Männyn pläjays |

Mänty: Neliö ei mahdu ympyrään!

Kari Mänty kirjoittaa tuoreessa pläjäyksessään yleisurheilun EM-kisojen jälkilöylyistä.

Kari Mänty kuvassa
Kuva: Yle

Yleisurheilun EM-kisat palautti mieleen entisen kirurgin tokaisun, jonka mukaan leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli. Järjestelyt olivat suomalaista huippuluokkaa, mutta kotimaisten tähtien vähyys latisti tunnelmaa ja katsojalukuja.

Lukumäärää ei lisännyt edes Tasavallan Presidentti. Sauli Niinistö kuittasi kisat osallistumalla EM-kisojen avajaisiin Senaatintorilla, mutta häntä ei nähty enää aitiossaan stadionilla.

Herra on isoherra tasavallassakin. Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen poisjääntiä Savonlinnan oopperajuhlilta paheksutaan julkisesti. Pinttyneetkin yleisurheilumiehet tyytyvät sen sijaan vain porukoissa jupisemaan, että Niinistöltä - Suomen palloliiton ex-puheenjohtajalta - löytyi aikaa Sastamalan kirjamessuille, mutta ei yleisurheilun EM-kisoihin.

Kisojen taloudellinen tappio tarkoittaa, ettei kipeästi kaivattuja euroja saatukaan yleisurheilun tason kohentamiseen. Yleisurheilun lento ei silti tähän katkea. Tilien tasaamiseen löytyy rahaa tukisäätiöltä, jos avustushanat muualta tukkeutuvat.

Kalleinta päänsärkyä aiheuttaa stadionin kaarteiden jyrkkyys. Juoksuradat ovat teoriassa juoksukelpoiset, mutta eivät käytännössä. Ne kelpaavat tällaisenaan Suomi-Ruotsi-maaotteluun ja ruotsinkielisten koulujen Staffetkarnevaaleihin.

Stadionista saadaan epäilemättä moderni kohtaamispaikka, kun runsaan parinsadan miljoonan euron korjausurakka saadaan lähivuosina toteutetuksi. Ennen kuin töihin suurimittaisesti ryhdytään, kannattaa ratkaista, mihin stadion on tulevaisuudessa tarkoitettu.

Paha kello kauas kuuluu. Maailmanluokan pikajuoksijat eivät tule Helsingin olympiastadionille, ellei  kaarteita kyetä muokkaamaan sopiviksi. Jos yleisurheilun ja jalkapallon intressien yhteensovittaminen olisi helppo tehtävä, niin olisi jo tehty.

Paljon parjattu Museovirasto on osoittanut viime vuosina uudenlaista joustavuutta. Remonttisuunnitelmat ovat edenneet hyvässä yhteisymmärryksessä. Ongelmia tulee pakostakin, elleivät insinöörit löydä laskimistaan malleja, joilla kaarteita voidaan pyöristää niin, ettei stadionin rakenteisiin tarvitse puuttua.

Katsomorakenteiden alaosiin kajoaminen - purkaminen - niin, ettei alkuperäinen ajatus sumene, on lievästi ilmaistuna haasteellista. Amatöörisilmin näyttää yhtä vaikealta löytää tilaa kenttätasolta.

Stadionin suodokun ratkaiseminen vaatii luovuutta, älyä ja positiivista mieltä. Sekään ei silti välttämättä riitä. Vastuullista on varautua siihenkin, että pitää päättää, miten jatketaan, jos ongelmaan ei löydy ratkaisua.

Kysymys kuuluu kaikessa karuudessaan, kumpi taipuu, yleisurheilu vai jalkapallo. Kumpikaan ei luovu vapaaehtoisesti olympiapyhätöstä. Yleisurheilupuolella on historiallisia ja käytännöllisiä perusteita pysyä stadionilla. Yhtä lailla stadion on ollut vuosikymmenet Suomen jalkapallomaajoukkueen, Huuhkajien, kotikenttä.

Euroopan jalkapalloliiton puheenjohtaja Michel Platinoi tuli tietämättään suomalaisen jalkapalloväen tueksi, kun ilmoitti juuri pelatussa EM-lopputurnauksessa, että jatkossa pelikaupunkeja voisi olla kymmenkunta. Se antaisi Suomellekin mahdollisuuden isännöidä korkean tason turnausta, jos ja kun olisi tarjota riittävän iso stadion pelipaikaksi.

Suomessa on vain yksi tällainen stadion, olympiastadion. Suomen maajoukkue voi tukea jalkapalloilijoiden oikeutusta pysyä stadionilla täyttämällä lehterit tulevissa MM- karsintaotteluissa Ranskaa ja Espanjaa vastaan. Yleisurheilu veti parhaana iltana vain runsaat 20.000 katsojaa, ja jos ja kun vanhat merkit pitävät paikkansa, Palloliitto voittaa tämän erän.

Yleisurheilussakin on edelleen suomalaisten keskuudessa potentiaalia. EM-kisojen katsojaluvut televisiossa olivat korkeat. Kiinnostuksen säilyminen edellyttää suomalaisia tähtiä ja ulkomaistenkin huippujen näkymistä säännöllisesti kotimaisilla kentillä.

Turussa on herätty ja Paavo Nurmi -stadion pyrkii pääsemään mukaan kansainväliseen kisarulettiin. Vanhassa pääkaupungissa on aikaa antaa näyttöjä uudeksi yleisurheilukeskukseksi, sillä Aura-joessa ehtii vettä virrata pitkään ennen kuin Suomeen kannattaa hakea seuraavia arvokisoja.

Katsomon laajentaminen on vasta sen ajan murhe!

Kari Mänty

Kommentoi aihetta

(4 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Johan on markkinat taas

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tämä nyt on taas täysin järjetön väite. Etteikö maailman huippujuoksijat muka osaisi juosta rataa ympäri? Kyllä varmasti osaavat. Mutta eivät vain halunneet.

Ehkä syy on se että olympialaiset ovat liian lähitulevaisuudessa, tapahtuma oli kertakaikkiaan liian tylsä, yleisöä on liian vähän, maailman huippujuoksijat eivät ole Eurooppalaisia eivätkä siten osallistu EM-kisoihin. Ja Helsingissä sataa aina kesäkuussa. Aivan sama kuin yrittäisi järjestää MM-hiihdot marraskuussa ja valittaisi lumenpuutetta.

Sitäpaitsi jos tuon remonttibudjetin suhteuttaa veronmaksajien tulotasoon, stadionia maalaamaan saisi 6000 työntekijää 33k€ vuosipalkalla kokonaiseksi vuodeksi. Että sellainen rahareikä se on. Parempi olisi jyrätä se maantasalle ja tehdä tilalle vaikka autoille parkkihalli.


tampinnaula

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olympiastadionin uusista juoksuradoista:

- tunnetusti viskaalit antavat kansalle ja urheilijoille määräyksiä siitä kuinka pitää urheilla neliön muotoisella juoksuradalla ja jos neliön muotoisella juoksuradoilla on mahdoton juosta ja syntyy ratarikkoja, niin viskaali sanoo, "että juoksija on vastuussa ratarikoistaan", niinhän se on.

- ehkä museovirastonkin viskaalit haluat kansainväliset yleisurheilukilpailut pois olympiastadionilta ja rock-konsetteja tilalle.

Tuoreimmat aiheesta: Männyn pläjays

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä