Hiihtolajit |

Muranen Lallukka-uutisesta: Järisyttävää

Entinen Suomen hiihtomaajoukkueen hiihtäjä ja YLE Urheilun asiantuntija Pirjo Muranen piti uutista Juha Lallukan dopingepäilystä ”järisyttävänä”. Muranen muistaa vielä oman uransa ajalta, miten dopingkäryt ovat suomalaiseen hiihtoon vaikuttaneet.

Pirjo Muranen
Kuva: YLE

- Kyllä tämä järisyttävä uutinen on. Tosi surullista, jos näin tosiaan on päässyt käymään. Eihän tällaista ikinä toivoisi tapahtuvan. Varsinkin kun katsotaan menneisyyttä, niin vielä vähemmän toivoisi, että tällaista Suomen joukkueessa tapahtuu, Muranen totesi.

Muranen itse kiersi maailmancupia maajoukkueessa vuodesta 1999 lähtien aina viime kauden loppuun saakka. Hän joutui kokemaan niin vuoden 2001 kuin vuoden 2003 hiihdon dopingkäryt ja joutui myös luovuttamaan sekä Lahden että Val di Fiemmen MM-hiihtojen viestimitalinsa kanssahiihtäjien käryjen takia.

Muranen ehti myös tutustua Juha Lallukkaan Suomen maajoukkuetoiminnassa, mutta kouvolalaisen dopingepäilyuutinen pääsi kuitenkin yllättämään.

- Sikäli kun ihmisiä olen oppinut tuntemaan, niin yllätyin. Näköjään sitä ei koskaan ihmisiä tunne tarpeeksi hyvin, että voisi ennustaa mitä tuleman pitää, hän sanoi.

- Juha on ollut oman tien kulkija, joten en sikäli ole häntä niin hyvin oppinut tuntemaan. Mutta hän on ollut minusta rauhallinen ja sympaattisenoloinen kaveri.

Lahden joukkokäryn jälkeen suomalainen hiihto oli pitkään alamaissa. Tukijat katosivat ympäriltä ja muiden maiden urheilijoiden suhtautuminen suomalaishiihtäjiin oli nihkeää. Muranen uskoo, että Lallukan tilanne vaikuttaa jälleen myös muihin.

- Tämä on varmasti turhauttavaa ja kurjaa, mutta uskon ja toivon, ettei mitään älyttömiä syytöksiä muita kohtaan tule. Annetaan muille urheilijoille työrauha omaan tekemiseen. Kovimmat syytökset tulevat varmasti urheilun ulkopuolelta, Muranen arvioi eikä lähtenyt pohtimaan sitä, miten suomalaisen hiihdon nyt käy.

- Katsotaan ensin, mitä vaatimuksia tulee miltäkin taholta. Helppoa se ei tule olemaan. Varmasti monelta taholta vaaditaan taas selityksiä.

Lähteet:
YLE Urheilu

Tuoreimmat aiheesta: Hiihtolajit

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä