Suunnistus |

"Minna Kauppi ottaa kaksi mitalia"

Suomalaissuunnistajat jahtaavat MM-mitaleita sekä pitkän että keskimatkan finaaleissa. Yle Urheilun asiantuntija Janne Salmi povaa kahta mitalia.

Karsinnoissa MM-kisojen ennakkosuosikit osoittivat kuntohuipun olevan kohdillaan.

- Vaikuttaa siltä, että ennakkosuosikit ovat armottoman kovassa kunnossa. Keskimatkalla Ranskan Thierry Gueorgiou ja Norjan Olav Lundanes ovat vahvoja, kuten ovat kaikki norjalaiset. Lisäksi sveitsiläiset ovat kovia kaikilla matkoilla, arvioi Janne Salmi.

- Naisten puolella Simone Niggli-Luder on etenkin pitkällä matkalla todella kova. Naisten keskimatkan kisasta tulee erittäin jännittävä, myös meidän suomalaisten kantilta.

Jännitettävää riittää etenkin Minna Kaupin vuoksi, sillä kahdesti keskimatkan MM-kultaa juhlinut (2008 ja 2010) Kauppi on Salmen mukaan hyvässä iskussa myös pidemmälle matkalle.

- Hän on hyvässä vireessä. Uskon, että Minna ottaa kaksi mitalia. Mitalien väri ratkeaa sitten huomenna ja keskiviikkona, ennustaa Salmi.

- Muun joukkueen täytyy kyllä juosta tosi hyvin, jotta he yltävät kärkikuusikkoon. Se on toki mahdollista.

Keskimatkan finaalit käydään tiistaina, ja pitkällä matkalla mitaleista taistellaan torstaina.

Kommentoi aihetta

(7 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


wekho

Ilmoita asiattomasta kommentista

näkyykö finaalit netistä




Netti

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kisasivut http://www.woc2012.ch/en/live-centre.html ja GPS-seuranta http://www.tulospalvelu.fi/gps/ (Valitse WOC middle distance) Minnan lähtö klo 14:21 Suomen aikaa


iwasborn

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mistä niitä lupamaksuja ja veroja maksetaan, kun tämä on nykyisin niin tätä.

Varmaan olympialaisistakaan ei näy Yleltä kuin avajaiset ja sitten siirtyy jonnekin

vinkuintian sivuille. Ottaa todella päähän tämmönen YLE!!!


Tuoreimmat aiheesta: Suunnistus

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä