Mikko Ilonen liikkeelle viimeisten joukossa US Openissa
Mikko Ilonen golfaa avauskierroksen Brian Harmanin ja Spencer Levinin kanssa. Ilonen lähtee liikkeelle etuysiltä.
Kahden vuoden tauon jälkeen golfin major-turnaukseen selviytynyt Mikko Ilonen pelaa torstaina käynnistyvän US Openin avauskierroksen Yhdysvaltain Brian Harmanin ja Spencer Levinin kanssa.
Kolmikko lähtee San Franciscon Olympic Clubilla liikkeelle viimeisten joukossa. Tiiajaksi kolmikolle on merkitty Suomen aikaa 00.35 torstain ja perjantain välisenä yönä. Etuysiltä lähtee vain kaksi kolmikkoa Ilosen ryhmän jälkeen.
32-vuotias Ilonen pelaa San Franciscossa uransa seitsemännen major-turnauksen. Edellisen kerran lahtelainen on selviytynyt arvoturnaukseen tasan kaksi vuotta sitten, jolloin hän pääsi ensimmäisen kerran urallaan US Openiin.
Ilonen on selvittänyt cutin kolme kertaa major-turnauksissa, joka kerta British Openissa. Paras saavutus on vuodelta 2001, jolloin Ilonen oli The Openissa komeasti yhdeksäs. Muut sijoitukset ovat 16:s (2006) ja 50:s (2002).
Tuoreimmat aiheesta: Golf
Woods otti vakuuttavan voiton "viidennestä majorista"
Maailman ykkönen voitti The Players Championshipin toista kertaa urallaan. Woodsin peli kulki Floridassa mallikkaasti.
Blomqvist-Kakon putti loksahti kohdalleen: ”Nälkäinen susi -fiilis”
Minea Blomqvist-Kakko nappasi uransa yhdennentoista Euroopan kiertueen palkintokorokesijoituksen Turkissa.
Blomqvist-Kakon hurja nousu jatkui – palkintona loistava sijoitus
Minea Blomqvist-Kakko nousi Turkin avoimen mestaruusturnauksen viimeisellä kierroksella hienosti toiseksi.
Blomqvist-Kakko teki mainion nousun Turkissa
Minea-Blomqvist Kakko nousi naisten golfin Euroopan kiertueen osakilpailussa 23 sijaa. Hän on kolmen kierroksen jälkeen jaetulla 10. sijalla.
Golfkentällä on tavallista enemmän kuoppia
Vaasan Kråklundin golfkenttä on tänä keväänä tavanomaista kuoppaisempi, sillä kenttä on routinut selvästi. Osa viheriöistä on harson alla nurmen kasvun edistämiseksi. Vaasassa on tarkoitus aloittaa golfkausi viikonloppuna.
Ilosella menossa huippukausi - "Ukko on valmiimpi pärjäämään"
Peli on paremmin uomissa kuin menestyskaudella 2007. Ilonen on karsinut kisamäärää reilusti.
Mikko Ilosen huima nousu golfin maailmanlistalla jatkuu
Mikko Ilosen golfvuosi on toistaiseksi edennyt erinomaisesti. Suomalaisen listasijoitus on kohentunut tämän vuoden aikana jo yli 200 pykälää.
Iloselle uran suurin tilipussi Kiinasta
Ilosen kakkossija Kiinassa toi uran suurimman yksittäisen rahapalkinnon.
Ilosen hieno viikonloppu päättyi toiseen sijaan
Mikko Ilonen piti hermonsa kurissa päätöspäivänä. Brett Rumford on voittoputkessa.
Ilosen viimeinen avaus veteen - kakkossijalta päätöspäivään
Mikko Ilonen on lyönnin päässä kärjestä ennen viimeistä päivää Kiinassa.
