Nelonen: Lääkäri kertoo hankkineensa epoa Isometsälle
Nelosen uutisten mukaan suomalainen lääkäri on hankkinut epo-hormonia Jari Isometsän käyttöön. Nelosen uutiset kertoo asiasta omilla verkkosivuillaan.
Uutisen mukaan lääkäri hankki ainetta vuosina 1998 - 2000. Lääkäri Pekka Koponen kertoo asian omalla nimellään Nelosen uutisten haastattelussa.
Tiistaina Isometsä todisti hiihdon doping-oikeudenkäynnissä. Syyttäjä kysyi valan antaneelta Isometsältä, onko hän käyttänyt kiellettyjä aineita tai vastaanottanut niitä. Isometsä vastasi lyhyesti:
- En.
Nelosen uutisten mukaan lääkäri päätti kertoa Isometsän doping-aineiden hankinnasta eilisen oikeudenkäynnin jälkeen. Hänen mukaansa Isometsä valehteli oikeudessa doping-aineiden käytöstään.
- Tunnen Isometsän ja tiedän, milloin puhutaan totta ja milloin ei. Otti päähän, kun hän puhui ristiin oikeudessa, lääkäri perustelee Nelosen uutisille.
Torstaille suunniteltu loppulausuntoistunto Helsingin käräjäoikeudessa on peruttu. Käräjätuomari Maritta Pakarinen kertoo, että syyttäjien mukaan heillä ei ole vielä valmiuksia tehdä asiassa lopullista yhteenvetoa.
Kihlakunnansyyttäjä Mikko Jaatinen vahvistaa YLE Uutisille, että hän on pyytänyt poliisilta lisätutkintaa nyt julkisuuteen nousseesta tiedosta.
Poliisi kuulustelee uutta todistajaa mahdollisesti lähipäivinä, ja käräjillä häntä kuultaneen ensi viikon keskiviikkona.
Jari Isometsä puolestaan ei halunnut kommentoida tapahtumien uusinta käännettä YLE Uutisille millään tavalla.
Tuoreimmat aiheesta: Hiihto
Maastohiihtäjä Niklas Colliander lopettaa uransa
Niklas Colliander avaa lopettamisensa syitä Yle Sportenin haastattelussa. Sydänongelmista kärsinyt maastohiihtäjä ei halua riskeerata omaa terveyttään.
Norjan hiihtotähti onnettomuudessa - murtuneita kylkiluita ja pahoja ruhjeita
Kristin Steira joutui auton töytäisemäksi. Norjan hiihtomaajoukkueen sääntöjen mukaan hän käytti rullahiihtolenkillään kypärää.
"Vuoren on helppo siirtyä Hiihtoliiton johtoon"
Yle Urheilun asiantuntija Reijo Jylhä odottaa, että Hiihtoliitto jalkautuu uuden puheenjohtajan myötä enemmän kentälle. Jylhän mielestä Jukka-Pekka Vuoren lajitausta ei vaikuta lajien voimasuhteisiin tai liiton toimintaan.
Vuori haluaa luoda uutta keskustelukulttuuria: "Korpivaellus on ollut liian pitkä"
Hiihtoliiton juuri valittu puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori ei aio jäädä hautomaan vaalien negatiivisia puolia. Vuori pitää Lahden MM-kisoja vuosikymmenen merkittävimpänä urheilutapahtumana Suomessa.
Vuori äänestettiin Hiihtoliiton johtoon
Valinta tapahtui Seinäjoella liittovaltuuston kokouksessa. Ehdolla olivat Jukka-Pekka Vuori ja Lauri Kettunen.
Hiihtoliiton puheenjohtajaehdokkaat esittäytyivät - Kumman teesit vakuuttavat?
Hiihtoliiton liittovaltuutetut ovat perjantaina saaneet tentata puheenjohtajavaaliehdokkaita. Tunnelma Seinäjoella on ollut odottava ja hieman jännittynytkin.
Hiihtoliiton puheenjohtajavaali käy kuumana
Suomen Hiihtoliiton puheenjohtapelissä on mukana kaksi ehdokasta. On kuitenkin mahdollista, että Lauri Kettusen ja Jukka-Pekka Vuoren rinnalle nostetaan loppuhetkillä vielä yllätysehdokas.
Vuori sai vastaehdokkaan - Lauri Kettunen pyrkii Hiihtoliiton johtoon
Lauri Kettunen tavoittelee Hiihtoliiton puheenjohtajan pestiä. Näin Jukka-Pekka Vuori sai taistoon vastaehdokkaan.
Northugia ei nähdä Norjan maajoukkueleireillä
Moninkertainen arvokisakultamitalisti haluaa itse päättää kesäharjoittelustaan
Epävarmuus ja paineet koettelevat - Mäkäräinen tukee nuoria urheilijoita
Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen aloittaa piakkoin harjoittelukautensa, johon kuuluu paljon harjoittelua Keski-Euroopassa. Tähtäimessä on palkintopaikka Sotšin olympialaisissa. Palkintosijat ovat myös hiihtäjä Krista Niirasen tavoitteena.
