Mildh: Monacossa väläyttivät muutkin kuin Webber
Monacon ruhtinaskunnan arvovaltaista F1-kilpailua pitää seurata tarkasti yksilötasolla, sillä jonomuodostelmassa ajaminen ei juuri suuria tunteita herätä.
Monacossa monien on mahdollisuus väläyttää, ylittää itsensä ja tehdä vaikutus, vaikka ei voittaisikaan. Noita väläytyksiä nähtiin Monacossa nytkin. Myös suomalaisittain.
Mark Webber voidaan toki lukea väläyttäjiin. Hän ajoi koko viikonlopun loistavasti, selvästi tallikaveriaan Sebastian Vetteliä vahvemmin. Siitä ei ole kysymystäkään. Sateenuhkan leijuessa ilmassa ja muutaman pisaran hetkittäin kastelema rata teki Webberin ajamisesta vaikeamman kuin muilla. Hän joutui ikäänkuin avaamaan latua ja ottamaan erityisen varovasti radan kostuessa hiljalleen kisan loppuvaiheessa. Koska Monacon rännissä vain ajovirhe avaa ohitusmahdollisuuden, pystyi Webber kuitenkin varmistelemaan, vaikka loput kärkijoukosta Nico Rosbergin johdolla ajoivat hänet kiinni.
Webberin ainoa todellinen voiton uhka ei ollut takana vaaninut Rosberg, vaan Vettelin erilainen rengastaktiikka. Kovemmilla renkailla pidemmän alkuosuuden ajanut Vettel teki kellon tarkkaa työtä pyrkiessään saamaan eroa varikolla jo käyneeseen tallikaveriinsa. Lopulta renkaiden ominaisuudet kuitenkin loppuivat kesken.
Minulle jäi sellainen kuva, että Webber joutui tuossa tilanteessa ristituleen, ajamaan useaa, näkymätöntäkin, vihollista vastaan. Muut oli pidettävä takana, mutta pahimmat olivat karussa oleva Vettel ja mahdollinen tallimääräys. Yhtä hyvin varikkomuurilta olisi voinut kuulua käsky pidätellä muita ja antaa Vettelin mennä. Red Bull kun olisi voinut taktikoida Vettelin tuolla tavoin korkeammallekin kuin nyt saavutettu neljäs sija. En kuitenkaan usko, että loppupelissa voittoa talli ei kuitenkaan Webberiltä olisi riistänyt. Siihen ei nimittäin ole pienen pienintäkään syytä.
Vaikka ajoikin nyt hienosti, Vettel joutuu todella tekemään töitä pysyäkseen tallikaverinsa kyydissä. Hän on esimerkiksi aika-ajotilastossa häviöllä Webberille numeroin 2-4. MM-pisteissäkin kaksikko jakaa toisen sijan.
Renkaiden toiminnan vaikean, lähes mahdottoman, ennustettavuuden takia tallit eivät kykene johdonmukaiseen toimintaan. Eivät ainakaan kauden ensimmäisen puoliskon aikana. Tämä on koitunut Vettelille suureksi haasteeksi. Ei se ole ollut helppoa Webberillekään. Ykkössija olikin auton suorituskyyvn kannalta työvoitto, joka tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä. Red Bull on voittanut Monacossa nyt kolme kertaa peräkkäin ja nykyinen auto on selvästi heikoin edeltäjiinsä verrattuna. Sen Webber myönsi avoimesti itsekin.
***
Toiseksi ajanut Nico Rosberg sen sijaan hehkutti, että hänellä oli kisan paras auto. Se ei ollut pelkkää pr-puhetta vaan auton todella käyttäytyi vakaasti ja nopeus oli tasaista. Rosbergin lähtö onnistui täydellisesti ja uskon hänen joutuneen jopa hidastamaan Webberin taakse, sillä riski ensimmäisen kaarteen ohituksessa olisi ollut liian suuri.
Mercedes kuuluu Monacon väläyttäjiin. Michael Schumacher joutui onnettomasti keskeyttämään, mutta hänen paalupaikkaansa ei sovi vähätellä. Viime aikoina Rosbergin varjossa uinunut mestari heräsi uuteen eloon Monacossa. Julkinen paine saattaa olla osa syy, jotkut sanovat. Näin ei oikeasti kuitenkaan ole. Itsensä arvioinnissa Schumi on yksi joukon vahvimmista. Hän työstää ongelmakohtia jo ennen kuin muut edes uskaltavat niistä ääneen puhua.
Paalupaikka-aikaan yltäminen ei johtunutkaan ulkoisista tekijöistä vaan siitä, että Schumi pystyi ensimmäistä kertaa todella luottamaan autoonsa. Mercedes onnistui jälleen saamaan renkaat toimimaan molemmissa autoissa.
Schumille jäi kisasta huono maku, mutta ajatellen seuraavaa koitosta Montrealissa molemmilta Mersu-kuskeilta voi odottaa osallistumista kamppailuun terävimmässä kärjessä. Uskaltaisiko veikata, että Kanadan GP:ssä Schumista tulee kauden seitsemäs eri voittaja? Kyllä uskaltaa.
***
Fernando Alonso ajoi, kuten Fernando Alonso yleensä ajaa. Takuuvarmasti. Ferrari onnistui Mercedesin tavoin renkaiden kanssa. Lisäksi auton kehitysosat ovat Mugellon testin jälkeen alkaneet toimia, kun alkukaudella kehitys oli enemmän taka-askeleitten ottamista.
Eniten tästä repi irti pää pölkyllä suorittava Felipe Massa. Ennen tätä viikonloppua brasilialaiselle annettiin kaksi kisaa aikaa näyttää mihin pystyy. Massa ei olisi voinut onnistumistaan – joka kuudes sija voidaan katsoa hyvinkin olevan – paremmassa paikassa tehdä.
Massan onni on myös se, että seuraavassa kisassa Montrealissa ajetaan hyvin samankaltaislla säädöillä kuin Monacossa, jossa hän sanoi ajamisessa olleen ”oikea tunne” ja se oli ”paljon helpompaa kuin aikaisemmissa kisoissa”.
Alkukauden rypemisen jälkeen voi todella sanoa Massan väläyttäneen. Hän jäi aika-ajossa Alonsolle vain kymmenyksen. Kisan nopeimman kierroksen perusteella eroa oli jo 0,3 sekuntia, mutta radan ruuhkaisen luonteen takia tämä hyväksyttänee. Kaikkein tärkeintä oli, ettei Massa tehnyt virhettäkään.
Silti Massan on jatkettava vahvasti. Paine on valtava. Ferrari hakee jo sijaiskuljettajaa.
***
Lotus ja Kimi Räikkönen olivat niitä, jotka eivät renkaita saaneet toimimaan ja näin ollen heiltä jäi Monacossa väläyttämättä. Suomalaisittain Monacon viikolopussa voikin jonkinlaiseksi valopilkuksi nostaa Heikki Kovalaisen tasaisen varman ajon ja pääsyn maaliin. Tuntui varmasti muikealta pidätellä Jenson Buttonin McLarenia takana. Aina pitää nauttia onnistumisista, vaikka tietääkin ettei se johtunut Caterhamin huimasta kehityksestä vaan siitä, että Button joutui jälkijoukoon, koska on renkaidensa kanssa varsin pihalla.
Kovalaisen kannalta oli varmaankin hienoa saada keskittyä taktisempaan ajoon, koska Button oli selvästi nopeampi. Kovalaisen tuli vain järkevällä ajolla pitää britti takanaan asemoimalla autonsa joka paikassa optimaaliseen kohtaan rataa. Button ei pitänytkään tilannetta varsinaisena taisteluna vaan pisti kaiken radan luonteen piikkiin ja arvioi Kovalaisen katsoneen enemmän peileihin kuin eteensä.
***
Loisteliain suomalainen valopilkku Monacossa oli sen sijaan Aaro Vainion ensimmäinen GP3-voitto. Vainio oli luokan ensimmäisessä kilpailussa suvereeni lähdettyään vielä paalupaikaltakin.
Tämä oli hänelle läpimurron ensimmäinen vaihe. On kuitenkin muistettava, että siinä missä Formula ykkösillekin Monaco on erikoinen myös GP3-tasolla. Siksi odotusten on oltava maltilliset seuraavissa kisoissa, vaikka Vainio sarjaan nyt johtaakin.
Onneksi Olkoon Aaro! Voitosta ja Monacon kovimmasta suomalaisväläytyksestä!
Jukka Mildh
Tuoreimmat aiheesta: Jukka Mildh
Mildh: Honda-sopimus oli McLarenille välttämätön siirto
Jukka Mildh kirjoittaa kolumnissaan, että McLaren-Honda yhdistelmä nousee historian tuhkista ja pistää vipinää nykyiseen moottorikolmikkoon.
Mildh: F1-kisaan starttaa pian kolme suomalaista
- Kahdesta neljään kisaa. Siinä olettamani Kovalaisen sopeuttamisohjelma ennen kuin tositoimet alkavat, uskoo Jukka Mildh kolumnissaan.
