Messi ei haihattele uuden maaliennätyksen perään
Kolme kertaa Fifan Vuoden pelaajaksi valittu Lionel Messi vakuuttaa, ettei harjoittelu Tito Vilanovan alaisuudessa ole tuntunut erilaiselta Josep Guardiolan aikaan verrattuna.
Lionel Messi ja Barcelona lähtevät pitkästä aikaa jalkapallon Espanjan liigan kauteen ilman hallitsevan mestarin viittaa. Messi uskoo, että mestaruusvaltikan riistäminen Jose Mourinhon valmentamalta Real Madridilta on äärimmäisen hankalaa.
- Mestaruuden voittaminen on vaikeaa joka vuosi. Real Madrid voitti mestaruuden viime kaudella eikä ensi kaudesta tule yhtään helpompi. Taistelemme loppuun asti, Messi kommentoi Fifan nettisivuilla.
Messi teki viime kaudella uskomattomat 73 maalia seurajoukkuekilpailuissa. Maalimäärä ei kuitenkaan lohduta, jos mestaruuspytyt uupuvat.
- Tavoitteenani ei ole rikkoa maaliennätystäni. Keskitymme täysin mestaruuksien voittamiseen, argentiinalaishyökkääjä jatkoi.
Barca lähtee alkavaan kauteen uuden päävalmentajan Tito Vilanovan johdolla. Messin mukaan juuri alkaneella harjoitusleirillä asiat tehdän, kuten viime vuosina.
- Se, mitä Tito Vilanova on tehnyt kahtena päivänä on täsmälleen samaa, mitä teimme Pepin kanssa neljä vuoden aikana. Kaikki on ennallaan. Samat, kovasti töitä tekevät ihmiset ovat edelleen täällä, Messi vakuutti.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Allsvenskanin paikallispelissä yli 35 000 katsojaa
AIK ja Djurgården päätyivät 1-1-tasatulokseen Ruotsin Allsvenskanin ottelussa jättiyleisön edessä. Kamppailua seurasi paikan päällä 35 311 katsojaa.
Adriano jatkosopimukseen Barcelonan kanssa
Monipuolisen Adriano Correian tuore jatkopesti Barcelonan kanssa ulottuu vuoteen 2017 saakka.
Litmanen: Tulossa ihan mieletön ottelu
Kaksi kertaa Mestarien liigan finaalissa esiintynyt Jari Litmanen arvioi, että Dortmundin ja Bayernin välisen ottelun asetelmia on vaikea ennakoida etukäteen.
Petroville uusi rooli Aston Villan organisaatiossa
Leukemiaa vastaan taistellut ex-kippari Stilijan Petrov on innoissaan uudesta haasteesta. Hän aloittaa työt Aston Villan organisaation junioripuolella.
Mourinholle ja Ronaldolle kahden ottelun pannat
Real Madridin väistyvä päävalmentaja Jose Mourinho ja tähtipelaaja Cristiano Ronaldo ajettiin ulos viime perjantain cup-finaalissa Atletico Madridia vastaan.
Dortmundille valtava takaisku Mestarien liigan finaalin alla
Dortmundin tähtipelaaja Mario Götze jää lauantain Bayern-ottelusta sivuun takareisivamman takia. Hän loukkaantui välieräpelissä Real Madridia vastaan.
Paha loukkaantuminen uhkaa Saksan maajoukkuetopparin MM-kisamatkaa
Holger Badstuberin vakava polvivamma pitää miehen pois kentiltä vielä lähes vuoden.
Pukki uskoo Bayern Münchenin voittavan Mestarien liigan
Schalken suomalaishyökkääjän Teemu Pukin mielestä Borussia Dortmund on tällä hetkellä ehkä ainoa joukkue, joka pystyy haastamaan Bayern Münchenin.
Pellegrini vahvisti jättävänsä Malagan - matkalla Cityyn?
Päävalmentaja Manuel Pellegrini ei jatka Malagan peräsimessä enää tämän kauden jälkeen. Hänen on huhuttu siirtyvän Manchester Cityn luotsiksi.
Fulham hankki Boatengin ja Amorebietan
Keskikenttäpelaaja Derek Boateng siirtyy lontoolaisseuraan Dnipro Dnipropetrovskista ja puolustaja Fernando Amorebieta Athletic Bilbaosta.

Kommentoi aihetta
(2 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
kysyn?
Ilmoita asiattomasta kommentistasiis oliko tuo 73 maalia jo ennätys?
hflink07
Ilmoita asiattomasta kommentistamessin 73 maalia yhdessä kaudessa on uusi ennätys