Golf |

McIlroylla ja Westwoodilla masentava viikonloppu The Openissa

Maailmanlistan kärkipään miehet päättivät kierroksensa kauan ennen kärkeä. Kumpikin tuskaili pelinsä kanssa.

Maailmanlistan kakkonen ja kolmonen, pohjoisirlantilainen Rory McIlroy ja englantilainen Lee Westwood päättivät pelinsä golfin British Openissa hyvissä ajoin ennen kärkeä.

McIlroy pelasi viimeisen kierroksensa 73 lyönnillä eli kolme yli ihannetuloksen ja kilpailuun hän joutui käyttämään lyöntejä kahdeksan yli parin. Westwood onnistui kokonaistuloksessaan pari lyöntiä paremmin.

McIlroy pelasi ensimmäisen kierroksensa lupaavasti 67 lyönnillä, mutta sitten hukkasi pelinsä.

- Halusin pelata lauantaina ja tänään ensimmäiset reiät nopeasti, mutta kävikin juuri päinvastoin. Jouduin vääntämään alusta saakka, McIlroy manasi.

- Tänne tullessani tunsin, että pelini kulkisi hyvin. Ensimmäinen kierros meni mukavasti, mutta pian sen jälkeen vaikeudet alkoivat.

McIlroylla on vyöllään US Openin voitto viime vuodelta, mutta Westwood joutuu jatkamaan major-voiton metsästystään.

Viimeisellä kierroksellaan Westwood pelasi viidellä reiällä lyönnin alle ihannetuloksen, mutta vastapainoksi teki tuplabogeyn ja viisi bogeya.

- Olen harvoin pahalla tuulella, enkä koskaan ala hermostu itselleni. Yritän aina löytää kaikesta positiivisia asioita. Löin palloa tänään aivan hyvin, mutta en saanut hommaa kohdilleen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Golf

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

NÄKÖKULMA: Saksalainen jalkapallo voisi jo unohtaa alemmuuskompleksinsa

Borussia Dormundin pelaajat juhlivat voittoa Real Madridista

2000-luvun vaihteessa Saksan maajoukkueen kompuroinnin seurauksena koko maan juniorituotanto pantiin remonttiin. Nyt nuoria lahjakkuuksia putkahtelee vähän joka suunnalta.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä