Naisten MM-salibandy 2015 pelataan Tampereella
Merkittävimmät tekijät Tampereen valinnalle olivat kaupungin yhteistyöhalukkuus ja kaupungin vahva ja menestyksekäs seuratoiminta.
Suomelle myönnetyt salibandyn naisten MM-kisat järjestetään Tampereella joulukuussa 2015. Salibandyliitto kartoitti alkuvuodesta mahdollisia kisakaupunkeja ja päätyi Tampereeseen.
- Vahvan ja menestyksekkään seuratoiminnan ja kaupungin yhteistyöhalukkuuden lisäksi merkittävinä tekijöinä Tampereen valinnassa olivat kisapaikkakunnan tarjoamat resurssit, kuten MM-kisojen edellyttämät hallikapasiteetit, majoitus- ja logistiikkapalvelut sekä hyvät kulkuyhteydet niin kotimaisille kuin kansainvälisille katsojille ja salibandyväelle, toteaa Salibandyliiton puheenjohtaja Matti Ahde.
Kisajärjestäjät ovat asettaneet tavoitteeksi naisten MM-kisoissa aiemmin saavuttamatta jääneen nollabudjetin sekä lyödä aikaisemmissa MM-kisoissa tehdyt katsojaennätykset. Taloudelliset tavoitteet vaativat hyviä yhteistyökumppaneita sekä salibandyväen yhteistyötä.
Tuoreimmat aiheesta: Salibandy
TPS Salibandy rakentaa uutta joukkuetta tähtipelaajien jätettyä seuran
Viime vuosina useita tähtipelaajia menettänyt TPS ei pärjää pelaajamarkkinoilla suuremmille seuroille. Tuorein lähtijä on joukkueen kapteeni Miko Kailiala.
Salibandymaajoukkueella eksoottinen MM-karsintalohko
Uudistuneen sarjajärjestelmän mukaan kaikki maat kisajärjestäjää lukuun ottamatta joutuvat karsintoihin
SSV kaappasi TPS:stä tehohyökkääjän ja pakin
Miko Kailiala siirtyy Salibandyliigan kestomenestyjään. Lauri Stenfors vahvistaa SSV-puolustusta.
Suomelle MM-pronssia nuorten salibandyssä
Alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti MM-turnauksen Hampurissa voittoon. Mestaruuden vei Ruotsi.
Salibandynuoret MM-välierässä - IFF tarjoaa suoran lähetyksen
Suomen salibandynuoret taistelevat MM-finaalipaikasta Sveitsiä vastaan klo 13.30 alkaen. Kamppailua voi jännätä netissä suorana.
Ahonen jatkaa SSV:n valmentajana
Mika Ahonen on toiminut SSV:bn valmentajana jo kaudesta 2003-2004 lähtien.
SPV saunottanut ahkerasti Poikaa
Seinäjoen Peliveljien maalivahti Jarno Ihme toi ”Pojan” Seinäjoen torille Urheiluruudun 50-vuotistapahtumaan. Ihme kertoi, että poika on ollut saunassa ahkerasti viime viikkojen aikana.
Seinäjoki palkitsi SPV:n 1 500 euron stipendillä Urheiluruudun juhlakiertueella
Seinäjoen kaupunki palkitsi salibandyssa Suomen mestaruuden voittaneen Seinäjoen Peliveljet 1 500 euron stipendillä Urheiluruudun 50-vuotisjuhlakiertueella Seinäjoella lauantaina.
Salibandyn maajoukkuekapteeni siirtyy Sveitsiin
SPV:n paidassa SM-kultaa voittanut Tatu Väänänen teki suurseuran kanssa kahden vuoden sopimuksen.
Ruotsi jätti salibandymiehet kakkoseksi Tampereella
5-2-voitto nosti Ruotsin Tampereen EFT-turnauksen voittoon. Ottelun maaleista kuusi tehtiin toisessa erässä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.