Museovirasto pitää suunnittelun laatua ratkaisevana stadionhankkeessa
Helsingin Olympiastadionin hiljattain valmistunut tarveselvitys julkistettiin tiistaina ja se sisältää Museoviraston osastonjohtajan Mikko Härön mukaan joitakin kriittisiä kohtia.
Vuonna 1938 valmistunut Olympiastadion, vuoden 1952 kesäkisojen päänäyttämö, on päässyt rapistumaan pahasti. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen rakennukseen ja sen ympäristöön esitetään nyt merkittäviä uudistuksia.
- Kriittiset kohdat ovat sitten ne vanhat perinteiset todella isot asiat, mutta joissa varmaan löytyy ratkaisuja. Yksi on kattaminen, toinen on katsomon käsittely ja kolmas on sisätilojen uudistaminen ja muuttaminen. Millä tavalla se tullaan tekemään? Nämä eivät ole pieniä asioita, mutta vuorenvarmasti ratkaistavissa olevia asioita, arvioi Härö.
Stadionin katsomot on tarkoitus kattaa, ja katos on havainnekuvissa esitetty hyvin linjakkaan, vauhdikkaan ja horisontaalisen näköisenä. Tällä hetkellä katettuja katsomoita ovat pääkatsomo ja takasuoran katsomo, joka katettiin vuoden 2005 yleisurheilun MM-kisoja varten.
- Jos miettii rakennuksen julkisivua ja sen puuaiheita ja muuta, niin ehkä siitä maailmasta löytyy myös esteettisesti ja arkkitehtuurisesti hyvin toimiva ratkaisu. Näin ainakin itse uskon, Härö pohtii.
Uusitulla Olympiastadionilla olisi noin 35 000 katsomopaikkaa ja istuimet olisivat kuppi-istuimia. Penkkien suhteen osastonjohtaja myöntää olevansa hieman epäortodoksinen.
- En osaa pitää niitä penkkejä kaikkein olennaisimpana kysymyksenä, vaikka se varmaan tärkeä onkin. Kyse on kai siitä, millä visuaalisilla ja muilla tavoilla se penkki toteutetaan. Kunhan se istuu kokonaisuuteen, näyttää hyvältä ja on turvallinen ja toimiva, niin mikäs siinä. En kyllä oikein nyt jaksaisi lähteä loppuun asti niitä vastaan myöskään taistelemaan, hän tiivistää.
Stadion-säätiön toimitusjohtajan Maija Innasen mukaan keskusteluyhteys Museoviraston kanssa on ollut hyvä. Härökin korostaa, että virasto on uudistushankkeessa täysillä mukana.
- Ei tässä ole minun mielestäni kovasti vaihtoehtojakaan, mutta ihan ratkaisevaa on se suunnittelun laatu ja se keskustelu ja vuorovaikutus, joka kaikkien osallistujien kanssa tässä on. Hyväähän pitää tavoitella, ja se hyvä pitää sisällään myös positiivisen suhtautumisen historialliseen jatkuvuuteen.
Tuoreimmat aiheesta: Muu urheilu
OVO Teamillä dramaattinen alku joukkuevoimistelun MM-kilpailuissa
Suomen ykkösjoukkue OVO Team joutui voimistelemaan ohjelmansa ilman yhtä voimistelijaa. Joukkue onnitui kuitenkin puhtaasti ohjelmassaan, vaikka nostot jäivätkin tekemättä ja osa kuvioista jäi vajaiksi.
Smulterille penkkipunnerruksen MM-kultaa
Suomalaisurheilijat päättivät MM-kilpailut Plzenissä, Tshekissä kahteen arvokisamitaliin. Suomen joukkue saavutti kisoissa yhden maailmanmestaruuden, kolme hopeamitalia, neljä pronssimitalia ja kaksi junioreiden pronssia.
Rikala kahdeksas maailmancupissa
Anne Rikala oli kahdeksas 500 metrillä melonnan maailmancupissa Duisburgissa.
Kockille nuorten EM-hopeaa miekkailusta
Catharina Kock taisteli Bratislavassa alle 23-vuotaiden EM-kilpailuissa naisten kalvan EM-hopeaa.
Rikala finaaliin maailmancupissa
Anne Rikala meloi kajakkiyksiköiden 500 metrin välierän voittoon kauden toisessa melonnan maailmancupin osakilpailussa Saksan Duisburgissa. Välierän voitolla Rikala selvitti tiensä lauantaiseen finaaliin.
Romar ja Pellinen kuittasivat huippuyksilötuet Olympiakomitealta
Olympiakomitea julkisti talvilajien Sotshi 2014 -valmennustukensa perjantaina. Lähes miljoonan tukipotti jaettiin yhdeksän lajin kesken.
Tuuha niukasti ulos EM-finaalista
Tomi Tuuha ei selviytynyt hyppyjen finaaliin telinevoimistelun EM-kilpailuissa Ranskan Montpellierissä.
Kun tanssista tuli elämä - "Olemme löytäneet uusia ulottuvuuksia"
Taina Savikurki ja Jaak Vainomaa tanssivat kohti syksyn MM-kisoja. Huhtikuun EM-pronssi on tuonut lisäpontta nuoren parin harjoitteluun.
Tuuha: Finaali on realistinen tavoite
Suomen telinevoimistelijamiehet keskittyvät tällä hetkellä loppuviikosta käytäviin EM-kisoihi Ranskassa. Parhaat menestysmahdollisuudet ovat kahden vuoden takaisella hypyn Euroopan mestarilla Tomi Tuuhalla.
Jousiammunnan EM-kisoissa hyviä suomalaisesityksiä
Amsterdamissa käynnissä olevissa tauluammunnan EM-kisoissa oli tänään suomalaisittain hyviä hetkiä. Kahdeksasta tänään otteluita ampuneesta suomalaisampujasta puolet selviytyi jatkoon.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.