Maxwell Mayday paras Joensuussakin
Tuoreen St. Michel -voittajan vauhti oli liikaa muille.
St. Michelin kaksi viikkoa sitten voittanut Maxwell Mayday oli paras myös Joensuun suurkilpailussa. Isäntäkaupungin nimeä kantaneessa lähdössä oli 10000 euron ykköspalkinto.
Sisäradalla toisena juossut Maxwell Mayday pudotti johtaneen Womanizerin kakkoseksi. Toisen radan jonoa vetänyt Aaron De Veluwe kesti viimeiselle totosijalle.
Ari Moilanen oli Maxwell Maydayn ohjastaja. Hän oli Toto75-kohteissa jo aiemmin ylittänyt Tas Onnekkaan kanssa maalilinjan muita ennen. Myös Jarkko Kervinen ja Risto Airaksinen ylsivät vastaaviin saavutuksiin.
Tuoreimmat aiheesta: Ravit
Sir Novemberin voima puhui
Sir November voitti Vermossa keskiviikkona ajetun kolmen kilometrin kilpailun.
Brad de Veluwe nelosradalle - katso täältä Elitloppetin lähtöradat
Brad de Veluwe sai neljännen lähtöradan Elitloppetin karsintojen arvonnoissa.
Tamilphoto sopivassa tehtävässä
Viikon Toto75-kierros ravataan tällä kertaa Kuopion Sorsasalossa. Haastavista kohteista ei ole helppo löytää varmaehdokkaita, mutta ainakin Ravisuoran vihjerivissä vaihteeksi hieman helpomman vastuksen kohtaava Tamilphoto on ehdoton avainhevonen.
Brad de Veluwe sai terävän viimeistelyn Elitloppetiin
Brad de Veluwe on oivassa vireessä Elitloppetin lähestyessä. Meno oli vakuuttavan vahvaa Vermon Isokenkä-lähdössä.
Toto65-vihjeet: Brad De Veluwe viimeistelee Elitloppet-virettään
Tulevaan Elitloppetiin valmistautuvan Brad De Veluwen tehtävä Vermossa on lähinnä harjoitusluonteinen. Voittamiseen ei vaadita huippusuoritusta.
T75-vihjeet: Venyttääkö Simelius voittoputkeaan Killerillä?
Viikon Toto75-kierros ravataan tällä kertaa Jyväskylän Killerillä. Mielenkiintoiset kohteet tarjoavat pelaajille kovan pähkinän purtavaksi, sillä lauantain suurimmatkin suosikit tulevat kohtaamaan tasokkaan vastuksen raviviikon päätapahtumassa.
Toto75: Mika Forssilla valttikortit Vermossa
Ohjastajaliigan kärkipaikalla dominoiva Mika Forss on vahvassa avainroolissa illan Toto65-raveissa.
Beatasinelle Oulun Number One
Risto Airaksisen valmentama Beatasine oli paras Oulussa ravatussa Number One -kilpailussa.
Toto75: Kevät tekee tuloaan, Oulussa juhlii lauantaina Lumi-Hessu
Edessä on kolmas kisa tauon jälkeen. Toisean tukipilarina on Rim Bay Vic.
Brad de Veluwe juoksee Elitloppetissa - Yle näyttää suorana
Suomalainen eliittihevonen, Brad de Veluwe juoksee toukokuun lopussa Elitloppetissa.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Huugo
Ilmoita asiattomasta kommentistaPyyhkeitä ravisuora-lähetykselle! Ennen päälähtöä haastateltiin statistin omistajaa, kun olisi pitänyt hehkuttaa päälähtöä. Ja juoksun jälkeen lässäytettiin tunnelma jorisemalla joutavia saman hepun kanssa. Hei, pelisilmää kehiin!!