Neuner odottaa jo "tavallista elämää"
Ampumahiihdon kaksinkertainen olympiavoittaja, kaksinkertainen maailmancupin voittaja ja lukuisia aikuisten maailmanmestaruuksia voittanut Magdalena Neuner on tottunut menestymään. Joulukuussa menestynein naisampumahiihtäjä jysäytti pommin, kun hän kertoi lopettavansa kilpailu-uransa tähän kauteen.
Neunerin mielestä päätös lopettaa oli aiheellinen, vaikka se hämmästytti suunnattomasti. Täyttihän saksalainen helmikuussa vasta 25 vuotta.
- Olen oikeastaan saavuttanut kaiken. Odotan erityistä huippukohtaa uralleni Ruhpoldingista ja Saksan MM-kisoista. Sen jälkeen en näe enää itselleni mitään tavoitteita urheilussa, Neuner kertoi.
Neuner on harrastanut lajiaan koko nuoruusvuosiensa ajan, sillä pienestä baijerilaisesta, Garmisch-Partenkirchenin vieressä sijaitsevasta Wallgaun kylästä lähtöisin oleva urheilija aloitti ampumahiihdon 9-vuotiaana.
- Muistan, että harrastin maastohiihtoa. Harrastin aina jotain urheilua. Sitten eräs kaverini ehdotti, että aloittaisin ampumahiihdon. Olin ihmeissäni, mutta pidin ammuntaa jännittävänä ajatuksena. Menin harjoituksiin, ja minusta tuli ampumahiihtäjä, Neuner kertoi.
Ampumahiihdon huipulle Neuner nousi vuoden 2007 MM-kisoissa Anterselvassa, kun hän voitti kolme maailmanmestaruutta. Tästä alkoikin hänen matkansa Saksan suosituimmaksi naisurheilijaksi. Ja myös menestyksekkäimmäksi naisampumahiihtäjäksi.
Uusi alku puhtaalta pöydältä
Neuner on voittanut urallaan kymmenen maailmanmestaruutta, kolme MM-hopeaa, kaksi olympiakultaa ja yhden -hopean. Hänet on valittu Saksan vuoden urheilijaksi kahdeksi ja neljä kertaa vuoden talviurheilijaksi.
- Olympialaisten jälkeen olin ensi kertaa pisteessä, etten tiennyt, miten kauan jatkan. Mietin jopa lopettamista. Olympialaisten jälkeen suostuin kuitenkin jatkoon, koska ajattelin kotikisojen olevan jotenkin ihanaa ja erilaista. Olin silloin kuitenkin vielä hyvin nuori.
Neuner on saksassa todella suosittu, ja häntä on revitty jo vuosien ajan niin naisten lehtien, iltapäivälehtien kuin urheilulehtien kuvauksiin ja haastatteluihin. Onpa hän ehtinyt tekemään pienen roolin saippuasarja Suomessakin nähtävässä Lemmen viemää -sarjassa. Tavalliseen elämään hänellä ei ole ollut mahdollisuutta.
- Näen nyt edessäni elämän, jonka voin 25-vuotiaana aloittaa aivan alusta. Iloitsen siitä valtavasti. Minulla on enemmän aikaa tehdä, mitä itse haluan, hän kertoi.
- Aikaisemmin minulla on ollut vain huhtikuu vapaata. En ole voinut sanoa, että pidänpä elokuussa kaksi viikkoa lomaa. Tämän jälkeen aion lähteä jonnekin. Tai käyn uimassa joka päivä. Tai sitten lähden talvella kolmeksi päiväksi jonnekin hiihtelemään.

Kommentoi aihetta
(13 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Trond Einar Elden
Ilmoita asiattomasta kommentistaTämähän on sama tilanne kuin Samppa Lajusella aikoinaan. Kolminkertainen olympiakultamitalisti (yhteensä 5 olympiamitalia), kaksinkertainen maailmancupvoittaja ja maailmanmestari (yhteensä 8 MM-mitalia) lopetti 24-vuotiaana. Kaikki oli saavutettu, miksi enää rehkiä. Samppa voitti muuten ensimmäisen maailmancupin kokonaiskilpailun 17-vuotiaana. Tuntuu vieläkin uskomattomalta.
kyl tää sihteerin hommakin on ihan ok, enemmän vapaa-aikaa näin!
Ilmoita asiattomasta kommentistaSamasta syystä naisista ei kovin usein tule isompia pomoja, naiset viihtyvät parhaiten mukavuusalueella.
TomiP
Ilmoita asiattomasta kommentistaSaksan naisampumahiihdon taso romahtaa, kun Neuner lopettaa.
Muut eivät ole, ehkä Henkeliä lukuun ottamatta , lähelläkään maailman huippua.
Saa nähdä miten tämä vaikuttaa lajin suosioon.
TomiP
Ilmoita asiattomasta kommentistaLederhosen ei olekkaan, mutta suomalaisten mielenkiinto on lajin kannalta yhtä tyhjän kanssa, saksalaisten ei.
Kaisafan
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä varmasti löytyy vastusta vaikka kuinka, esim. Kaisa,Domracheva ,Zaitseva ja Berger! Lisäksi kotikisat varmasti lyö Neunerinkin harteille paljon menestyspaineita eikä ole helppoa niitä selättää! Että saa nähdä miten käy, mielenkiintoista nähdä miten käy koska Neuner ei välttämättä kovissa paineissa penkalla hyvin onnistu.. itse ainakin uskon Kaisaan ja hänen menestymiseensä. Neuner voittakoon jos voittaa!
Pauli
Ilmoita asiattomasta kommentistaKulta-Lena on kyllä jo saavuttanu niin paljon ettei ole ihme että tyttö haluaa tehdä jotain muutakin. Hienot kisat tulossa!
lederhosen
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo eipä suomeenkaan ole uusia tulossa Kaisan jälkeen.
Aaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaLöytyy Saksalta naisista uita ihan OK ampumahiihtäjii, mutta Neunerilla on jo KAIKKI! Et ei hänen tartte saaha melkeenpä mitään! Ai ei löydy vastusta? Kaisa on hyvä ja Domracheva on hyvä, kyllä vastusta löytyy.
TomiP
Ilmoita asiattomasta kommentistaAika jännä kuinka erilaisia ihmiset ovat Neuner on jo kyllästynyt voittamaan, mutta häntä paljon menestyneempi Björndalen kilpailee suurella intohimolla.
Kenties miesten ja naisten välinen ero.
Klose25
Ilmoita asiattomasta kommentistaVoittanut jo kaiken ja nyt haluaa tehdä jotain muuta.