Nieminen puolivälieriin Ranskassa
Jarkko Nieminen eteni puolivälieriin Montpellierin ATP-turnauksessa Ranskassa voittamalla toisen kierrokseen ottelussaan ranskalaisen Paul-Henri Mathieun 7-6(7-4), 6-1. Puolivälierissä Nieminen kohtaa turnauksessa kolmanneksi sijoitetun Gael Monfilsin.
Mathieu oli koko viime kauden sivussa polvivamman vuoksi. Hänen edellinen turnauksensa oli Baselissa vuonna 2010. Sen vuoksi Mathieulla ei ole tällä hetkellä rankingia lainkaan. Parhaimmillaan hän oli sijalla 12 vuonna 2008. Niemisen paras ranking on puolestaan 13.
Ottelun alussa molemmat pitivät syöttönsä suhteellisen helposti. Ottelun ensimmäinen murtopallo tuli Niemiselle seitsemännessä pelissä ja hän käytti sen myös hyödykseen. Heti seuraavassa syöttövuorossa ranskalainen kuitenkin mursi takaisin.
Ratkaisua haettiin tie-breakista, jonka Nieminen voitti 7-4. Niemisen ykkössyötön onnistumisprosentti avauserässä oli 80. Erän erikoisuus oli se, että suomalainen voitti kaikki seitsemän kakkossyötöllään alkanutta pistettä.
Toinen erä kulki selvästi Niemisen hallinnassa. Hän mursi kahdesti ja vei erän 6-1. Suomalainen hävisi koko ottelussa vain kaksi kakkossyötöllään alkanutta pistettä. Voittoprosentti niissä oli 86, kun se ykkössyötöllä alkaneissa pisteissä oli 72.
Nieminen ja Mathieu olivat kohdanneet tätä ennen neljästi, ja näistä otteluista Nieminen oli voittanut kolme. Kaksikon edellinen kohtaaminen oli vuonna 2010 Kanadan ATP Masters 1000 -turnauksen karsinnoissa. Tuolloin Nieminen voitti ottelun 6-3, 4-6, 7-5.
Niemisen seuraava vastustaja, ranskalainen Gael Monfils, on maailmanlistan 13:s.
Tuoreimmat aiheesta: Tennis
Nieminen: Hyvät lähtökohdat Pariisiin
Jarkko Niemisen valmistautuminen Ranskan avoimeen tennisturnaukseen on sujunut hyvin. Nieminen lähtee hyvistä lähtökohdista taistelemaan Igor Andrejevia vastaan.
Palaako Serena 10 vuoden jälkeen mestariksi?
Tenniksen Ranskan avointen pääsarjat alkavat sunnuntaina. Naisten puolella voittajan ennustaminen on viime vuosilta tuttuun tapaan paljon vaikeampaa kuin miehissä.
Ranskan avoimet: Jatkuuko Djokovicin vai Nadalin voittoputki?
Tenniskauden toinen Grand Slam –turnaus, Ranskan avoimet, käynnistyy sunnuntaina Roland Garrosin kentillä Pariisissa. Miesten turnauksessa kuumin kysymys kuuluu kumpi voittoputki jatkuu, Novak Djokovicin putki Grand Slam –turnauksissa vai Rafael Nadalin hallinta Ranskan avoimissa.
Niemiselle haastava kaavio Ranskan avoimiin
Jarkko Niemisellä ei ollut taaskaan paras mahdollinen arpaonni, kun tenniksen Ranskan avointen kaaviot arvottiin.
"Pääsarjapaikka Grand Slameihin tulossa"
Harri Heliövaara tähyää tulevina vuosina suurempiin tennisturnauksiin. Suomen kakkospelaaja panostaa henkiseen valmennukseen.
Clijsters lopettaa US Openin jälkeen
Viimeistä kauttaan pelaava entinen maailmanlistan ykkönen Kim Clijsters tarkensi uransa päättyvään US Openiin, jonka hän on voittanut urallaan kolmesti.
Heliövaaran urakka jäi lyhyeksi Ranskan avointen karsinnassa
Harri Heliövaara putosi jatkosta Ranskan avointen karsinnan avauskierroksella, Turnauksen pääsarja alkaa sunnuntaina.
Nadal voitti Djokovicin - nousee Federerin ohi
Tenniksen maailmanlistan ykkösmies Novak Djokovic koki tappion Rafael Nadalille Rooman Masters-turnauksen finaalissa. Voitolla Nadal nousee ATP-rankingissa toiseksi ohi Roger Federerin.
Sharapova voittoon Roomassa - rankkasade siirsi miesten finaalia
Maria Sharapova on voittanut Rooman WTA-turnauksen. Venäläinen kukisti loppuottelussa Kiinan Li Nan.
Serena Williams vetäytyi Italian avoimista
Yhdysvaltaisen kipeä alaselkä pakotti Williamsin sivuun. Italian avoimissa valmistaudutaan Ranskan avoimiin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.