Nalbandian potkaisi tuomaria ja joutui diskatuksi - katso video!
Queens Clubin ATP-turnauksen finaalissa Lontoossa nähtiin varsinaista draamaa, kun ensimmäisen erän voittanut David Nalbandian hylättiin.
Nalbandian oli juuri menettänyt syöttönsä ottelun toisessa erässä ja oli 3-4-tappiolla, kun hänen päässään pimahti.
Hän epäonnistui palautuslyönnissään ja purki turhautumisensa linjatuomari Andrew McDougallin edessä olleeseen pieneen suojaan. Suoja oli kovan potkun edessä paperia ja tuomari sai tilanteessa verisen haavan jalkaansa.
Ottelu keskeytettiin ja ylituomari Tom Barnes saapui kentälle puhuttamaan Nalbandiania ja päätuomari Fergus Murphya. Lopullinen päätös oli varsin nopea: 30-vuotias hylättiin epäurheilijamaisen käytöksen takia.
Turnauksen johtaja Chris Kermode kommentoi asiaa BBC:lle surullisena.
- Tämä oli uskomaton finaali ja viikon paras matsi. Sitten Nalbandian turhautui ja potkaisi levyä, jolloin myös tuomari loukkaantui tilanteessa, Kermode murehti.
- Nalbandian tietysti katuu tekemisiään. Se oli puhdas vahinko. Ottelun loppu oli pettymys, mutta toimimme ATP:n sääntöjen mukaan, hän jatkoi.
Tuoreimmat aiheesta: Tennis
Nadal murskasi Federerin Roomassa
Rafael Nadal vei vakuuttavan näytöksen jälkeen voiton Rooman tennisfinaalissa. Roger Federer jäi jyrän alle.
Serena Williams vei potin Roomassa
Serena Williams jyräsi tenniksen WTA-turnauksen voittajaksi Roomassa.
Olympiavoittajan turnaus Ranskan avoimissa vaarassa
Vuodesta 2011 vaivannut selkävamma saattaa pitää Andy Murrayn pois Roland Garrosilta.
Nieminen törmäsi tuttuun muuriin ja menetti tie break -taikansa
Jarkko Nieminen koki jälleen tappion Ernests Gulbisia vastaan.
Nadal kotiyleisönsä riemuksi selvään turnausvoittoon
Rafael Nadal voitti Stanislas Wawrinkan Madridin turnauksen loppuottelussa.
Williams murskasi Sharapovan finaalissa
Serena Williams nappasi uransa 50. turnausvoiton kaksinpelissä. Maria Sharapovalla oli Madridin turnauksen loppuottelussa ongelmia syöttönsä kanssa.
Wawrinka yllätti Berdychin – finaalissa vastassa Nadal
Espanjan Rafael Nadal ja Sveitsin Stanislas Wawrinka kohtaavat sunnuntaina Madridin Masters-turnauksen finaalissa.
Williamsin mielenkiintoinen taktiikka toimi: “Olen tylsin ihminen”
Serena Williams ja Marija Šarapova pelaavat sunnuntaina Madridin WTA-turnauksen finaalissa.
Japanilaisyllättäjä päätti Federerin turnauksen Madridissa
Madridin tennisturnauksen puolustava mestari putosi kolmannella kierroksella.
Jarkko Niemisen vastakohta - 17 hävittyä tie-breakia putkeen!
Robin Haase on hävinnyt ATP-kiertueella 17 katkaisupeliä peräkkäin. Putki alkaa jo näkyä hollantilaisen henkisellä puolella.
