Nieminen ja teinit takoivat tehot 4+6 Tapparan murskavoitossa
Henrik Haapalalla ja Aleksander Barkovilla on ikää yhteensä yhtä paljon kuin Ville Niemisellä. Jäällä kemiat kuitenkin kohtasivat heti 7-1-voitossa.
Hakametsässä
jääkiekon SM-liigakauden ensimmäiseen paikallisotteluun oli ladattu odotuksia
ja tunteita, mutta saaliiksi jäi vain Tapparan onnistuneet
maalintekoharjoitukset. Ilves joutui nöyrtymään maalein 1-7.
Avauserässä lähes täysi tupa pääsi todistamaan ajoittain tasaista ja
aavistuksen jopa Ilves-johtoista peliä. Ville Nieminen sai kuitenkin kunnian
joukkueensa Hakametsän kauden avausosumaan ajassa 2.10, erä myös päättyi
samoihin 0-1-lukemiin.
Toinen erä osoitti, miksi monissa ennakkoarvioissa Tappara on nostettu sarjan kärkijoukkueisiin,
Ilveksen sijoitusta taas oli povattu sarjan toiseen päähän. Maaleja naputeltiin
Ilves-vahti Miika Wiikmanin taakse tasatahtiin erityisesti Tapparan kakkoskentän
loistaessa.
Nuoren
Aleksander Barkovin laidoilla Ville Nieminen ja Henrik Haapala onnistuivat, erän
loppupuolella tehotilastoja kaunisteli myös Tapparan ykkösketju Antti
Erkinjuntti - Jarno Koskiranta - Chris Connolly. Toisen erän jälkeen Hakametsässä
Ilves-yleisö tuijotteli taululla 0-5-lukemia.
Kolmannessa erässä Ilves luistelutti maalilleen Ville Kolppasen, mutta edes
maalivahdinvaihdos ei nostanut joukkuetta taisteluun. Tapparan 6-0-osuman teki
kahden miehen ylivoimalla jälleen nuori Barkov.
Rautakorpi suihkuun päätöserässä
Tappara-maalin takana Pekka Tuokkola keilattiin kumoon. Päävalmentaja Jukka Rautakorpi hiillostui Masi Marjamäen tempusta ja sai juttutuokiosta kiitokseksi tuomareilta 20 minuutin pelirangaistuksen.
Kolmannessa
erässä maaleja nähtiin vielä kaksi, ensin Michael Keränen teki Ilvekselle
lohtukavennuksen, loppulukemat 7-1 Tapparalle viimeisteli Jarno Koskiranta
reilut kymmenen minuuttia ennen loppusummeria.
Ville Nieminen keräsi paikalliskamppailusta tehot 2+2.
- Hieno oli pelata, mutta täytyy myöntää, että ennen peliä jännitti ihan pirusti. En tiedä minkälainen eläintarha selässä oikein olisi ollut, mutta hyvä oli, että maaleja tuli, Nieminen kiitteli myös ketjuaan.
-
Joka päivä on hieno pelata näiden junnujen kanssa ja tehdä töitä yhdessä,
Nieminen viittasi Barkoviin ja Henrik Haapalaan.
Ihmeellistä: Lähes täysi tupa (7560), mutta hiljaista kuin huopatossutehtaassa.
Ilves joutuu tekemään vielä lujasti töitä paitsi pelillisen myös
seurauskottavuuden eteen. Fanit eivät ole mukana, miten käy sitten Hämeenlinnassa
lauantaina, kun uusi otteluilme on löydettävä jo klo 16 alkavassa
vieraskamppailussa.
Sari Sirkkiä-Jarva, Tampere
Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga
Melartin NHL-siirto varmistui
Ilari Melartin uusi osoite on Columbus Blue Jackets.
Tapparan takalinjoille NCAA:n pistelinko
Nick Bailen saapuu Tampereelle Yhdysvaltain yliopistoliigasta. Pienikokoinen puolustaja on kerännyt kokemusta myös AHL:stä.
SaiPa hankki jykevän kanukkipakin
Ryan Glenn, 32, on pelannut SM-liigaa aiemmin Ilveksen ja KalPan riveissä.
HIFK:lta lisää pelaajahankintoja - Puustinen palaa Pohjois-Amerikasta
HPK:sta Pohjois-Amerikkaan lähtenyt Juuso Puustinen palaa SM-liigakaukaloihin.
HIFK hankki kokeneen kanadalaissentterin
Lukostakin tuttu Kurtis McLean, 32, siirtyy helsinkiläisseuraan.
Hyökkääjä Toni Koivisto palaa Rauman Lukkoon
16-vuotiaana SM-liigassa debytoinut Toni Koivisto palaa Lukkoon. Hän pelasi Raumalla 1999-2005.
Sakari Salminen jättää KalPan – siirtyy Torpedoon
Kuopiolaisseura tiedotti asiasta tiistaina. Hyökkääjän uusi seura on Torpedo Nizhni Novgorod.
Lukko nappasi Ässien Aki Uusikartanon
Rauman Lukko on tehnyt yhden vuoden sopimuksen Ässä-hyökkääjä Aki Uusikartanon kanssa. Uusikartano liittyy Lukon harjoitusvahvuuteen jo tänään.
Engren Turusta KHL:n Lev Prahaan
TPS:n maalivahti Atte Engren jättää jääkiekon SM-liigan ja siirtyy KHL:ään - Lev Prahan joukkueeseen.
Kapanen: SM-liigan sulkemista kannattaa harkita
Jääkiekon SM-liigan sulkemista kannattaa harkita. Tätä mieltä on entinen huippujääkiekkoilija Hannu Kapanen.

Kommentoi aihetta
(6 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Iltavuoro Löysä
Ilmoita asiattomasta kommentistaOn se kumma, että netissä melutaan ja kahvihuoneissa, hallissa ei.
harrastelija
Ilmoita asiattomasta kommentistaNäinpä! Viime kaudella meteliä piisas kuitenki peleissä, vaikkakin lähinnä äreä 41:ssä mutta kuitenkin! Joskus olis mukava saada muualtakin hallista huutoo!
-----
Ilmoita asiattomasta kommentistaTAPPARA on terästä!!!!
Urheilujätkä
Ilmoita asiattomasta kommentistaToivon koko sydämmestäni että Ilveksen koko kausi ei ole tälläistä.No ensimmäinen peli tietysti vasta takana.
Urheilujätkä
Ilmoita asiattomasta kommentistaEn nähnyt tilannetta mutta ei kovin yllätävää Marjamäeltä.Toivottavasti pinna pysyy kasassa vaikeina hetkinä joita on Ilvekselle tulossa erittäin paljon.
meitti
Ilmoita asiattomasta kommentistatuos on kiteytettynä ilveken kausi, 1-7!