Mestarien liiga

Näin pelataan

Mestarien liiga on tärkein Euroopan jalkapalloliiton Uefan alainen seurajoukkueiden välinen kilpailu. Se sai alkunsa kaudella 1955/56 Euroopan cupin nimellä, mutta nimi muuttui uuden formaatin myötä Mestarien liigaksi vuonna 1992.

Kaikkien aikojen menestynein seura Mestarien liigassa on espanjalainen Real Madrid, jolla on kolme ykkössijaa. Seuralla on kaikkiaan yhdeksän voittoa, jos Euroopan cupin ja Mestarien liigan ykkössijat lasketaan yhteen. Italialaisella Milanilla on tilillään seitsemän ja englantilaisella Liverpoolilla viisi voittoa.

Mestarien liiga on avoin jokaisen Uefan jäsenmaan kansalliselle mestarille ja niille seuroille, jotka sijoittuvat heti seuraaville sijoille. Kunkin maan joukkuemäärä määräytyy Uefan oman ranking-listan mukaan.

Mestarien liigan voittoa puolustava seura pääsee automaattisesti seuraavalla kaudella lohkovaiheeseen, vaikka ei olisi saavuttanut Mestarien liigaan oikeuttavaa sijoitusta kansallisessa sarjassa.

Mestarien liigan formaatti on muuttunut hiukan kaudesta 1992/93, mutta kilpailu koostuu edelleen lohkovaiheesta ja pudotuspelivaiheesta. Nykyisessä formaatissa karsinnan jälkeen 32 joukkuetta selviytyy lohkovaiheeseen, ja joukkueet jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon.

Samasta maasta tulevia joukkueita ei arvota samaan lohkoon. Lohkovaiheessa joukkueet kohtaavat toisensa koti- ja vieraskentällä. Voitosta saa kolme pistettä, tasapelistä yhden. Kunkin lohkon kaksi parasta etenee pudotuspeleihin. Lohkojen kolmoset jatkavat Eurooppa-liigan pudotuspelikierrokselle.

Tasapisteiden sattuessa lohkon sijoitukset ratkaistaan järjestyksessä: 

1) Keskinäisten ottelujen pisteiden perusteella. 

2) Keskinäisten ottelujen maalieron perusteella. 

3) Keskinäisten ottelujen vierasmaalien perusteella 

4) Kaikkien ottelujen maalieron perusteella. 

5) Kaikissa otteluissa tehtyjen maalien perusteella. 

6) Uefan omien ranking-pisteiden perusteella.

Pudotuspelivaiheessa on mukana 16 joukkuetta. Otteluparit arvotaan siten, että lohkojen voittajat eivät voi kohdata toisiaan neljännesvälierävaiheessa. Neljännesvälierissä samasta maasta tulevia joukkueita ei arvota vielä vastakkain, mutta puolivälieristä eteenpäin näin voi käydä.

Kaikki pudotuspelit pelataan toukokuun loppuottelua lukuun ottamatta kaksiosaisesti eli joukkueet kohtaavat toisensa koti- ja vieraskentällä. Neljännesvälierissä lohkokakkoset pelaavat ensimmäisen osaottelun kotikentällään.

Yhteismaalit ratkaisevat kunkin otteluparin voittajan. Niiden ollessa tasan voittaja ratkaistaan vierasmaalisäännön turvin. Mikäli vierasmaalisääntökään ei tuo ratkaisua, toisessa osaottelussa mennään varsinaisen peliajan jälkeen jatkoajalle (2 x 15 minuuttia).

Vierasmaalisääntöä sovelletaan myös jatkoajalla tehtyihin maaleihin. Jos jatkoajalla ei nähdä maaleja, voittaja ratkaistaan rangaistuspotkukilpailussa.

Kaudella 2010/11 Mestarien liigan loppuottelu pelattiin Lontoossa Wembleyllä. Barcelona kukisti Manchester Unitedin loppulukemin 3-1. Kaudella 2011-2012 finaalikaupunki oli München, mutta heti seuraavana vuonna palataan Wembleylle.

Euroopan cup oli puhtaasti pudotuskilpailu aina vuoteen 1992 asti, jolloin Mestarien liiga näki päivänvalon. Tuolloin kilpailuun tuli kolme kierrosta, joista voittajat etenivät kahdeksan joukkueen lohkovaiheeseen. Joukkueet jaettiin kahteen neljän joukkueen lohkoon, joiden voittajat kohtasivat loppuottelussa.

Vastaavaa formaattia käytettiin myös kaudella 1993/94, tosin tuolloin lohkojen kaksi parasta etenivät ensin yksiosaiseen välierään.

Mestarien liiga kasvoi entisestään kaudelle 1994/95, jolloin tarvittiin yksi karsintakierros ennen 16 joukkueen lohkovaihetta. Joukkueet jaettiin neljään neljän joukkueen lohkoon, joiden kaksi parasta selviytyi puolivälieriin.

Kaudella 1997/98 otettiin käyttöön kahden karsintakierroksen formaatti. Lohkovaiheeseen selviytyi 24 joukkuetta, jotka jaettiin kuuteen neljän joukkueen lohkoon. Lohkovoittajat ja kaksi parasta kakkosta eteni puolivälieriin.

Kaudesta 1999/2000 eteenpäin Mestarien liigassa pelattiin kaksi lohkovaihetta. Ensimmäiseen vaiheeseen selviytyi 32 joukkuetta ja toiseen 16 joukkuetta. Ensimmäisessä lohkovaiheessa joukkueet jaettiin kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon.

Kunkin lohkon kaksi parasta selviytyi toiseen lohkovaiheeseen ja kolmonen Uefa-cupin kolmannelle kierrokselle. Toisen lohkovaiheen päätteeksi kahdeksan parasta selviytyi puolivälieriin.

Tuoreimmat aiheesta: Mestarien liiga

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Bayern valloitti Mestarien liigan!

Bayern München sai himoitun pokaalin haltuunsa.

Jalkapallon Mestarien liigan finaalin avausjaksolla useamman maalintekopaikan hukannut Arjen Robben upotti Dortmundin 2-1-voittomaalillaan 89. minuutilla.

Mestarien liigan loppuottelu, Lontoo

      DORTMUND                -     BAYERN MÜNCHEN 1-2 (0-0)
     
Gündogan 68 rp               Mandzukic 60
                                                   Robben     89

  1 Weidenfeller
26 Piszczek
  Subotic
15 Hummels
29 Schmelzer
  8 Gündogan
  6 Bender 90+2
     -> 18 Sahin
16 Blaszczykowski 90+2
     ->23 Schieber
11 Reus
19 Grosskreutz (v)
  9 Lewandowski
  1 Neuer
16 Lahm
17 Boateng
  4 Dante (v)
27 Alaba
8 Martinez
31 Schweinsteiger
10 Robben
25 Müller
  7 Ribery (v) 90+1
     -> 30 L. Gustavo
  9 Mandzukic 90+4
     -> 33 Gomez

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä