Golf |

Mikko Ilonen jäi lyönnin päähän jatkopaikasta

Mikko Ilonen karsiutui niukasti jatkosta golfin US Openissa. Ilonen golfasi San Franciscossa yhteistuloksen +9.

Mikko Ilonen pettyneenä.
Mikko Ilonen karsiutui niukasti US Openista. Kuva: AFP / Lehtikuva

Mikko Ilonen golfasi US Openin toisena kilpailupäivänä San Franciscossa tuloksen 74 (+4). Ilonen karsiutui niukasti jatkosta yhteistuloksella +9 (75+74), kun jatkopaikkaan olisi vaadittu tulos +8.

Ilonen aloitti toisen kierroksen reiältä yhdeksän. Hän teki seitsemällä ensimmäisellä reiällä neljä bogia. Sitten syntyi kaksi birdietä, mutta sen jälkeen jälleen taas kaksi bogia.

Neljän parin jälkeen korttiin tuli jälleen bogi. Päivän toiseksi viimeisellä reiällään Ilonen teki birdien ja viimeisellä parin.

Kilpailun kärkipaikan jakavat kahden päivän jälkeen yhdysvaltalaiset Jim Furyk (70+69), Tiger Woods (69+70) ja David Toms (69+70). Kärkikolmikko on tuloksessa -1.

Kilpailusta karsiutuivat Ilosen lisäksi mm. pohjoisirlantilainen Rory McIlroy (+10), USA:n Bubba Watson (+9) ja Englannin Luke Donald (+11).

US Openin tilanne 2/4 kierroksen jälkeen: 

  1. Jim Furyk         USA 70 69     - 1
     Tiger Woods       USA 69 70     - 1
     David Toms        USA 69 70     - 1

  4. John Peterson     USA 71 70     + 1
     Nicolas Colsaerts BEL 72 69     + 1
     Graeme McDowell   GBR 69 72     + 1
     Michael Thompson  USA 66 75     + 1

  8. Blake Adams       USA 72 70     + 2

  9. Aaron Watkins     USA 72 71     + 3
     Hunter Mahan      USA 72 71     + 3
     Matt Kuchar       USA 70 73     + 3
     Jason Dufner      USA 72 71     + 3
     a-Beau Hossler    USA 70 73     + 3
     Rapahel Jacquelin FRA 72 71     + 3
     Charl Schwartzel  RSA 73 70     + 3
     K.J. Choi         KOR 73 70     + 3
     Fredrik Jacobson  SWE 72 71     + 3

 ---------------------------------------

     Mikko Ilonen      FIN 75 74     + 9

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Golf

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä