaisia jalkapallofaneja
Keltainen ja punainen olivat päävärit lauantaina Lontoon katukuvassa. Dortmundin ja Bayernin fanit olivat matkustaneet saarivaltakuntaan Mestarien liigan finaalia varten.
Åland United jatkaa ilman tappiota
Åland United, PK-35 Vantaa, HJK ja TPS nappasivat voitot jalkapallon Naisten liigan lauantain kierroksella.
Agüero solmi jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
Argentiinalaishyökkääjä Sergio Agüeron tuore jatkopesti umpeutuu vuonna 2017. Hän siirtyi Manchester Cityyn vuonna 2011 Atletico Madridista.
