Näin pelataan EM-lopputurnauksessa
Neljän vuoden välein järjestettävä EM-lopputurnaus on Euroopan merkittävin jalkapallokilpailu. Mukaan kelpuutetaan yhteensä 16 joukkuetta.
Tällä kertaa karsinnassa oli jaossa 14 lopputurnauspaikkaa, sillä isäntämaat Puola ja Ukraina pääsivät mukaan automaattisesti.
Puolassa kisakaupungit ovat Varsova, Poznan, Wroclaw ja Gdansk. Ukrainassa pelataan Kiovassa, Donetskissa, Lvivissä ja Harkovassa.
Kisajoukkueet on jaettu neljään neljän joukkueen lohkoon. Jokaisessa lohkossa pelataan yksinkertainen sarja. Voitosta saa kolme pistettä, tasapelistä yhden.
Kunkin lohkon kaksi parasta joukkuetta selviytyy pudotuspeleihin. Pudotuspelin ollessa tasalukemissa varsinaisen peliajan päätyttyä siirrytään jatkoajalle.
Jatkoaika on 2 x 15 minuuttia. Jos peli on tasan jatkoajankin jälkeen, voittaja ratkaistaan rangaistuspotkukilpailussa.
Puolivälierien voittajat etenevät välieriin, ja välierien voittajat pelaavat loppuottelussa. EM-lopputurnauksessa ei perinteen mukaisesti pelata pronssiottelua.
Tasapisteiden sattuessa lohkon sijoitukset ratkaistaan järjestyksessä:
1) Keskinäisten ottelujen pisteiden perusteella.
2) Keskinäisten ottelujen maalieron perusteella.
3) Keskinäisissä otteluissa tehtyjen maalien lukumäärän perusteella
4) Kaikkien ottelujen maalieron perusteella.
5) Kaikissa otteluissa tehtyjen maalien lukumäärän perusteella.
-------
6) Uefan omien ranking-pisteiden perusteella
7) Fair play -pisteiden perusteella.
Tuoreimmat aiheesta: Euro 2012
Hodgson avasi maajoukkueuransa voitolla
Englanti voitti Norjan Ashley Youngin maalilla ottelussa, jossa ei juuri hienouksia nähty.
Irlannin keskikentälle takaisku EM-turnauksen kynnyksellä
Nivusvamma teki Keith Faheyn lopputurnaushaaveet tyhjiksi, tilalle Paul Green.
Debytantti Adrian lietsoi Espanjan liitoon
Atletico Madridin hyökkääjä maalasi ensimmäisessä A-maaottelussaan, kun Espanja kukisti Serbian 2-0.
Tehoton Portugali buuattiin kentältä
Maaliton tasapeli Makedoniaa vastaan oli kääntyä tappioksi huolimattoman puolustamisen vuoksi.
Sveitsi mätti viisi osumaa EM-suosikin verkkoon
Sveitsi otti huiman 5-3- voiton Saksasta Eren Derdiyokin hattutempun vauhdittamana.
Tshekin maajoukkueluotsille jatkosopimus
Tshekin jalkapalloliiton puheenjohtaja Miroslav Pelta kiittelee, että maajoukkue on kehittynyt päävalmentaja Michal Bilekin alaisuudessa.
Vaisu Tanska jäi Brasilian jalkoihin
Heikosti puolustanut Tanska hävisi Brasilialle 1-3 lauantain jalkapallomaaottelussa Hampurissa. Hulk teki voittajajoukkueelle kaksi maalia.
Suomalainen EM-kisojen välimiesoikeuden välimieheksi
Suomalainen Mika Palmgren toimii jalkapallon EM-lopputurnauksessa välimiesoikeuden välimiehenä.
Willems Hollannin lopullisen kisajoukkueen yllätysnimi
Hollannin päävalmentaja Bert van Marwiijk on nimennyt lopullisen kisaryhmänsä. 23 miehen listasta löytyy muutama yllättävä nimi.
Venäjä julkaisi lopullisen kisajoukkueen
Päävalmentaja Dick Advocaat on julkaissut Venäjän lopullisen EM-kisajoukkueen.
