Mitalitoivoilla värikäs päivä takana - "Kalle putosi veneestäkin"
Lauri Lehtinen ja Kalle Bask lepäävät tiistain ennen keskiviikon mitalilähtöä. Tavoitteena on tuottaa tanskalaisille taas pettymys.
Lauri Lehtinen ja Kalle Bask aloittivat purjehduksen 49er-luokassa maanantaina tahmeasti. Viikonloppuna mitalitaistossa mukana ollut suomalaispari jäi 14. lähdössä yhdeksänneksi ja putosi kokonaistilanteessa seitsemänneksi.
Maanantain toinen lähtö muutti kuitenkin kaiken. Lehtinen ja Bask ottivat hienosti 15. lähdön toisen sijan ja nousivat takaisin pronssimitalitaistoon neljänneksi.
- Tänään oli hyvä päivä, jossa riitti tapahtumia. Ihan kaikkea ei pysty muistamaankaan. Kalle taisi jossain vaiheessa pudota veneestäkin, suomalaiset kertoivat Weymouthissa.
Ennen keskiviikon mitalilähtöä Lehtinen ja Bask ovat vain pisteen päässä olympiamitalista. Kaksikko lähtee viimeiseen lähtöön luottavaisena.
- Olemme itse uskoneet koko ajan siihen, että voimme taistella mitalista. Tanskalaisia vastaan on mahdollisuudet. Olemme purjehtineet paljon heitä vastaan ja napanneet jossain kisassa heidän nenänsä edestä pronssin.
- Lähdemme mitalilähtöön samalla tavalla kuin muihinkin. Ei siihen ole mitään ihmejippoja. Huomenna kannustamme Tuuli Petäjää, mutta muuten yritämme olla erossa purjehduksesta, pari selvitti.
Tuoreimmat aiheesta: Lontoo 2012
Ohjaaja Tapani Parmille merkittävä palkinto
Arvostetun BAFTA-palkinnon pokannut Tapani Parm voitti parhaiden monikameraohjausten kategorian työstään Lontoon olympialaisten avajaisissa.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Nauha-Yle
Ilmoita asiattomasta kommentistaNäyttääköhän Yle edes medal racen suorana vai tuleeko tämänpäivän tapaan jotain nauhoitettua parempaa skabailua. Tarjolla olisi esimerkiksi hetki aiemmin päättynyt naisten maahockeyn sijoitusottelu 9-10 sekä miesten 5 000 m:n alkuerät...