Formula 1 |

"Mikään ei vedä tälle vertoja"

Fernando Alonso otti kauden toisen voittonsa vastaan tunteikkaana. Espanjalaisen mukaan voitto kotiyleisön edessä on ainutlaatuista.

Fernando Alonso
Kuva: AFP / Lehtikuva

Fernando Alonsosta tuli sunnuntaina F1-kauden ensimmäinen kaksi voittoa napannut kuljettaja. Alonso nousi korkeimmalle palkintopallille, kun Red Bullin Sebastian Vettel keskeytti teknisten ongelmiensa vuoksi.

- Tätä tunnetta on erittäin vaikea kuvailla sanoin. Voitto kotikisassa on jotain ainutlaatuista. Minä sain siihen tilaisuuden Barcelonassa Renault'lla vuonna 2006 ja muistan sen erittäin hyvin.

- Nyt tein sen myös Ferrarin kanssa. Olen todella ylpeä tästä ja tämä voitto Espanjassa on ehkäpä koko urani hienoin tunteiden suhteen. Mikään ei vedä tälle vertoja, Alonso hehkutti Autosportin mukaan.

Alonso lähti Valencian radalle vasta 11. lähtöruudusta. Malesian osakilpailun kuluvalla kaudella nimiinsä vienyt espanjalainen ei osannutkaan odottaa voittoa.

- Aika-ajojen jälkeen en todellakaan osannut ajatella, että saisin näin hyvän tuloksen. En edes uskonut taistelevani palkintopallisijasta, MM-sarjan kärkeen voitollaan noussut Alonso totesi.

Tuoreimmat aiheesta: Formula 1

Urheilun pääuutiset

Formula 1

Rosberg kotikatujensa nopein - Räikkönen iskuasemissa

Nico Rosberg.

Mercedeksen loistava vauhti aika-ajoissa sai jatkoa Monacon katuradalla. Nico Rosberg lähtee paalulta kolmannen kerran peräkkäin tällä kaudella.

Aika-ajon tulokset

1. Nico Rosberg, Mercedes 1.13,876
2. Lewis Hamilton, Mercedes + 0,091
3. Sebastian Vettel, Red Bull + 0,104
4. Mark Webber, Red Bull + 0,305
5. Kimi Räikkönen, Lotus + 0,946
6. Fernando Alonso, Ferrari + 0,948
7. Sergio Perez, McLaren + 1,262
8. Adrian Sutil, Force India + 1,507
9. Jenson Button, McLaren + 1,771
10. Jean-Eric Vergne, Toro Rosso + 1,827
11. Nico Hülkenberg, Sauber
12. Daniel Ricciardo, Toro Rosso
13. Romain Grosjean, Lotus
14. Valtteri Bottas, Williams

Mestarien liiga

NÄKÖKULMA: Saksalainen jalkapallo voisi jo unohtaa alemmuuskompleksinsa

Borussia Dormundin pelaajat juhlivat voittoa Real Madridista

2000-luvun vaihteessa Saksan maajoukkueen kompuroinnin seurauksena koko maan juniorituotanto pantiin remonttiin. Nyt nuoria lahjakkuuksia putkahtelee vähän joka suunnalta.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä