EM-yleisurheilu 2012 |

Näkökulma: Pituuden sietämätön armottomuus

Pituushypyssä kilpailu maailman huipulla on armotonta. Sen takia kaksi suomalaista potentiaalista olympiamitalistia ei näillä näkymin pääse koko Lontoon kisoihin.

Roni Ollikainen hyppää.
Kuva: Lehtikuva

Roni Ollikainen sijoittui kuudenneksi ja Tommi Evilä kymmenenneksi yleisurheilun EM-kisoissa. Ollikaisen tulos, 805, oli 12 senttiä lyhyempi kuin EM-pronssia voittaneen Ruotsin Michel Torneuksen tulos. Vaikka Ollikainen oli kisojen toiseksi paras suomalainen, häntä ei näillä näkymin nähdä olympiakisoissa.

Maailmassa on tällä kaudella ylittänyt 19 miestä pituuden A-rajan (820) ja 15 miestä B-rajan (810). Seitsemän näistä on yhdysvaltalaisia, joten neljä pitää ottaa pois. Siitä huolimatta 30 miestä on lunastanut osallistumisoikeuden Lontoon olympiakisoihin. Juuri sen enempää ei ole varaa ottaa mukaan.

Pituus on erikoinen laji yleisurheilukentässä. Jos itse olympiakisoissa pystyy hyppäämään kisoihin vaadittavan tulosrajatuloksen, sillä taistelee jo vähintään pistesijasta. Kovin monessa lajissa samaa ei voi sanoa ainakaan B-rajasta.

Tänä vuonna tilanne on vain korostunut, sillä maailman kauden kärkitulos on ”vain” 835 (Ison-Britannian Greg Rutherfordilla ja Venäjän Sergei Morgunovilla). Lontoon olympiakisojen A-raja on siis vain 15 senttiä lyhyemmällä, joten silläkin tuloksella taisteltaisiin mitalista Lontoossa.

Enää ensi viikko aikaa

Roni Ollikaisen Jämsässä hyppäämä myötätuulitulos 832 kertoo siitä, että raja huipputuloksen ja Lontoon olympiakisojen tulosrajojen ulkopuolelle jäämisen välillä on äärimmäisen pieni. Pituudessa maailman kärki on tasaisin kaikista lajeista.

Toki vastalauseeksi voi esittää sen, että vuodesta 1983 lähtien vain viisi hyppääjää (Carl Lewis, Mike Powell, Ivan Pedroso, Dwight Phillips ja Irving Saladino) on voittanut pituudessa olympia- tai MM-kultaa. Maailman kulloisenkin ykkösen valtakausi on kestänyt pitkään, mutta heidän takanaan kilpailu on armottoman tasaista.

Lontoon olympiakisoihin voi antaa näyttöjä enää ensi viikon ajan, ja toistaiseksi yksikään suomalainen ei ole ylittänyt pituuden tulosrajoja. Onkin paradoksaalista, että Roni Ollikainen ja Tommi Evilä olisivat jopa potentiaalisia finalisteja, jopa mitalisteja olympiakisoihin, mutta heillä ei ole tulosrajoja.

Kuinka monesta muusta suomalaisesta samaa voi sanoa? Sen sijaan Lontoon tulosrajoja ovat rikkoneet muun muassa Merja Korpela ja Jonathan Åstrand - siis sellaiset suomalaisurheilijat, joilla ei ole käytännössä minkäänlaisia realistisia mitali- tai edes pistesijatoiveita itse kisoissa. Pituus on armoton laji.

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä