Mestaruusliigan kärjessä tasaista
Miesten lentopallon Mestaruusliigan kärkikolmikko VaLePa, Hurrikaani ja Isku-Volley mahtuu lauantain liigakierroksen jälkeen pisteen sisälle. VaLePa ja Isku ottivat puhtaat 3-0-voitot, kun taas Hurrikaani nappasi historiallisen 3-2-voiton Raisiosta.
VaLePa otti kauden toisen voittonsa hallitsevasta Suomen mestarista PerPosta, kun se Olli Kunnarin johdolla löi Sylväällä tauluun numerot 3-0 (25-15, 25-18, 25-23).
Ensimmäinen ja toinen erä pysyivät tasaisina aina tekniselle aikalisälle asti ja sen jälkeen VaLePan kova rutiini tuli esiin ja erävoitot tulivat sastamalalaisille.
Kolmannessa erässä PerPo oli jo viiden pisteen johdossa erän puolivälin jälkeen, kunnes ottelun viimeinen syöttövuoro alkoi. Olli Kunnari tykitti erän ja ottelun päätökseen asti.
- Hyvien otteluiden putki sai jatkoa taas yhdellä. Syöttö pelimme oli parasta, mitä meillä tällä kaudella on ollut ja varmasti suurin syy tämän päivän tulokseen tyytyväinen VaLePan luotsi Ugis Krastins tuumi.
Hurrikaanille historiallinen voitto
Hurrikaani-Loimaa otti liigahistoriansa ensimmäisen voiton, tai edes sarjapisteen, Raision Kerttulasta lauantaina. Loimu kaatui jännittävässä viisieräisessä ennätysyleisönsä (913 katsojaa) edessä 2-3 (21-25, 25-13, 20-25, 25-20, 14-16).
- Hyvää taistelua läpi pelin. Kolmatta erää lukuunottamatta olen suhteellisen tyytyväinen. Emme ole ehtineet harjoittelemaan tällä kokoonpanolla juuri lainkaan, Loimun Tomi Lemminkäinen kiitteli.
- Hyvä yleisömäärä ja todella hyvä tunnelma siivitti molemmat joukkueet hyvään peliin. Puolustuspelaaminen oli ajoittain todella hyvää. Meidän pitää joukkueena päästä pikkuhiljaa eroon siitä ajattelusta, että peleissä pitäisi tehdä jotain muutakin kuin voittaa. Olemme pelanneet niin paljon kolmen erän pelejä, että joukkue tuntuu pettyneeltä jos ei tule voittoa kolmessa erässä. Tässä sarjassa kaikki voitot ovat arvokkaita, tuumi puolestaan Hurrikaanin Ville Kakko.
Puputti palasi voittoisasti Saimaan kiusaksi
Tampereen Isku-Volley otti lauantaina puhtaan 3-0 (25-21, 25-21, 25-16)- voiton Saimaa Volleysta.
Isku-Volleyn liberona nähtiin lähes viiden vuoden tauon jälkeen liigakentille palannut 34-vuotias yli 400 liigaottelua pelannut Markku Puputti. Puputti merkitytti tilastoihin 18 vastaanottoa 56 prosentin tehoilla ilman virheitä.
Myös Niilo Sointu (12. liigapeli, 1. tällä kaudella) ja Peetu Viitala (1. liigapeli) nähtiin tamperelaisten kokoonpanossa.
Lähde: Mestaruusliigan tiedotus
YLE Urheilu
Tuoreimmat aiheesta: Lentopallo
Nyströmit venyivät kolmanneksi Euroopan kiertueen avauksessa
Emilia ja Erika Nyström ottivat neljännen mitalisijansa Euroopan kiertueella. Suomalaiskaksoset kukistivat Badenissa, Itävallassa pronssiottelussa slovakialaiset Natalia Dubovcovan ja Dominika Nestarcovan.
Riikka Lehtonen kauden paras lentopalloilija
Italian A1-liigan Piacenzassa hyvällä menestyksellä pelannut Riikka Lehtonen on valittu kauden parhaaksi lentopalloilijaksi. Kauden mieslentopalloilijaksi nimettiin maajoukkuepassari Mikko Esko.
Venäjä varmisti paikan Lontooseen
Venäjän naisten lentopallojoukkue kukisti Japanin Tokiossa pelattavassa olympiakarsintaturnauksessa. Voitto takasi joukkueelle paikan Lontoon kisoihin.
Nyströmit välieriin Badenissa
Emilia ja Erika Nyström etenivät lauantaiaamuna beach volleyn Euroopan kiertueen Itävallan osakilpailun välieriin Badenissa.
Nyströmeillä kahden voiton päivä Itävallassa
Siskokset varmistivat vähintään viidennen sijan Euroopan kiertueen osakilpailusta. Iltapäivällä kaatui viime vuoden MM-nelonen.
Suomen kärkihakkurin Maailmanliigakausi ohi
Loistavasti lentopallon Maailmanliigan avausturnauksessa Torontossa esiintynyt hakkuri Olli-Pekka Ojansivu joutuu jättämään loppukesän pelit väliin vatsalihasvamman takia.
Nyströmit tähtäävät olympiakentille
Beach volley -ammattilaiset Erika ja Emilia Nyström tavoittelevat pääsyä Lontoon olympiakisoihin. Lontoon kisoihin vaaditaan vielä onnistumisia kevätkesän turnauksissa.
Lentismiehet kohtaavat EM-karsinnoissa Romanian
Romania kukisti Kyproksen kahdesti lentopallon miesten EM-karsintojen ensimmäisellä kierroksella ja eteni toiselle kierrokselle samaan lohkoon Suomen, Kreikan ja Montenegron kanssa.
Brasilia väänsi väkisin voiton lentismiehistä
Brasilia vei nimiinsä Torontossa pelatun Maailmanliigan avausturnauksen päätösottelun Suomea vastaan erin 3-1 (23-25, 25-13, 25-22, 31-29).
Oivasen penkittäminen avasi Suomen hyökkäyksen
Olli-Pekka Ojansivu oli valmis hakkurin vastuuseen. Suomen vastuuvalmentajan mukaan henkinen valmius toi voiton.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.