Moukarimiehet linkosivat loppukilpailuun
Jonna Berghem selviytyi naisten 100 metrin aitajuoksun välieriin junioreiden yleisurheilun MM-kilpailuissa Barcelonassa. Molemmat moukarimiehet selvittivät tiensä lauantai-illan finaaliin.
Noormarkun Nopsan seuratoverukset Ilmari Lahtinen ja Juho Saarikoski edustivat Suomea kunnialla miesten moukarinheiton karsinnassa. Kumpikin rikkoi karsintarajan 72,50 kolmannella heitollaan
Molempien toiseksi pisin heittokin olisi oikeuttanut finaaliin. Saarikoski oli karsinnan neljäs tuloksella 73,85 ja Lahtinen kahdeksas tuloksella 73,30.
Karsintarajan 72,50 ylitti yksitoista kilpailijaa ja heidän lisäkseen finaaliin selviytyi norjalainen Jørgen Olsen Austnes tuloksella 71,88. Paras karsiutuja oli ruotsalainen Anders Eriksson tuloksella 70,70.
- Harjoitusheitot menivät huonosti, vaikka heittäminen tuntuikin hyvältä. Jännitin niissä aika paljon. Kävin asioita läpi psyykkisen valmentajani kanssa ja sitten alkoi kulkemaan, Lahtinen kertoi Urheiluliiton tiedotteessa.
- 73,30 nosti fiiliksiä entisestään. En varmasti ole paperilla kovin heittäjä, mutta lähden finaaliin iloisella mielellä haastamaan kärkiheittäjät. Hyvä päivä, hyvät kisat ja sällit ja mitä vaan voi tapahtua!
Berghem välieriin ilman aikavertailua
Hangö IK:n Jonna Berghem juoksi omassa erässään kolmanneksi ajalla 13,78. Kolme parasta pääsi jatkoon ilman aikavertailua. Berghemin ennätys viime vuonna oli vain 14,34, mutta tänä kesänä hän on parantanut ennätystään valtavasti 0,75 sekuntia.
Berghemiä vuoden nuorempi Karhulan Urheilijoiden Jatta-Juulia Hanski oli omassa alkuerässään kuudes ajalla 14,15 ja karsiutui. Hanskin erässä mitattiin vastatuulta 1,8 metriä sekunnissa. Hanski oli aikavertailun 34:s.
- Semifinaaliin pääsin ja se oli tavoite! Juoksu oli kyllä epätasainen, mutta semifinaalissa vedetään sitten paremmin, Berghem vakuutti tiedotteessa.
Ronkainen ja Kettunen karsiutuivat
Karhulan Urheilijoiden Senni Ronkainen karsiutui naisten korkeushypyn finaalista. Ronkainen sijoittui 34 hyppääjän karsinnassa jaetulle 19. tilalle tuloksella 175 senttiä.
Seitsemän hyppääjää ylitti karsintarajan 184. Finaaliin selviytyivät kaikki 13 kilpailijaa, jotka ylittivät korkeuden 182. Ronkainen ylitti hänkin alkukesästä saman korkeuden, mutta joutui nilkkavamman takia pitämään lähes kuukauden kilpailutauon juuri ennen MM-kilpailuja.
Torstai-iltana uuden ennätyksensä 3000 metrin estejuoksun finaalissa juossut Kouvolan Urheilijoiden Oona Kettunen karsiutui lyhyen palautumisajan jälkeen sivulajinsa 1500 metrin alkuerissä ajalla 4.29,60.
Kettunen
pääsi lähelle omaa ennätystään, joka on 4.27,87. Finaaliin päästäkseen hänen
olisi tullut kyetä lähes kymmenen sekunnin ennätysparannukseen. Kettunen oli
oman eränsä yhdeksäs ja aikavertailussa hän sijoittui 30:nneksi.
Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu
Pitkämäen kausi alkanut komeasti - "Talveni on mennyt täysin nappiin"
Tero Pitkämäki on päässyt jo alkukaudella väkevään keihäsvireeseen. Shanghaissa Pitkämäen keihäs lensi maailman kärkitulokseen 87,60 metriä.
Timanttiliigan juoksumatkoilla tehtiin mainioita tuloksia
Shanghain Timanttiliigan juoksumatkoilla nähtiin odotetusti kauden kärkituloksia. Miesten 400 metrin aidoissa ja 3000 metrin esteissä tulostaso oli hyvä.
Isinbajeva täysin ylivoimainen – pituudessa todellinen yllätysvoittaja
Jelena Isinbajeva tarvitsi kaksi hyppyä Shanghain Timanttiliigan kilpailun voittoon. Kiinan Jinzhe Li yllätti kovat nimet miesten pituudessa.
Pitkämäki kiskaisi hirmutuloksen Shanghaissa
Tero Pitkämäki loisti yleisurheilun Timanttiliigan keihäskilpailussa Shanghaissa. Pitkämäki heitti maailmantilaston ykköseksi 87,60 metrin kiskaisullaan.
Eurooppalaisnaisilla kova vauhti aitamatkalla- Fraser-Pryce pikapyrähdyksen nopein
Shanghain Timanttiliigassa tehtiin kauden kärkituloksia. Zuzana Hejnová oli vahva naisten 400 metrin aidoissa. Shelly-Ann Fraser-Pryce löi 100 metrillä Carmelita Jeterin ja muut kilpailijat.
Ibargüen latasi voittoon kauden kärkituloksella
Shanghain Timanttiliigan osakilpailu käynnistyi naisten kolmiloikalla.
Timanttiliiga jatkuu viikonloppuna: ”Suurin haaste sitten olympialaisten”
Tero Pitkämäki ja Ari Mannio ovat mukana Shanghain Timanttiliigan kilpailussa.
Kalevan Kisojen valmistelut vauhdissa Vaasassa
Kalevan Kisat järjestetään Vaasassa 25.-28.7. Kisojen valmistelut ovat täydessä käynnissä, Kaarlen kenttää kunnostetaan ja kisaorganisaatiolla pitää kiirettä markkinointi- ja tiedotusasioiden kanssa. Kisoihin on tulossa 700 urheilijaa, katsomoon odotetaan 20 000 urheilunystävää.
Korir juoksi tuplamestariksi
Turun Urheiluliiton Lewis Korir otti kaksi voittoa maastojuoksun SM-kisoissa Vantaalla. Korir voitti sekä 4 että 11,6 kilometrin kisan.
Eriksson soolojuoksulla mestariksi
Sandra Eriksson voitti maastojuoksun Suomen mestaruuden Vantaalla. Mestaruus oli Erikssonille toinen perättäinen.
