Mitalisija vaatisi Hongalta nappionnistumista
FC Honka ylsi jalkapallon Veikkausliigassa hopealle vuosina 2008 ja 2009, mutta sen jälkeen espoolaiset ovat jääneet kaksi kertaa peräjälkeen neljänneksi. Nyt tavoitteena on kääntää tuo kurssi ylöspäin ja palata takaisin mitalikantaan, vaikka kaksi parasta pelaajaa vaihtoi Helsingin Jalkapalloklubiin ja joukkue on nuorentunut entisestään.
Näyttävä pallonhallinta ei takaa tuloksia, ja aika ajoin vaikuttaa jopa siltä, että FC Honka junnaisi paikallaan. Kauden 2011 alku sujui alakanttiin. Niin vain peli kuitenkin parani, ja loppukaudesta tuli jopa komea 14 ottelun mittainen tappioton putki. Mika Lehkosuon miehistö oli mitalissa kiinni viimeisen kierroksen 90. minuutille asti, kunnes IFK Mariehamnin Hendrik Helmke puski pallon maaliin. Eurokentillä ei tapahtunut edelliskauden kaltaista katastrofia, mutta toisella karsintakierroksella ruotsalainen Häcken osoittautui vahvemmaksi.
- Totta kai haluaisimme pelata europelejä, mutta paljon on pelejä ja joukkueessa ei ole ehkä liikaa pelaajia reservissä. Voi olla ihan hyvä, että niitä pelejä on muutama vähemmän ja saamme sitä kautta iskettyä paremmin Veikkausliigaan kiinni. Meillä on ilman muuta yhtenäinen, tiivis joukkue. Joukkuehenki on erittäin hyvä, ja kollektiivinen tekeminen on meidän voimavaramme. Siellä ei ole pelaajia, jotka olisivat selkeästi pelillisesti muiden yläpuolella, mutta sitten taas luulen, ettei ole sellaisia heikkoja lenkkejäkään. Siinä on meidän voimavaramme. Siinä onnistuessamme voimme päästä pitkälle, pohtii Lehkosuo.
- Joukkueen kanssa puhuimme siitä, että mitaleille haluamme ja mitali on tavoite. Olimme viime kaudella neljänsiä, ja se on sellainen looginen jatkumo sille, että parannamme, mutta meidän pitää myös onnistua siinä erittäin hyvin. Jos resurssit laitettaisiin Veikkausliigassa järjestykseen, niin olisimme ehkä sijoilla 5-9, mutta me uskomme, että hyvällä talven tekemisellä ja yhteisellä kollektiivisella toiminnalla pystymme ylittämään sen sijan, jolle resurssit määräisivät meidät sijoittumaan, hän jatkaa.
Vasara häärii Lehkosuon aisaparina
Valmennuksessa tapahtui viime kauden jälkeen muutos, kun pari vuotta Lehkosuon kakkosmiehenä toiminut värikäs Gert Remmel jätti tehtävänsä. Tilalle nousi reservijoukkue Pallohongassa valmennuskokemusta hankkinut Vesa Vasara, entinen Honka-pelaaja. Kaksikolla on kova nälkä nostaa FC Honka pokaalikantaan, ja etenkin puolustuspelaamisen kanssa he ovat tehneet paljon töitä. Pelaajana Lehkosuo tottui menestymään, mutta valmentajana hän on toistaiseksi saanut juhlia ainoastaan liigacupin voittoa kaksi kertaa.
Hyökkäyskin kaipaisi lisää terävyyttä. Aiemmilla kausilla mukavasti tolppien väliin osunut FC Honka teki viime kaudella 29 maalia vähemmän kuin paikallisvastustaja HJK. Tehot lepäsivät lähinnä ulkomaalaisten varassa. Loistava gambialaispelaaja Demba Savage viimeisteli viime 15 maalia, ja häntä säesti nigerialainen Dudu yhdeksällä osumallaan. Savage siirtyi talvella HJK:n riveihin ja Jami Puustinen Hakaan, joten seitsemän maalia iskeneeltä nuorelta Tim Väyryseltä odotetaan nyt entistä enemmän. Väyrynen, 19, lukeutuu espoolaisen jalkapalloilun helmiin. Hänen kanssaan samaa ikäluokkaa on Mikael Lähde.
- Dudu on hyvässä kevätvireessä kyllä, mutta tietysti kesällä pitää sitten näyttää, että myös tehoja syntyy. Erilaisten tapahtumien kautta hänellä oli kieltämättä aika vaikea kausi. Siellä oli keskellä pitkä sairastuminen, joka oli alkanut jo alkukaudesta. Nyt hän on pysynyt terveenä, ja toivottavasti niin jatkuukin. Onneksi meillä hyökkäyksessä on tällä hetkellä Dudun lisäksi Tim Väyrynen erittäin hyvässä kunnossa. Kaksi tällaista hyvää hyökkääjää, joita pystytään vuorotellen tai jopa yhtä aikaa käyttämään kentällä. Silloin ylimmän hyökkääjän vastuu jakautuu enemmän kuin yhdelle pelaajalle. Se on tosi tärkeätä, eikä Dudulle tule mitenkään liikaa paineita, sanoo Lehkosuo.
Yksi keskikentän tärkeimmistä lenkeistä, Rasmus Schüller, solmi vuoden alussa jatkosopimuksen seuran kanssa. Se ei kuitenkaan paljon painanut, kun HJK tuli apajille ja nappasi nuorisomaajoukkueissa hyvin esiintyneen 20-vuotiaan pelaajan. Schülleriä hieman vanhempi on Duarte Tammilehto, joka on mitat täyttävä joskin erityisen korttiherkkä peluri. Potkutekniikkakin on kunnossa. Keskelle ovat tarjolla myös Juuso Simpanen ja Jussi Vasara, joka kantaa vahvasti kortensa kekoon hyökkäyspelissä.
Parhaassa vireessään Vasara on yksi joukkueen pelin sieluista. Hän pystyy toki pelaamaan laidallakin, mutta sinne löytyy muitakin vaihtoehtoja. Kesken viime kauden kotimaahan palanneelta Tomi Petresculta kaivattaisiin vastaavia otteita kuin Tampere Unitedin paidassa ennen siirtoa ulkomaille. Nicholas Otaru on näppärä pelaaja, jonka toivotaan parantavan esityksiä hyökkäyspäässä tehojen puolesta. Lupaava Antti Mäkijärvi voi nousta lähivuosina mainioksi pelintekijäksi.
Heikkilä noussut valokeilaan
Toppareista erityisesti Tapio Heikkilä on noussut valokeilaan lupaavilla otteillaan Lum Rexhepin vierellä. Vuonna 1990 syntyneeltä kapteenilta saatetaan nähdä jälleen onnistumisia myös hyökkäyspään erikoistilanteiden päättäjänä. Puolustuksen laidoilla pelaavat tasoaan nostanut Henri Aalto, aina luotettava Sampo Koskinen ja mainio keskittäjä Ilari Äijälä, jolla on iso vastuu erikoistilanteissa. Toppareita paikkaa tarvittaessa nuori Dani Hatakka ja laitapuolustajia Patrick Aaltonen.
Maalivahtiosastolta poistui yksi nimekäs mies, kun seura päätti olla käyttämättä Tomi Maanojan sopimukseen sisältynyttä kahden vuoden optiota. Jäljelle jääneistä Tuomas Peltonen edustaa kokemusta ja Walter Viitala nuoruutta. Viitala, 20, lukeutuu Suomen maalivahtilupauksiin ja saanee näyttöpaikan liigamiehistössä.
- Ilman muuta Schüller ja Savage olivat meidän joukkueemme tähdet. Ei kai niitä muuten olisi pois ostettukaan. Totta kai se kirpaisi, mutta sen takia olen tässä haastateltavana ja valmistautumassa Veikkausliiga-kauteen. Ilman näitä myyntejä en ehkä olisi. Elämä on tällaista, mutta se on jo mennyttä. Katseet ovat tulevassa ja siinä joukkueessa ja niissä pelaajissa, jotka ovat käsissä. Niin kuin sanottu, meillä on erittäin mielenkiintoinen ryhmä ja sen kanssa taistellaan, korostaa Lehkosuo.
- Kukaan meistä ei ole korvaamaton. Totta kai me pystymme heidät korvaamaan, mutta ketään pelaajaa ei ole tullut tilalle, joten ryhmä on siinä mielessä vieläkin kapeampi.
FC Hongan joukkue
Maalivahdit
1 Tuomas Peltonen
12 Walter Viitala
30 Daniel Kollar
Puolustajat
2 Sampo Koskinen
4 Tapio Heikkilä
5 Henri Aalto
11 Ilari Äijälä
13 Lum Rexhepi
24 Patrick Aaltonen
26 Dani Hatakka
Keskikenttäpelaajat
6 Duarte Tammilehto
8 Juuso Simpanen
9 Tomi Petrescu
14 Jussi Vasara
16 Santeri Ahola
17 Mostagh Yaghoubi
20 Nicholas Otaru
21 Antti Mäkijärvi
22 Valmir Seferi
Hyökkääjät
7 Tim Väyrynen
15 Dudu MacPherlin
19 Mikael Lähde
23 Jaakko Hietikko
25 Youness Rahimi
29 Kevin Mombilo
Tuoreimmat aiheesta: Veikkausliiga
Vakiovihje: Liigan kärkiottelu Anjalankoskella
Avauskohteessa MYPA saa vastaansa kauden erinomaisesti aloittaneen VPS:n. Torstain yllätysvoitollaan HJK:sta vaasalaiset siirtyivät Veikkausliigan kärkeen.
RoPS voitti – Inter pelasi jälleen vajaalla
RoPS otti kotikentällään arvokkaan 1-0 voiton Turun Interistä.
HJK-luotsi harmistuneena: "Putket toimittajien juttuja"
Sixten Boströmin mukaan HJK:n pelissä ei ole moitittavaa. Viimeistelyyn pitäisi vain hieman saada terävyyttä.
KuPS siirsi JJK:n avausvoiton tulevaisuuteen
Tasaisessa ottelussa Harjulla oli jälleen paikallisderbyn makua. Kumpikaan ei maaleja tehnyt, joten JJK on edelleen voitoitta jalkapalloliigassa.
Honka sai makean revanssin - ”Ei ollut samppanja-futista”
Honka ja IFK Mariehamn pelasivat viihdyttävän ja kaksijakoisen ottelun Tapiolassa.
Jaro vajaamiehisenä viime hetken voittoon
Hendrik Helmken unelmamaali viimeisellä minuutilla niittasi FC Lahden entistä syvemmälle suohon.
HJK kaatui ensimmäistä kertaa 51 vuoteen - "Ei olisi voinut parempaa kuvitella"
Sebastian Strandvall palautti VPS:n 51 vuoden jälkeen voittokantaan Helsingissä. HJK:lle 1-2-tappio oli jo toinen peräkkäinen kotinurmella.
VPS yllätysvoitolla sarjakärkeen – JJK ja Lahti jumissa sarjan hännillä
VPS aiheutti HJK:lle toisen peräkkäisen kotitappion. JJK jäi paikoistaan huolimatta 0-0 tasapeliin KuPS:in kanssa. FC Lahti pääsi pelaamaan lähes tunnin miehen ylivoimalla, mutta Jaro haki silti pisteet.
Suomen Cupin välierät siirtävät Veikkausliiga-otteluita
Kolme ottelua väistää Cupin välieriä. Siirrot koskevat elokuun loppupuolta.
Loukkaantumiset rassaavat FC Lahtea
Liigacupin keväällä voittaneen FC Lahden alkukausi Veikkausliigassa on mennyt penkin alle. Päävalmentaja Tommi Kautonen on pettynyt, mutta muistuttaa, että lahtelaisilla on pitkä lista pelaajia lasareetissa.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Tättärää
Ilmoita asiattomasta kommentistaC'mon Honka! Nuori mutta varmasti nälkäinen jengi. Kaikki espoolaiset vaan heti sunnuntaina paikalle Tapiolan urheilupuistoon seuraamaan kotikaupungin futista. Mikä sen parempaa kevätillan vietettä!