Kolumnit |

Miksi virheiden teko on tehty niin helpoksi?

Tätä kirjoittaessa istun lentokoneessa matkalla Ranskasta kotiin. Selkään sattuu ja on vähän kuumetta. Pari päivää olen kävellyt kuin kakat housussa (sitä ei muuten ole tapahtunut sitten erään rastireittikisan. Pistin housuun kun ei ollut aikaa pysähtyä.).

Anni-Maija Fincke
Kuva: YLE

Olimme pienen iskuryhmän kanssa taas kerran opettelemassa tulevien MM-kisojen supervaikeita maastoyyppejä. Sen lisäksi liitimme leiriin korkeanpaikan harjoittelua, mikä optimoi kovien vauhtien hetkellisen katoamisen. Leiri sisälsi kaiken kaikkiaan 10 metsä- ja 4 sprinttisuunnistuharjoitusta. Lisäksi vaeltelin muutaman kerran vuorilla, vesijuoksin ja tein voimaharjoituksia.

Tällä hetkellä leirin harjoituksellisesta annista muistuu mieleen paljon negatiivisia muistoja. Nilkka nyrjähti samasta jalasta, mistä akilles on vaivannut. Jouduin jalkavaivojen takia tekemään kompromisseja harjoittelun kanssa. Lisäksi pummasin enemmän kuin kehtaa julkisesti kertoa. Entä juoksu sitten. Se vasta kankeaa olikin. Selkäkipu siihen selkään oli piste i:n päälle.

Itse asiassa leiri ei täyttänyt odotuksiani alkuunkaan. Odotuksissahan ei oteta huomioon vastoinkäymisiä, joita kuitenkin lähes aina sattuu. Pitäisiköhän jo lähtökohtaisesti odottaa, että kaikki ei tule menemään kuin unelmissa. Sen jälkeen olisi helpompaa ottaa vastaan kaikki, mikä vastaan tulee.

Ainakin minulle on aina ollut helppoa tarrautua epäonnistumisiin. Jos esimerkiksi treenissä tekee yhden ison pummin, mutta 20 muuta väliä menevät nappiin, jää harjoituksesta silti huono maku. Tottahan se on, että kilpailussa tuollainen suoritus ei riitä tyydyttäville sijoille, mutta edes harjoituksissa voisin muuttaa ajatusmaailmaani lempeämpään suuntaan. Ei siitä ainakaan haittaa olisi.

Hassua urheilijan sielunelämässä se, että aina jostain sisältä kumpuaa toivon kipinä. Epäonnistumisen jälkeen on aina uusi tavoite mielessä, jopa vahvempana kuin onnistumisen jälkeen. Vaikka pää kainalossa ajatellaan, että kyllä täältä vielä tullaan, viimeistään ensi kaudella. Itse ajattelen, että kisoja ei olla hävitty vasta kun ne on hävitty. Sitä paitsi kokemuksesta tiedän, että huono kenraaliharjoitus tietää usein hyvää finaalia.

Vaikka MM-valmistautumisleiri ei mennyt täydellisesti, löydän sieltä silti onnistumisiakin. Nyt yritän koota noista onnistuneista paloista ehjän palapelin ennen heinäkuun lopun katsastuksia. Katsotaan sitten, olenko paikkani MM-kisakoneessa ansainnut.

Anni-Maija Fincke

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Kimmo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hyvä Anni-Maija, tsemppiä MM-valmistautumiseen. Moni tulee varmasti tekemään virheitä kisoissa, joten pikkuvirheen jälkeen vaan nollaa pään ja jatkaa omaa hyvää suoritusta.

Tuoreimmat aiheesta: Kolumnit

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

LIVE: Räjäyttääkö Sveitsi pankin, vai päättyykö kotikisakirous?

Sveitsi juhlli vaihtoaitionsa edessä 2-0-maalia.

Yle Urheilu seuraa kevään 2013 MM-jääkiekon loppuottelun hetki hetkeltä. Sveitsin ja Ruotsin välinen finaali alkaa klo 21.30.

Suomi - USA vl. 2-3 (0-2,0-0,2-0)

Maalit

00.58 0-1 Smith (Stastny , Moss)
15.58 0-2 Stastny (Trouba, Smith) yv
48.56 1-2 Korpikoski (Väänänen, Granlund)
52.18 2-2 Korpikoski (Granlund, Kontiola)
vl. 2-3 Galchenyuk

Maalivahdit

Raanta FIN 6+6+8+3=23
Gibson USA 8+10+15+3=36

Jäähyt

Suomi 1 x 2 min
USA 0 x 2 min

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä