Näin pelataan
Vuoden 2012 kisoihin on otettu käyttöön uusi pelisysteemi.
Joukkueet on jaettu kahteen kahdeksan joukkueen alkulohkoon. Toinen lohkoista pelataan Helsingissä ja toinen Tukholmassa.
Helsingin lohkossa pelaavat Suomen lisäksi Kanada, Kazakstan, Ranska, Slovakia, Sveitsi, USA ja Valko-Venäjä. Tukholman lohkossa pelaavat Ruotsin lisäksi Italia, Latvia, Norja, Saksa, Tanska Tshekki ja Venäjä.
Alkulohkossa jokainen joukkue kohdataan kerran, eli otteluja tulee seitsemän. Ottelut eivät voi päättyä tasan. Varsinaisella peliajalla ottelun voittava joukkue saa kolme pistettä. Mikäli peli päättyy varsinaisella peliajalla tasan, saavat molemmat joukkueet yhden pisteen. Ylimääräisen pisteen saa ottelun joko 5 minuutin jatkoajalla (4-4 -vastaan) tai rangaistuslaukauksilla voittava joukkue.
Lohkon neljä parasta selviytyy puolivälieriin, joissa lohkon ykkönen kohtaa oman lohkonsa nelosen ja kakkonen kolmosen. Puolivälierät pelataan Helsingissä ja Tukholmassa.
Otteluparin voittaja kohtaa välierissä toisen lohkon joukkueen. Molemmat välierät pelataan Helsingissä. Samoin kuin pronssi- ja loppuottelu.
Puolivälierä- ja välieräottelut pelataan ratkaisuun saakka. Jos ottelu on varsinaisen peliajan jälkeen tasan, pelataan 10 minuutin jatkoerä, kunnes toinen joukkueista tekee maalin. Jatkoerä pelataan neljällä kenttäpelaajalla. Jos jatkoerä on maaliton, ratkaistaan voittaja rangaistuslaukauksilla.
Pronssi ratkaistaan yhdessä ottelussa. Jos ottelu on varsinaisen peliajan jälkeen tasan, pelataan 10 minuutin jatkoerä, kunnes toinen joukkueista tekee maalin. Jatkoerä pelataan neljällä kenttäpelaajalla. Jos jatkoerä on maaliton, pronssiset mitalit ratkaistaan rangaistuslaukauksilla.
Maailmanmestaruus ratkaistaan yhdessä ottelussa. Jos ottelu on varsinaisen peliajan jälkeen tasan, pelataan 20 minuutin jatkoerä, kunnes toinen joukkueista tekee maalin. Jatkoerä pelataan neljällä kenttäpelaajalla. Jos jatkoerä on maaliton, ratkaistaan maailmanmestaruus rangaistuslaukauksilla.
Rangaistuslaukauskilpailussa joukkueet nimeävät kolme laukojaa. Jos ottelu on kolmen parin jälkeen edelleen tasan, jatketaan yksi laukaisija kerrallaan, kunnes ottelu ratkeaa. Laukaisujärjestys vaihtuu tässä vaiheessa. Laukoja voi olla sama pelaaja kuin kolmen ensimmäisen joukossa ollut.
Alkusarjoissa viimeisiksi jääneet joukkueet putoavat B-ryhmään.
Joukkueiden järjestyksen tasapisteissä ratkaisee keskinäisen ottelun tulos.
Jos joukkueita on enemmän kuin kaksi, ratkaistaan keskinäinen järjestys tasapisteissä olevien joukkueiden keskinäisten pisteiden mukaan. Mikäli nämä ovat tasan, ratkaisu haetaan alla olevan kaavan mukaan.
1. Keskinäinen ottelu
2. Jos joukkueet tasoissa: maaliero keskinäisissä otteluissa
3. Jos joukkueet edelleen tasan: tehtyjen maalien määrä
4. Jos joukkueet edelleen tasoissa: koko lohkon otteluiden maaliero
5. Jos joukkueet edelleen tasoissa: koko lohkon otteluissa tehdyt maalit
6. Jos joukkueet edelleen tasoissa: IIHF:n ranking
