Mikkonen: Olympiakaudella ei EM-kisoihin lähdetä herkistelemään
Sunnuntaina Moskovan 200 metrin kajakkiyksiköiden maailmancupin kilpailun voittanut Jenni Mikkonen kertoi Yle Urheilulle, että hänen selvä voittonsa irtosi helposti.
- Tänään oli hyvä päivä. Eilen jo alkuerässä tuntui vahvalta. Vaikka oli kova vastatuuli, niin tehtävä ei tuntunut mahdottomalta. Melonta oli koko viikonlopun helppoa, Mikkonen sanoi Yle Urheilulle.
Mikkonen voitti kovassa vastatuulessa soudetun kilpailun lähes puolella sekunnilla, mikä on iso ero 200 metrin matkalla.
- Olin yllättynyt, että ero kasvoi niinkin isoksi. 200 metrillä puhutaan ihan isosta erosta. Pidän voittoa arvokkaana, sillä taakse jäi kovia tekijöitä, Mikkonen selvitti.
Voiton lisäksi Mikkonen meloi tämän kauden maailmancupeissa kerran kolmanneksi ja kerran neljänneksi.
- Pidän maailmancupin turneeta onnistuneena, sillä pystyin taistelemaan jokaisessa osakilpailussa voitosta. Tästä voi hyvillä mielin nyt lähteä eteenpäin.
Mikkonen löytää kaikesta huolimatta vielä parannettavaa.
- Startissa ja viimeisen 50 metrin rutistuksessa on vielä parannettavaa.
Mikkosen kauden ehdoton päätähtäin on luonnollisesti Lontoon olympiakisoissa.
- Nyt ei yritetä pitää mitään huippukuntoa yllä. Pidän tässä kaksi päivää kesälomaa ja sitten alkaa uusi harjoittelukausi. Tässä pystyy vielä tekemään hyvän harjoittelu- ja herkistelyjakson. Kilpailen tässä välissä EM-kisat ja SM-kisat, mutta ne menevät ihan harjoitusmielessä. Nyt nollataan tilanne ja pistetään katse kohti Lontoota.
Juhannuksena kilpaillaan EM-mitaleista.
- Olympiakaudella ei EM-kisoihin lähdetä herkistelemään. Harjoitteluaikaa ei kannata uhrata niin, että EM-kisoihin mentäisiin herkistelemään. Totta kai EM-kisoissa taistellaan, mutta ne jäävät olympialaisten varjoon, Mikkonen päätti.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.