Miten studiojuontaja valmistautuu EM-kisoihin?
Yle Urheilulla on menossa superkesä, sillä jalkapallon EM-kisat, yleisurheilun EM-kisat ja Lontoon olympialaiset näkyvät ja kuuluvat Ylen kanavilla. Mukana on runsaasti väkeä: niin toimittajia, ohjaajia, tekniikan väkeä kuin maskeeraajiakin.
EM-kisojen aattona Helsingin olympiastadionin ympärillä on jos jonkinlaista konttia, autoa, johtoa ja henkilökuntaa. Jotta kisat näkyvät kotikatsomoihin, vaaditaan paljon piuhaa ja puuhaa. Katsojille näkyvimmässä roolissa ovat kuitenkin studioiden juontajat.
Kun kisojen avajaisiin on aikaa muutama tunti, toimittaja Kristiina Kekäläinen istuu maskeeraajan tuolissa. Maski on saapunut kontin nurkkaan hetkeä aiemmin – kokoontaitettava peili, jakkara, matkalaukullinen meikkejä ja osaava maskeeraaja takaavat sen, että juontajat ovat edustuskunnossa myös Pasilan ulkopuolella.
- Nyt menen EM-kisojen avajaislähetystä tekemään. Tapahtumatorin studiosta seuraamme avajaisia ja pohjustamme samalla koko EM-kisarupeamaa vieraiden ja Yle Urheilun omien asiantuntijoiden kanssa, Kekäläinen kertoo.
Yleisurheilun MM-kisoissa Kekäläinen on ollut mukana vuonna 2007 Osakassa toimittajan hommissa, mutta Pekingin ja Vancouverin olympialaisissa studiot tulivat tutuiksi.
Mikä sitten on haastavinta studiossa työskentelyssä?
- Se, että saamme tuotua lisäarvoa katsojille selostusten ja urheilijahaastattelujen lisäksi. Kisafiiliksen välittäminen, ja tietysti se, että saamme tartuttua niihin asioihin, jotka yleisöä puhuttavat, Kekäläinen summaa.
Meikin tekeminen ottaa aikansa, keskimäärin se vie noin 45 minuuttia. Kekäläinen on siis istunut maskeeraajan tuolissa useamman tunnin - tai päivän - elämästään.
- Mutta tämä on toimittajalle myös tärkeä rauhoittumishetki. Ehtii hetken olla omissa oloissaan ja rauhoittua ennen suoraa lähetystä.
Kooste EM-kisojen avajaisista TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 22.05 alkaen.

Kommentoi aihetta
(7 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Kristiina fan
Ilmoita asiattomasta kommentistaLoistavaa, pääsee jälleen katsomaan ihanaa Kristiinaa!
tosi urheilumies
Ilmoita asiattomasta kommentistaUrheilijahaastattelut rajoittaisin vain voittajiin ja ylipäätään haastattelisin urheilijaa vasta kilpailun jälkeen. Muistaisin myös, että Suomi on vain yksi osallistuvista maista eikä ole oikein, että voittotaistelu jätetään näyttämättä tai näytetään vasta nauhalta kun suomalainen taistelee suorassa kuvassa pistesijoista.
Kisastudiot lähettäsin niin että asiantuntijat puhukoot mitä puhuvat, mutta kuva olisi koko ajan kisapaikalla, kilpailuja, yleisöä tai kaupunkia näyttäen. Kisastudion pitäisi toimia näin ainakin olympialaisissa koska tapahtumia ja kuvattavaa on niin suunnaton määrä eikä tosi urheilumiestä kiinnosta studion jäykkä jutustelu ja triviaalit kommentit.
Näyttäkää tosi urheilumiehelle suoritusten tähtihetkiä eikä selityksiä.
Thomas
Ilmoita asiattomasta kommentistaMielenkiintoista olisi myös tietää miten tiimiesimies ja tuottaja ovat valmistutuneet kiireiseen urheilukesään. Miten saada toimitus pysymään ruodussa, virheet olemattomissa ja Näkökulmat vähissä. Heitä ei vieläkään ole nähty viikonlopun pitkän Urheiluruudun haastattelussa, mutta kenties jo tulevana viikonloppuna.
MaSa
Ilmoita asiattomasta kommentistaMitä varten koko ajan pitää painottaa sitä, että "kaikki parhaat eivät ole mukana"? Kisat käydään niiden kesken, jotka ovat mukana.
Asko
Ilmoita asiattomasta kommentistaSääli, että haastateltavat ja asiantuntijat, kuten Korjus, änkyttävät ja niikuttavat todella pahasti. Olisiko paperille valmistelluista puheenvuoroista apua, Muuten on pakko vaihtaa kanavaa.
mummo
Ilmoita asiattomasta kommentistaMika Lehtimäki, jees!!! Oletko sukua Pekka Lehtimäelle?
Sohvaurheilia.
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksi kolme juontajaa puhuu samaan aikaan? TV-vastaanottimesta ei saa mitään selvää selostuksesta.