Mixu: Ranska yhä musta hevonen
A-maajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen ehti seurata jo kaksi ottelua paikan päällä EM-lopputurnauksessa. Mixun mielessä ensimmäiset ottelut eivät ole suuremmin ennakkoasetelmia heilauttaneet.
Olin paikan päällä ensin Gdanskissa seuraamassa ottelua Espanja-Italia ja täytyy sanoa, että kaikki oli siinä ottelussa kohdillaan. Fantastinen tunnelma, hieno uusi stadion ja ennen kaikkea todella hyvä peli.
Oli erittäkin mielenkiintoista nähdä miten Espanja hyökkäsi ilman varsinaista keskushyökkääjää. Silvan, Fabregasin ja Iniestan liike oli hyvää ja yleisestikin oli hienoa katsella miten Espanja liikkui. Pelaako Espanja sitten samalla tavalla ensi vuonna meitä vastaan on toinen juttu, mutta on selvää, että heitä vastaan pitää puolustaa kuten Italia teki – todella tiiviisti.
Toisen pelin – Englanti-Ranska – näin myös, sen Donetskissa. Ranska on tietysti meidän avausvastustajamme karsinnoissa ja näin nyt paikan päällä millainen joukkue taktisesti ja yksilöinä tällä hetkellä on, kuten Espanjan kohdalla, emme tietysti tiedä pelaako Ranska samalla tavalla meitä vastaan.
Esitys oli todella vakuuttava, Ranska vei peliä ja oli minusta selvästi parempi. Hyökkäyskalusto liikkui hyvin ja tehokkaasti ja Ranska teki hienon maalin. Tosin aika varovasti he pelasivat, aina puolustuksessa oli neljä tai jopa viisi miestä. Kyllä se nyt kuitenkin jo nähtiin, että me tarvitsemme syyskuussa täyden Olympiastadionin ja yleisön tuen, jos aiomme heitä horjuttaa.
Ranskaa pidän edelleen potentiaalisimpana yllättäjänä. Englannilla puolustus oli suhteellisen hyvää, mutta hyökkäys ei niinkään. Tämä on luonnollista sikäli, että Roylla on ollut niin vähän – liian vähän – aikaa, eikä kaikki ajatukset voi vielä olla joukkueella selkäytimessä.
Wayne Rooneyn paluu on Englannille iso asia, hän tuo yritteliäisyyttä ja aggressiivista liikettä, joka varmasti parantaa Englannin hyökkäyspeliä.
Tanskan voitto Hollannista oli todella hieno, Tanska pelasi hyvää futista ja ansaitsi voittonsa. Samalla Hollanti on nyt selkä seinää vasten Saksaa vastaan. Jos keskiviikkoiltana tulee tappio, Hollanti on todennäköisesti ulkona ja se olisi kisojen ensimmäinen tosi iso yllätys. Iso ja mielenkiintoinen peli joka tapauksessa ja lisää samanlaisia tulee päivien mittaan.
Mixu Paatelainen
