Multala taistelee tiukasti voitosta
Rankka keli maistui Sari Multalalle Weymouthin purjehduksen maailmancupissa, ja hän taistelee tiukasti Laser radial -luokan voitosta. Silja Lehtisen venekunta saa perjantain puolivälierissä vastaansa tutun kilpakumppanin.
Torstaina kaatosade ja kova tuuli hankaloittivat purjehtijoiden urakkaa Weymouthin olympianäyttämöllä. Purjehtijat jouduttiinkin lähettämään vesille jo varhain, jotta finaalilähtöjä pystyttiin ajamaan edes muutama ennen myrskyn nousua.
Laser radial -luokassa purjehtiva Sari Multala viihtyi rankoissa olosuhteissa ja se näkyi myös tuloksissa. Multala oli ensimmäisessä lähdössä toinen ja toisessa neljäs. Neljän päivän jälkeen hän on kolmantena tasapisteissä toisena olevan Ison-Britannian Alison Youngin kanssa. Kilpailua johtaa yhden pisteen turvin Kiinan Lijia Xu.
- Vettä tuli enemmän kuin saavista kaatamalla. Tuuli nosti sykkeen korkealle ja pisti lihakset koville. Näkyvyyskin oli aika huono. Rankkaa oli, Multala tiivisti purjehdusmaajoukkueen tiedotteessa.
- Huomiseksi on luvattu vielä kovempaa keliä. Jos pääsemme kilpailemaan, voin parannella sijoitustani lauantain mitalilähtöön. Jos ei, tulee mitalilähdöstä tosi tiukka. Asetelma on minulle hyvä.
Muista suomalaisista Tuula Tenkanen on luokassa kymmenentenä (13. ja 11.). Heidi Tenkanen on sijalla 23 (7. ja 8.).
Lehtisen venekunnalle tuttu vastus
RS:X-purjelautailija Tuuli Petäjän sijoitus ei 4. päivänä muuttunut, ja hän on yhä 7:ntenä. Päivän ainoassa lähdössä hän oli 15:s.
- Jäin startin jälkeen vähän jalkoihin, mutta pääsin nostamaan sijoitustani kisan edetessä. Se oli positiivista, Petäjä sanoi.
49er-luokassa päästiin purjehtimaan yksi lähtö. Lauri Lehtinen ja Kalle Bask olivat tässä kahdeksansia ja ovat tällä sijalla myös kokonaistilanteessa.
- Pistetilanteemme parani, eikä palkintopallillekaan ole pitkä matka, Lauri Lehtinen kommentoi tiedotteessa.
Finnjolla-purjehtija Tapio Nirkko on sijalla 16 (14.) ja samalla sijalla ovat myös Joonas ja Niklas Lindgren (12. ja 11). Laser standardin Fredrik Westman on 30. (35. ja 29.) ja Mattias Lindfors on 46. (37. ja 42.). 2.4mR-luokka ja Niko Salomaa eivät päässeet kilpailemaan.
Silja Lehtinen, Silja Kanerva ja Mikaela Wulff jatkavat purjehduksiaan kahdeksan parhaan puolivälierässä perjantaina, mikäli sää sen sallii. Vastaan asettuu tuttu tiimi: Yhdysvaltain Anna Tunnicliffen venekunta, jonka jipot ovat suomalaisille tuttuja.
- Ihan kiva päästä kisaamaan treenikaveriamme vastaan. Olemme voittaneet heidät harjoituksissa monta kertaa, ja täälläkin olemme pärjänneet heitä vastaan jopa meille hankalassa aallokossa, Silja Lehtinen vakuutti.
Tuoreimmat aiheesta: Purjehdus
Tuula Tenkanen purjehti toiseksi Eurooppa-cupin ensimmäisessä osakilpailussa
Suomalaiset purjehtivat hyville sijoituksille Italiassa käydyssä Eurooppa-cupin osakilpailussa.
Purjehduksen olympiavoittaja hukkui
America's Cupiin valmistautuvan Artemis-joukkueen katamaraani kaatui kohtalokkain seurauksin San Franciscossa. Andrew Simpson menetti henkensä.
Tuula Tenkanen nousi maailmancupin kilpailussa toiseksi
Tuula Tenkanen kilpaili lauantaina Ranskan Hyéresin maailmancup-regatan mitalilähdöissä.
Tuula Tenkanen Hyéresin maailmancupin voittotaistelussa
Suomalaispurjehtijat jatkoivat urakkaansa Hyéresin maailmancup-regatassa perjantaina.
Tenkaset edelleen kärjen tuntumassa mc-regatassa
Suomalaispurjehtijoilla oli torstaina kiireinen päivä Ranska Hyéresissä käytävässä maailmancup-regatassa.
Tuula Tenkanen jatkaa kärkipaikalla
Tuula Tenkanen on vahvassa vireessä Hyeresin purjehdusregatassa Ranskassa.
Tenkanen mc-regatan johtoon Ranskassa
Tuula Tenkanen otti vaikeissa olosuhteissa yhden ykkös-, yhden kakkos- ja yhden kolmossijan. Keskiviikkona vuorossa ovat Laser Radial -luokan finaalilähdöt.
Tapio Nirkko palasi vahvasti kilpavesille
Opiskelutaukoa pitänyt Nirkko on kisannut viimeksi Lontoon olympiaregatassa. Vaikeissa oloissa suomalainen ylsi kelpo sijoille.
