Veikkausliiga |

NÄKÖKULMA: Aki Riihilahti, iso esikuva

Jalkapalloilija Aki Riihilahti kertoi tiistaina päättävänsä yli 15 vuotta kestäneen ammattilaisuransa. Vaikka lopettamispäätös oli miehen omien sanojen mukaan vaikea, niin uskon silti, ettei hänen tarvitse miettiä vanhana kiikkustuolissaan: Mitä minulta jäi urani aikana tekemättä?

Kuva: EPA

Riihilahti ei varmasti kuulunut taidollisesti niiden lahjakkaimpien pelaajien joukkoon, mutta siitä huolimatta hän on yksi kaikkien aikojen suomalaisista jalkapalloilijoista. Miten tämä yhtälö on mahdollinen?

Suurin yksittäinen syy siihen on se, että yhdellä osa-alueella Riihilahti oli aivan omaa luokkaansa. Hän sai nimittäin itsestään irti kentällä enemmän kuin kukaan toinen. Taitoihinsa nähden Riihilahti on ehdottomasti – Shefki Kuqin kanssa – eniten urallaan saavuttanut suomalaisfutari.

Keskikenttäpelaajan nousu suomalaisten jalkapallolegendojen joukkoon onkin osoitus siitä, että lahjakkuus on paljon muutakin kuin fyysisiä ominaisuuksia. Lahjakkuutta on myös saada itsestään maksimaalinen suoritustaso esiin.

Suomalaisten urheilijoiden yhteydessä mainitaan usein voittamisen kulttuurin puuttuminen ja otetaan esille, kuinka pää ei kestä. Tälle osittain jopa illuusionomaiselle ryhmälle Riihilahti on täysi vastakohta. 35-vuotias Riihilahti on todellinen voittajatyyppi, joka nosti tasoaan nimenomaan tärkeissä ja tiukoissa peleissä.

Eguren takataskussa

Yksi erityinen ottelu on jäänyt mieleeni osoituksena Riihilahden voitontahdosta. Vuonna 2007 Tukholman paikallispelissä Råsundalla Riihilahden edustama Djurgården kohtasi Hammarbyn. Riihilahden tehtävä oli pitää Hammarbyn tähtipelaaja ja keskikentän pelinrakentaja Sebastian Eguren kurissa. Riihilahti teki työtä käskettyä.

Hän muun muassa astui enemmän tai vähemmän tahallisen näköisesti maassa maanneen Egurenin käden päälle, huitaisi kyynärpäällä uruguaylaista kasvoihin keltaisen kortin arvoisesti ja suoritti keskialueella tukun erittäin kovaotteisia "sukituksia”.

Uruguaylaisen pelihalut katosivat ärsyttävän päällystakin pihdeissä ja hänet vaihdettiin kentältä heti toisen jakson alussa. Djurgården voitti ottelun 1-0, ja kukapa muukaan kuin Riihilahti pokkasi pelin jälkeen kentän parhaan pelaajan palkinnon.

Tuo yksi ottelu on osoitus siitä, että Riihilahti oli valmis toimimaan kentällä vähintään sääntöjen rajamailla, jotta oma joukkue voittaisi. Tästäkin piirteestä huolimatta suomalaista pidettiin kentällä pääsääntöisesti erittäin rehtinä pelaajana.

Myös maalintekijä

Periksiantamattomuuden lisäksi keskikenttäpelaajan iskemät maalimäärät seurajoukkueissa sekä Suomen A-maajoukkueessa olivat myös kohtuullisen kovia. Aika harva suomalainen voi kertoa tarinoita siitä, kuinka on upottanut pallon Valioliigassa muun muassa Chelsean, Arsenalin tai vaikkapa Anfield Roadilla Englannin A-maajoukkueen verkkoon.

Riihilahden viimeistelemät maalit olivat usein hänen pelityylilleen ominaisia. Niissä korostuivat viimeiseen asti taisteleminen ja halu olla vastustajaa parempi. Riihilahti runnoi urallaan lukuisia irtopalloja maalin edestä verkon perukoille milloin polvella, kyljellä tai säärisuojallaan. Tavalla ei ollut väliä. Viimeksi näin kävi viime vuoden elokuussa, kun HJK kukisti Hongan Veikkausliigassa Riihilahden maalilla 2-1.

HJK-kasvatti on erinomainen esimerkki monelle nuorelle siitä, mitä voi saavuttaa luottamalla terveesti itseensä. Riihilahdesta puhuttaessa sana ”esikuva” pääseekin todella oikeuksiinsa.

Riihilahden jatkaminen kotimaisen jalkapallon parissa tulevaisuudessa on hyvin toivottavaa, sillä jos hän pystyy antamaan puoletkaan siitä, mitä kentälle jätti, niin suomalainen futisperhe saa häneltä vielä paljon.

Matti Härkönen
Kirjoittaja on YLE Urheilun toimittaja

Kommentoi aihetta

(12 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

kurppa74

Ilmoita asiattomasta kommentista

Juurikin näin. Olisi silti ollut vielä mukava nähdä kentälläkin. Mutta kaikki päättyy aikanaan ja onnea jatkossa. Toivottavasti nuorisojoukkueet saavat kokemuksen käyttöönsä jossain vaiheessa.


Suurin suomalainen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kuka on tämän jutun kirjoittanut? Riku Riihilahti?

Aki Riihilahti, sankarimme, harrasti siis samanlaisia otteita kuin Pepe tässä taannoin. Ja tämä tallominen siis nostetaan "näkökulmassa" yhdeksi sankariteoista. Ehkä kirjoittaja pääsee pian muistelemaan Tottia, joka antoi myös kaikkensa, jopa sylkensä joukkueen puolesta, mutta jota "pidettiin kentällä pääsääntöisesti erittäin rehtinä pelaajana".


Savonmuan Hilima

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kiitos Aki ihan hirveesti kaikesta, mitä olet tehnyt jalkapallon hyväksi ja onnittelut siitä, mitä olet saavuttanut. Fiksu ja tyylikäs mies uran loppuun saakka. Toivotan Sinulle kaikkea hyvää tälle "uudelle uralle".


Samppa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kiitokset Akille näistä monista mahtavista vuosista. Toivon, että mies nähdään vielä valmennus- tai muissa vastaavissa tehtävissä jälkapallon parissa.

"Suurimmalle suomalaiselle": Vähentääkö yksi kovaotteinen peli jotenkin Riihilahden meriittejä? Vastaus: ei vähennä. Lisäksi kannattaa muistaa vanha sanonta: "tarkoitus pyhittää keinot". Jalkapallossa on säännöt, ja jos tuomari katsoo pelaajan pelaavan niiden puitteissa, on turha asiasta kitistä :)



futari

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Hän muun muassa astui enemmän tai vähemmän tahallisen näköisesti maassa maanneen Egurenin käden päälle, huitaisi kyynärpäällä uruguaylaista kasvoihin keltaisen kortin arvoisesti ja suoritti keskialueella tukun erittäin kovaotteisia "sukituksia”."

Ja tätä tosiaan hehkutetaan?


kansalaisopisto on pop

Ilmoita asiattomasta kommentista

Nämä Ylen ns. urheilutoimittajat, ovat nykyään todella niitä ns. toimittajia vähän joka alalta, sillä sieltä löytyy jos jonkinlaista sepustusta asiasta ja sen vierestä.


Raato

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Kuvasti hyvin Riihilahtea pelaajana.

Ennen kaikkiea kuitenkin iso kumarrus Akille!! Hieno pelaaja.


El Muerto

Ilmoita asiattomasta kommentista

Aki oli ennen kaikkea kova treenaaja junnusta asti, minkä ansiosta hän pärjäsi lopulta paljon lahjakkaampia, nopeampia ja taitavampia kavereita paremmin. Sikäli hänet pitää nostaa esikuvaksi kaikille junnuille - lajista riippumatta. Oikotietä huipulle ei ole ja pelkällä lahjakkuudella ei pärjää. Aki on elävä esimerkki.


Tuoreimmat aiheesta: Veikkausliiga

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä