Minna Kauppi suunnisti MM-kultaa
Minna Kauppi otti suunnistuksen keskimatkalla maailmanmestaruuden. Kauppi voitti kilpailun 32 sekunnin turvin ennen Ruotsin Tove Alexanderssonia.
Kauppi oli ykkönen kaikilla väliaikapisteillä ja piti eron tasaisena takaatuleviin. Kaupin kovin vastustaja, sprintissä 18. maailmanmestaruutensa voittanut Sveitsin Simone Niggli-Luder teki 5,5 kilometrin radan keskivaiheilla pahan virheen ja menetti mahdollisuutensa kultataisteluun. Maalissa Niggli-Luder myönsikin olevansa äärimmäisen pettynyt.
Hopeaa otti Ruotsin Tove Alexandersson, jonka Kauppi piti lähes koko matkan puolen minuutin päässä. Venäjän Tatjana Riabkina nousi loppumatkasta kolmanneksi. Maalissa Riabkinan ero Kauppiin oli minuutti ja 26 sekuntia.
Merja Rantanen ja Saila Kinni täydensivät hyvin suomalaismenestystä. Rantanen suunnisti 8:nneksi ja jäi Kaupista 3 minuuttia 25 sekuntia ja Kinni 10:nneksi 3 minuuttia 47 sekuntia Kaupille hävinneenä.
Keskimatkan maailmanmestaruus oli Kaupille jo hänen uransa yhdeksäs MM-kulta. Tämän lisäksi hän on voittanut kolme MM-hopeaa ja kolme MM-pronssia. Keskimatkan mestaruuden hän on voittanut myös 2008 ja 2010.
- Ihanaa voittaa tänään, iloitsi Kauppi Suunnistusliiton tiedotteessa.
- Talvella olin täysin pois pelistä ja oli tosi kovat paineet lähteä kilpailemaan tänään. Olen iloinen, että pystyin hallitsemaan paineet.
Naisten MM-kilpailut jatkuvat torstaina pitkillä matkoilla ja lauantaina viesteillä. Yle televisioi vain lauantain kisan, sillä kansainvälistä tv-signaalia on kisoista tarjolla ainoastaan sprintistä ja viesteistä.
Tuoreimmat aiheesta: Suunnistus
Ensi vuoden Jukolan viestiä valmistellaan jo innostuneessa ilmapiirissä
Ensi kesänä Kuopion Vehmersalmella pidettävään Jukolan viestiin on jo ilmoittautunut runsaasti talkoolaisia. Kilpailukeskuksen rakennustyöt käynnistyvät kesällä.
Tranchand ykkönen Tampereella
Viimeisenä startannut Ranskan Frederic Tranchand suunnisti Huippuliigan finaaliosakilpailun, 7,1 kilometrin takaa-ajokisan voittoon Tampereella.
Kaupin etumatka piti, Rantasen kisassa dramaattinen loppu
Venla Niemi oli nopein naisten 5,9 kilometrin takaa-ajossa suunnistuksen Huippuliigan finaalissa Tampereella. Reippaassa johdossa kisaan startannut Minna Kauppi otti kuitenkin voiton.
Boström pähkäilee kisakalenteriaan - "Kutkuttava tilanne huippuliigassa"
Mårten Boström on joutunut yllättävään tilanteeseen. Boströmin piti jäädä pois suunnistuksen huippuliigan finaalista, mutta nyt hänelle on tarjolla liigan kokonaisvoitto.
Minna Kauppi yllättyi ylivoimastaan
Minna Kauppi yllättyi ylivoimaisestaan voitostaan suunnistuksen huippuliigassa Lohjalla. Kauppi hakee yhä terävintä virettään.
Rastipisteessä: Voittoresepti
Kalevan Rasti juhli suunnistuksen Tiomila-viestin voittoa. Näin Hannu Airila luonnehtii joensuulaisten voiton avaintekijöitä.
Kauppi huolissaan väsymyksestään - "En halua keskinkertaista suoritusta"
Suunnistuksen Huippuliiga jatkuu torstaina Lohjalla. Kaksi edellistä kilpailua voittanut Minna Kauppi on huolestunut väsymyksestään.
Kalevan Rastin loppukiri mursi vastustajan - "Hän jäi maahan rättiväsyneenä"
Tiomilan voitto irtosi vasta ankkuriosuudella. Kisan alku oli joensuulaisille katastrofaalinen.
Kalevan Rasti juhlii Tiomilan voittoa
Kalevan Rasti voitti toiseksi sijoittuneen Halden SK:n lähes kolmella minuutilla Tiomila-viestissä.
Pyrintö viides naisten Tiomila-rasteilla
Ruotsalainen Domnarvets GoIF valloitti suunnistuksen naisten Tiomila-viestin. Tampereen Pyrintö sijoittui viestissä viidenneksi.

Kommentoi aihetta
(54 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Minnafani
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnnea Minna!! Enää kaks matkaa ja saalistat kaks kultaa! Onnea loppukisoihin ja nauti mitalista=)
Sami
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnnea Minna,
Sinulla on korkea taso lajissasi ja hienoa että näytit muille närhen munat.
Jani-75
Ilmoita asiattomasta kommentistaMahtavaa,hienoa Minna:)
lukija
Ilmoita asiattomasta kommentistaKova mimmi. Uskaltaa hakea voittoa ja voittaa! Harvinaista Suomessa.
Suunnistelija
Ilmoita asiattomasta kommentistaParhaimmat Onnittelut Minna!
Tällaisia itseensä lujasti uskovia menstyjiä Suomen urheilu kaipaa!
j.l j:kylä
Ilmoita asiattomasta kommentistaLoistavaa,loistavaa!!
urheilun seuraaja
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnnea Minnalle MM-kullan johdosta.
Menestystä myös muille matkoille MM-kisoihin.
Matias
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnnea Minna olet kerassaan mahtava urheilia,surku vain että suunistus ei ole olympia laji.
Mika
Ilmoita asiattomasta kommentistaAivan loistavaa Minna! Onnittelut!
Olet kyllä todella hieno esimerkki näille meidän muille huippu-urheilijoille, jotka lähtevät kisoihin "katsotaan mihin riittää" - asenteella. Tuolla tasolla kisoihin on lähdettävä VOITTAMAAN ja se täytyy myös uskaltaa sanoa ääneen!
Weinstein
Ilmoita asiattomasta kommentistaTällökö taas irtoaa vuoden urheilijan titteli?
Ananas
Ilmoita asiattomasta kommentistaIrtoaa, sillä eipä näytä muut urheilijat tänä vuonna ottavan yhtään mitalia, valitettavasti.
Komea suoritus
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos harjoittelee 600 tuntia vuodessa, rääkkää itseään, on maailman paras ja vielä sivussa opiskelee akateemisen tutkinnon, niin pakko on hattua nostaa. Muidenkin kuin suunnistusväen?
Rautainen mimmi
Ilmoita asiattomasta kommentistaLuultavasti. Olympiavoittajat toki menevät edelle, mutta niitä ei Lontoosta taida tulla.
ok
Ilmoita asiattomasta kommentista600h on erittäin pieni harjoittelu määrä muihin lajeihin verrattuna, mikä kertoo ettei suunnistus ole niin iso laji.
ok:lle
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo, on se aika kova suoritus harjoitella 600h vuodessa jos siinä sivussa opiskeletkin vielä. Epäilen että et ymmärrä harjoitusmääristä mitään, eli olet lapsi tai jääkiekko on sinusta se ainoa oikea laji. Jos uskot pystyväsi samaan niin ylös laiskanlinnastasi ja lenkille, kerrohan toki vuoden kuluttua harjoitusmääräsi.
ONNEA MINNA, HIENO SUORITUS!!
Patrik
Ilmoita asiattomasta kommentistaok:lle
Täytyy muista ett on paljon helpompi saada tunteja esim. hiihtoladuilla kuin suunnistusmetsässä.
Ja kun jääkiekkopelaaja pela 2 tunnin ottelun, hän on ollut jäässä maks 30 min.
Viljo
Ilmoita asiattomasta kommentistaOK:lle. Katsopa Youtubista Minna testissä Kihulla. Veikkaan, että lätkäjätkät vetää minuutin ja pyyhe kehään. Olen itse palloilulajien kannattaja, mutta "v..uttaa nämä harjoittelumääräkommentit". Toiset harjoittelee täysillä, toiset kuten Raipe Helminen, pari askelta ja vapaalla vaihtoon. Mistä näitä mielensä pahoittelijoita ja eri lajien arvostelijoita sikiää, tietenkin Suomesta.
Onk´s viljoo näkyny
Ilmoita asiattomasta kommentistaSuunnistus on lajina varsin paljon pienenpi kuin jääkiekko, ja kestävyysurheilun kovimmat tulevat aivan muista lajeista(myös suomessa). Minnalle valtavan paljon onnea, hän on kovin suunnistaja maailmassa ja edustavan naköinen.
Yksi Litmasen aikanaan tekemä maali mestareiden liigassa vastaa kolmea suunnistuksen maailmanmestaruutta!(siinä lajissa maailman huipulle ei mennä kuin havumajaan)
Patrik
Ilmoita asiattomasta kommentistaonk´s viljo..
Naisten keskimatkan finaalissa oli kilpailijoita 23 eri maista. Voi olla että suunnistus on suurempi laji kuin jääkiekko. Ja Litmanen olisi tullut vimeisella sijalla (naisten sarjassa) vaikka olisi saanut juosta narua pitkin.
Kestävyysurheilu
Ilmoita asiattomasta kommentistaVertailun vuoksi:
MM-sprintin kolmonen Scott Fraser voitti Sollentuna GP:n vitosella oman ennätyksensä juosseen Tuomas Jokisen, joka taitaa olla tällä hetkellä yksi Suomen kovimmista.
Jep
Ilmoita asiattomasta kommentistaSuunnistuksen MM-mitalisti on siis kotimaista kansallista tasoa kestävyysjuoksussa. Ei kovin mairittelevaa. Kertoo suunnistuksen tasosta. Ja valitettavasti myös kotimaisen kestävyysjuoksun alennustilasta jota onneki Holmen, Keskisalo, Sandells ovat 2000-luvulla paikanneet hienosti.