Markus Puolakka – toisen polven olympialuistelija
Helsingin Luistinkiitäjien pikaluistelija Markus Puolakka on toisen polven olympiaurheilija, sillä hänen Esa-isänsä osallistui Lake Placidin vuoden 1980 olympialaisiin. Suomen kovan sprintteritason vuoksi Markus ei ole aiemmin päässyt arvokisoihin. Vancouverissa asiaan tulee kuitenkin korjaus.
Markus Puolakka lähtee omien sanojensa mukaan parantamaan hänen isänsä olympiasijoitusta. Esa Puolakka päätyi Lake Placidissä 500 metrillä 25:nneksi.
- Emme ole itse asiassa hirveästi keskustelleet asiasta sen jälkeen, kun kuulin valinnastani 28. tammikuuta. Minä lähden parantamaan joka tapauksessa hänen sijoitustaan, totesi Vancouverissa pelkästään 500 metrille osallistuva Puolakka.
Edelleen veteraanisarjoissa luisteleva Esa-isä ei lähtenyt suuremmin neuvomaan valmennettavaansa. - Hän puhui lähinnä siitä, että täällä kannattaa ottaa rennosti ja nauttia olosuhteista sekä luistelusta.
Puolakan ensimmäiset sata metriä ovat lähes aina sähäkkää menoa, mutta avauskaarteen jälkeen virheet tulevat, jos ovat tullakseen.
- Calgaryn harjoitusleirillä olen yrittänyt lähinnä luistella ajatuksella ensimmäistä kaarrosta. Se on vaikea saada rauhoitettua, kun eka satanen kulkee vauhdilla.
- En silti usko, että siitä on täällä sen kummempaa ongelmaa. Startteja on takana kuitenkin jo sen verran, että se parempi ensimmäinen kaarre on alkanut vakiintua alkukauden haparoinnin jälkeen, Puolakka huomautti.
Viime aikoina vähän kovia startteja alla
Puolakalla ei ole alla niin paljon kovia kisoja kuin ehkä vaadittaisiin olympiakisoihin.
- Viimeinen virallinen kisarykäykseni maailmancupissa oli joulukuun 15. päivä ja siitä on kulunut jo tovin aikaa. Tässä välissä olen kuitenkin käynyt vetäisemässä Berliinissä ja Seinäjoella parit kisat. Tämä ihan sen takia, koska ”kilpailutatsi” häviää, ellei pääse pariin kuukauteen kisoihin.
- Näillä kilpailuilla ja muutamilla harjoituksilla olen saanut kilpailuvireen pidettyä hyvänä, uskotteli Puolakka.
Henkilökohtaisista odotuksista tai sijoitustavoitteista Markus Puolakka ei hiiskunut tarkemmin.
- En osaa sanoa sijoituksista yhtään mitään, mutta haen ennen kaikkea ehjää suoritusta. Tämä tarkoittaa lähinnä ensimmäisen ja toisen kaarteen onnistumista. Tätä kautta uskon, että lopputuloksena tulisi suhteellisen ok-sijoitus.
Oma ennätys ollut paperia
Puolakka on kohentanut tällä kaudella neljä kertaa omaa ennätystä. Joulukuun 12. päivä hän selvitti 500 metriä nopeammin kuin koskaan - 35,18. Jää ei Vancouverissa ole kuitenkaan nopeinta A-luokkaa.
- On selvä, ettei täällä tehdä ennätyksiä. Olin olympialaisia silmällä pitäen täällä viime vuonna harjoittelemassa, kun muuta suomalaiset osallistuivat MM-kisoihin. Minulla on semmoinen tunne, että jää tuntuisi istuvan minulle. Olen sen verran kevyt luistelija, joten Richmondin jään pitäisi sopia minulle.
Ulospäin arvokisojen keltanokkaa ei näytä liiemmin jännittävän, vaikka hänellä on edessä urheilu-uransa suurin haaste ja samalla unelmien täyttymys.
- Ei minua hirveästi jännitä. Ainostaan silloin kun alkaa miettiä itse kisaluistelua tarkemmin, niin vatsaan tulee pari perhosta, ei muuten, Puolakka selvitti.
Miesten 500 metrin kaksi starttia luistellaan maanantain ja tiistain välisenä yönä klo 1.30 ja 3.28 Suomen aikaa.
Tuoreimmat aiheesta: Suurtapahtumat
Vuoden 2020 olympiataiston finalistit selvillä
Baku ja Doha saivat heittää hyvästit olympiahaaveilleen. Vuoden 2020 kisaisännyys ratkaistaan Madridin, Tokion ja Istanbulin välillä.
Pohjois-Korea ensi kertaa mukaan paralympialaisiin
Urheilijat lähtivät harjoitusleirille Pekingiin viime viikolla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.