Suunnistus

Minna Kauppi: "Yksi ylitse muiden”

Suunnistaja Minna Kauppi oli onnellinen saatuaan pitkällä matkalla suunnistuksen EM-pronssia. Suomalainen myöntää, ettei kaksi EM-kultaa kisoissa voittaneelle Simone Nigglille löydy tällä hetkellä pysäyttäjää.

Minna Kauppi palkintojenjaossa
Kuva: Suunnistusliitto

Sveitsin Niggli on juhlinut kahdesti EM-kultaa suunnistuksen EM-kisoissa Ruotsissa. Tapa jolla mestaruudet ovat tulleet on vielä voittoja hienompi. Niggli on ollut kisoissa täysin ylivoimainen.

- Aikaerosta huomaa, että yksi on ylitse muiden tällä hetkellä. Kakkossija ja kolmossija on sitten tarjolla, kun näin hyvin juoksee, Minna Kauppi totesi pitkän matkan kilpailun jälkeen.

Suomalaisen suunnistuksen tämän hetken ykkösnimi oli iloinen mitalistaan, vaikka parannettavaa vielä riittää.

- Itse olen tosi tyytyväinen. Aika rauhallisesti aloitin, että sain homman kontrolloidusti lähtemään mutta ihan ei ole sitä potkua vielä kuin mitä voisi olla, Kauppi myönsi.

Heinäkuun puolivälissä Sveitsissä käytävät suunnistuksen MM-kilpailut ovat jo Kaupilla mielessä. Simone Nigglin ylivoima on Kaupin mielestä murrettavissa.

- Olen tässä kolme kuukautta päässy treenaamaan, että kun vielä kuukauden pääsee hyvin treenaamaan, niin eiköhän se lähde vielä raketin lailla kunto nousuun, Kauppi iloitsi.

Ennen MM-kisoja Kaupilla on kuitenkin vielä mahdollisuus napata kultainen mitali EM-tasolla, sillä Kauppi on mukana sunnuntaina käytävässä viestimatkassa.

- Luonnollisesti puolustetaan mestaruuskulkua viestien saralla. Sieltä sitten yritetään sitä kultaa. Luulen, että meillä on tosi hyvät mahdollisuudet, Kauppi uskoi.

Tuoreimmat aiheesta: Suunnistus

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Jalonen jättää Leijonat - "Meillä on huippupelaajista vajausta"

Jukka Jalonen.

Jukka Jalonen ehti vaikuttaa Leijonissa kuusi vuotta. Kollegojen kritiikkiä Jalosella ei tule ikävä.

USA löi Leijonat MM-pronssiottelussa

Leijonien hieno nousu jäi ilman palkintoa

Leijonille luu käteen trilleristä - näin eteni MM-pronssiottelu 

"Mielessä enemmän v:llä alkavaa kuin haikeutta"

Leijona-kapteeni pettyneenä: "Tämä on ollut hieno aikakausi"

Jenkkikapteeni: "Yritimme vain tehdä ottelusta jännittävän"

Granlund: Joukkueesta voi olla todella ylpeä

"Ei paljon napostele, vaikka olisi sata maalia tehnyt"

Aaltosen sanat vähissä: "Eipä sitä tässä viitsi sanoa"

Antti Raanta kisakokemuksesta: "Sai joka päivä ilmaista ruokaa" 

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä