Pystyn kuvailemaan Chelsean seurahistorian ensimmäistä Mestarien liigan pystin voittoa ainoastaan yhdellä sanalla: Käsittämätöntä! Lontoolaisjoukkueen nousu lähes kuilun partaalta on monella tapaa melko ainutlaatuinen. Hirmuisen määrän rahaa joukkueeseen syytäneelle oligarkki Roman Abramovitshille mestaruus oli myös varmasti unelmien täyttymys ja ehkä muistutus, rahallakin saa.

Ani harva varmasti uskoi alkukeväästä, että jo parhaat päivänsä nähnyt ja ikääntyvä Chelsea-miehistö voisi yltää tämän kauden päätteeksi seurahistorian komeimpaan suoritukseen. Sanonta ”against all odds” eli vastoin kaikkia todennäköisyyksiä kiteyttää Chelsean Mestarien liigan loppukauden kokonaisuudessaan.

Chelsea oli hävinnyt Mestarien liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen avausosan 1-3 Napolille, ja isolla rahalla seuran peräsimeen hankittu Andre Villas-Boas sai kengänkuvan takalistoonsa. Tämän lisäksi joukkueen väliaikaiseksi manageriksi valittiin hyvin kokematon Roberto Di Matteo, joka alkukaudesta toimi Chelsean apuvalmentajan roolissa.

Tämän muutoksen jälkeen Sinisten peli ei varsinaisesti loksahtanut uomiinsa, mutta joukkue onnistui silti repimään komeita voittoja. Tapa, jolla voitot tulivat, ei missään nimessä hivellyt silmiä, ja Di Matteon lähestymistapa peliin olikin hyvin erilainen kuin Villas-Boasin. Esimerkiksi joukkueen puolustuslinjaa laskettiin entisestään ja keskikenttä pyrittiin sumputtamaan niin, ettei linjojen väliin jäänyt tilaa. Toimiva, muttei järin viihdyttävä ratkaisu.

Tuhkimotarina saa kruununsa

Mestarien liigan välieriin selviytyminen oli vasta alkusoittoa tälle sadulle. Barcelonan kukistaminen välierissä oli hirmuinen urotyö, mikä osoitti Chelsean joukkueen loistavaa omistautumista, venymiskykyä sekä periksiantamattomuutta. Chelsean entisen managerin Jose Mourinhon pääosin kasaaman joukkueen viimeinen kruunu oli kuitenkin saavuttamatta.

Itse finaaliottelun kaltaista tarinaa ei silti ennakkoon pystynyt kuvittelemaan. Vastaavanlaista draaman kaarta ei myöskään osannut odottaa loppuottelun 80 ensimmäisen minuutin jälkeen. Ottelun kulku ja ennakko-odotukset huomioon ottaen Chelsean olisi pitänyt hävitä finaali Bayernia vastaan. Toisin kuitenkin kävi.

Ensinnäkin Chelsea joutui pelaamaan finaalin vieraskentällä. Tämän lisäksi Bayern hallitsi ottelua selvästi, ja baijerilaiset tekivät vielä johtomaalin 10 minuuttia ennen loppuvihellystä. Jo näiden tapahtumien olisi uskonut olevan kuolinisku Chelsealle, mutta tällä joukkueella olikin vielä sanansa sanottavana. Se oli tasoitus saksalaista joukkuetta vastaan varsinaisen peliajan viimeisillä minuuteilla – ensimmäisestä kulmapotkusta.

Jottei finaalin ihmeellisyys olisi jäänyt vain tähän, niin jatkoajalla Bayernilla oli vielä mahtava paikka ratkaista ottelu ennen rangaistuspotkukilpailua, Arjen Robben päätti toisin. Yksi suurimmista ihmeistä oli kuitenkin itse loppuhuipennus: Englantilainen joukkue onnistui lyömään saksalaisen joukkueen rangaistuspotkukilpailussa. Mahdotonta? Ei, vaan totisinta totta!

Rehellisyyden nimissä on todettava, että Chelsean ensimmäinen Mestarien liigan pytty vaati hirmuisen määrän onnea toteutuakseen. Tämän pystin moni Chelsea-pelaaja on kaikesta huolimatta ansainnut ja pitää myös muistaa kliseinen sanonta: Hyvällä joukkueella on myös tuuria. Chelsea käytti kaikki onnettaren suomat onnenmuruset hyväkseen ja joukkueen viimeistelyprosentti oli huikea.

Di Matteon jatko ja Spursin karu kohtalo

Manageri Di Matteon kohtalo Chelsean peräsimessä on mielenkiintoinen kysymys. Totuus on, että kokematon italialainen johdatti Chelsean sekä FA Cupin että Mestarien liigan voittajaksi tultuaan kesken kauden hoitamaan jopa sekavalta näyttänyttä tilannetta. Aikamoinen suoritus mieheltä, joka sai lähteä Valioliigan keskikastin West Bromwich Albionista.

Di Matteota ei varsinaisesti ole pidetty sellaisena valmentajana, joka vie Chelseaa pelillisesti eteenpäin. Näiden saavutusten jälkeen Chelsean seurajohdon on silti lähes mahdotonta olla antamatta Di Matteolle luottamuslauseena pitkää jatkosopimusta.

Chelsean voitto tarkoittaa Lontoossa myös suurta surua, nimittäin Pohjois-Lontoossa. Tuloksen myötä Tottenhamille ei riittänyt Valioliigan neljäs sija ensi kauden Mestarien liigan karsintaan. Toisaalta liljanvalkoisten suhtautuminen tämän kauden Eurooppa-liigan oli niin häpeällisen yliolkaista, että suurta sääliä seuraa kohtaa en pysty tuntemaan.